Kategoria: Yleinen

Domain-nimi toimii osoitteena yrityksen verkkosivulle, joka toimii yrityksen digitaalisena käyntikorttina ja usein ensimmäisenä kontaktipisteenä asiakkaisiin. Relevanttien verkkotunnusten rekisteröinti on tärkeää, jotta asiakkaat löytävät perille oikeaan osoitteeseen verkkoselainten tai hakukoneiden kautta.

Domain-nimiin liittyy myös riskejä: verkkotunnuksia rekisteröidään valtavia määriä, ja joukossa on paljon tapauksia, joissa joku pyrkii hyötymään tunnetuista tavaramerkeistä rekisteröimällä niitä vastaavia tai samankaltaisia domain-nimiä. Verkkosivustoja pystytään kopioimaan kokonaisuudessaan siten, että verkkosivu näyttää hyvinkin aidolta, esimerkiksi yrityksen omalta verkkokaupalta, mutta todellisuudessa takana on huijaus. Huijaussivustot voivat vahingoittaa yrityksen mainetta ja vähentää asiakkaiden luottamusta. Siksi niihin pitää puuttua.

Boco IP tarjoaa verkkotunnusten rekisteröintiä kaikissa verkkotunnusjärjestelmissä. Lisäksi olemme apuna domain-nimiä koskevissa riita-asioissa. Avustamme esimerkiksi tilanteissa, kun tietyn verkkotunnuksen käyttö loukkaa asiakkaamme tavaramerkkioikeuksia, sekä verkkotunnuksen ostoa koskevissa neuvotteluissa.

Domain-nimi ei anna kielto-oikeutta, mutta voi silti loukata

Domain-nimet ovat juridisesti hieman poikkeuksellisia, koska ne eivät muodosta immateriaalioikeuksille tyypillistä kielto-oikeutta. Eli toisin kuin esimerkiksi patentti tai tavaramerkki, domain-nimen rekisteröinti itsessään ei anna oikeutta kieltää muita rekisteröimästä samankaltaista verkkotunnusta. Rekisteröinti tarkoittaa vain sitä, että verkkotunnus kuuluu haltijalleen niin kauan kuin rekisteröinti on voimassa.

Käytännössä kuka tahansa voi rekisteröidä minkä tahansa domain-nimen. Verkkotunnusvälittäjät eivät yleensä tarkista aikaisempia oikeuksia tai sitä, onko rekisteröivällä taholla oikeutta kyseiseen domain-nimeen. Olennaista on domain-nimen käyttö. Periaatteena on, että verkkotunnuksen käyttäjä vastaa rekisteröimänsä verkkotunnuksen lainmukaisuudesta.

Tavaramerkkiä loukkaavat domain-nimet

Mitä tehdä, jos joku rekisteröi domain-nimen, joka on identtinen tai sekoitettavissa omaan tavaramerkkiin? Yleensä tavaramerkin haltijat pyrkivät saamaan oman tavaramerkkinsä sisältävät domain-nimet itselleen ensisijaisesti neuvottelemalla. Strategioita on kuitenkin erilaisia. Domain-nimen ostoa voi esimerkiksi tarjota nimettömästi verkkotunnusvälittäjän kautta, ja toisaalta tavaramerkin haltija voi lähettää kieltokirjeen verkkotunnuksen haltijalle. Yhteydenottoon tarvitaan tietysti myös yhteystiedot, ja niitä ei välttämättä ole helposti saatavilla. Usein käy niin, että WHOIS-tiedoissa verkkotunnuksen rekisteröineen tahon tiedot eli nimi ja yhteystiedot on piilotettu yksityisyyden suojaan vedoten.

UDRP-menettely

Jos neuvottelut eivät tuota tulosta, apua voi hakea UDRP-menettelystä (Uniform Domain Name Dispute Resolution Policy). UDRP on nopea ja kustannustehokas tapa ratkaista kansainvälisiä verkkotunnusriitoja ilman varsinaista tuomioistuinprosessia. UDRP-menettely WIPO:n kautta onnistuu ainakin yleisimmille ylätason, eli ns. “top level”-verkkotunnuksille, kuten .com, .net ja .org.

UDRP-menettelyssä voidaan vaatia domain-nimen siirtoa, jos seuraavat kolme edellytystä täyttyvät:

1. Domain-nimi on identtinen tai sekoitettavissa tavaramerkkiin;
2. Domain-nimen rekisteröineellä taholla ei ole oikeutta (tai oikeutettua etua) kyseiseen domain-nimeen; ja
3. Domain-nimi on rekisteröity ja sitä käytetään vilpillisessä mielessä.

UDRP-menettelyssä ei voi menestyä, jos tavaramerkkioikeuksia ei ole eikä vastaajan vilpillistä mieltä pysty osoittamaan. Todistustaakka kaikille vaatimuksille on sillä, joka tekee UDRP-valituksen.

Referenssitapaus: basware.ai

Edustimme hiljattain suomalaista ohjelmistoyhtiö Basware Oy:tä verkkotunnusriidassa koskien domain-nimeä basware.ai (DAI20250051). Tapaus on malliesimerkki onnistuneesta UDRP-menettelystä, jossa verkkotunnus määrättiin siirrettäväksi brändin haltijalle Basware Oy:lle. 

Riidan kohteena ollut verkkotunnus oli identtinen rekisteröidyn BASWARE-tavaramerkin kanssa. Ensimmäinen kriteeri täyttyi siis helposti. Toisen kriteerin osalta todistustaakka kääntyi vastaajalle, koska olematonta asiaa on vaikeaa todistaa toteen. Vastaaja väitti suunnitelleensa erilaisia konsepteja, mutta riidan ratkaissut paneeli piti suunnitelmia jälkikäteen laadittuina. Vastaaja ei ollut maininnut näitä ideoita lainkaan aiemmassa kirjeenvaihdossa, mikä heikensi niiden uskottavuutta. 

Tapauksessa ratkaisevaa oli vastaajan oma lausunto siitä, että verkkotunnus vastasi täsmälleen globaalisti tunnettua brändiä, mikä hänen mielestään oikeutti korkeaan hintapyyntöön (USD 50 000). Paneeli katsoi tämän osoittavan, että vastaaja pyrki hyötymään tavaramerkin tunnettuudesta. Paneeli katsoi, että vastaaja oli rekisteröinyt verkkotunnuksen ensisijaisesti siksi, että voisi myydä sen tavaramerkin omistajalle huomattavasti kalliimmalla hinnalla, kuin mitä itse oli siitä maksanut. Tämä osoitti, että vastaaja oli toiminut vilpillisessä mielessä. 

Päätös on julkinen ja luettavissa täältä: https://www.wipo.int/amc/en/domains/decisions/pdf/2025/dai2025-0051.pdf 

Lisätietoja Boco IP:n domain-palveluista: https://www.bocoip.com/palvelu/verkkotunnus-domain/ 

Sini-Maarialla on laaja kokemus immateriaalioikeuksista ja patenttialan kehittämisestä sekä vahvaa näkemystä alan tulevaisuuden tarpeista. Hän on toiminut pitkään alan asiantuntija- ja johtotehtävissä sekä osallistunut aktiivisesti alan yhdistysten toimintaan.

”Olen kiitollinen tästä minua kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Patenttialan toimintaympäristö muuttuu nyt nopeasti, ja puheenjohtajan tehtävässä haluan yhdessä jäsenistön kanssa vahvistaa yhdistyksen roolia alan asiantuntijayhteisönä sekä edistää asiamiesten osaamista ja vaikuttamismahdollisuuksia”, Sini-Maaria sanoo.

Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry on teollisoikeuksien ammattilaisten yhdistys, joka edustaa Suomessa toimivia patenttiasiamiehiä, tavaramerkkiasiamiehiä ja mallioikeusasiamiehiä ja toimii alan asiantuntijayhteisönä ja edunvalvojana. Lisäksi yhdistys edistää jäsentoimistojen välistä yhteistyötä, alan hyviä käytäntöjä sekä immateriaalioikeuksien kehittämistä yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Vastoin yleistä mielikuvaa tavaramerkkeihin liittyvät riidat, tai suuressa osassa tapauksista miedommin sanottuna erimielisyydet, eivät läheskään aina tarkoita vuosia kestävää oikeusprosessia, jota puidaan oikeussaleissa kalliiden juristien ympäröimänä – ainakaan Suomessa tai Euroopassa ylipäänsä. Mielikuva on toki ymmärrettävä, sillä iltapäivälehtien otsikoihin päätyvät usein vain mehukkaimmat tapaukset maailmalta, joissa edellä mainittu  saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Todellisuudessa suuri osa tavaramerkkeihin tai ylipäätään brändioikeuksiin liittyvistä riidoista kuitenkin käsitellään toimittajilta piilossa sähköpostin tai Teams-kokousten välityksellä ja niiden mittakaava on usein paljon pienempi kuin tapauksissa, joita puidaan lehdistössä tai uutislähetyksissä.  

Mistä kaikki tavaramerkkiriidat sitten alkavat?

Useissa tapauksissa mahdollinen oikeuksien loukkaus huomataan joko tavaramerkin valvonnassa tai vaihtoehtoisesti joko ”kentällä” esimerkiksi oikeuden haltijan itsensä, tai heidän jälleenmyyjänsä tai jakelijan toimesta. Mikäli rikkomus ei ole taloudelliseltaan arvoltaan tai ylipäänsä kriittisyydeltään niin suuri, että asiassa olisi syytä jättää heti ensimmäisenä turvaamistoimihakemus (joka on siis instrumentti, jonka avulla pyritään varmistumaan siitä, ettei vastapuoli esimerkiksi kätke omaisuuttaan tai vaikkapa tuhoa loukkaavia tuotteitaan tai muuta vastaava materiaalia), aloitetaan prosessi usein ihan perinteisellä ns. ”kieltokirjeellä”, tai jopa pehmeämmällä yleismuotoisella sähköpostilla, jonka kustannukset ovat usein hyvin maltilliset. Luonnollisesti luotettavaa statistiikkaa näiden vaihtoehtojen todennäköisyyksistä ei ole saatavilla, mutta käytännön kokemukseni perusteella uskaltaisin väittää, että turvaamistoimihakemusta vaativat prosessit ovat hyvin harvinaisia verrattuna perinteisiin kieltokirjeisiin.  

Kieltokirje, tai kansainvälisemmin Hollywoodin elokuvistakin tuttu ”cease and desist-letter”, on yleensä siis keino saada vastapuoli tietoiseksi, että tavaramerkkioikeuden haltijan näkemyksen mukaan heidän oikeuksiaan on rikottu. Se sisältää yleisesti myös suoraan jonkinlaisen vaatimuksen joko esimerkiksi lopettaa loukkaavan merkin käyttö tai rajoittaa vaikkapa tavaramerkkihakemuksen suoja-alaa  (eli käytännössä tavaramerkin tavara- tai palveluluetteloa).  

Helpoissa tapauksissa vastapuoli suostuukin suoraan vaatimukseen, pahoittelee tilannetta ja tapaus on käsitelty. Helppoa, eikö? Aina toki kieltokirjekään ei tuota suoraan tulosta, tai vastapuoli ei syystä tai toisesta suoraan halua rajata hakemustaan tai lopettaa merkin käyttöä. Tällaisessa tilanteessa seuraava looginen askel onkin usein neuvotteluyhteyden avaaminen, jossa pyritään löytämään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Tällainen voi olla esimerkiksi rinnakkaiselosopimus, jossa sovitaan raameista, joissa merkin käyttö voi vaikkapa korvausta vastaan jatkua, tai lisenssisopimus tavaramerkin käytöstä jatkosta. Aina kuitenkaan neuvotteluhalukkuutta osapuolten välillä ei löydy, tai näkemykset merkkien välisestä sekaannusvaarasta ovat niin erilaiset, että riita joudutaan ”virallistamaan” ja toimittamaan esimerkiksi tuomioistuimen käsittelyyn. Usein riidat, varsinkin tavaramerkkirekisterien valvonnasta alkaneet, liittyvät kuitenkin jonkinlaiseen mahdollisesti loukkaavaan tavaramerkkihakemukseen, jolloin ennen varsinaista oikeuskäsittelyä päädytään niin sanottuun väitekäsittelyyn, jota moderoi tavaramerkkihakemuksen vastaanottanut virasto. Nykyisin usein tämä prosessi tapahtuu EU-virastossa. Mikäli prosessi käynnistetään ns. ”väiteajalla”, on virallismaksu väitteestä tällöin 320€ (vrt. virallinen käsittelymaksu Markkinaoikeudessa 2440€), joten tässäkään vaiheessa harvoin puhutaan vielä mistään iltapäivälehtien toimittajia kutkuttelevista ja klikkiotsikoita huutavista miljoonaluokan riidoista. Toki prosessiin liittyy usein jonkin verran asiamiestä tai lainopillista edustajaa vaativaa työtä, mutta käytännössä tässä vaiheessa käsittelyä  kulut pysyvät kuitenkin vielä isossa mittakaavassa hyvinkin kohtuullisina, usein maksimissaan joissain tuhansissa euroissa.  

Joskus toki käy myös niin, että riita etenee oikeuskäsittelyyn. Mainittakoon kuitenkin, että kaikista tavaramerkkeihin liittyvistä erimielisyyksistä vain murto-osa päätyy oikeuteen saakka. Syitä tähän taas on monia: yleensä oikeuskäsittely tarkoittaa jo jonkin verran kalliimpaa laskua, usein huomattavasti pidempää käsittelyaikaa sekä epävarmuutta tulevasta ratkaisusta. Kaikki näistä syistä vaikuttavat merkin haltijoihin eri tavalla, mutta yhteisenä tekijänä usein on, että kaikentyyppiset yritykset, olivat ne sitten nuoria startup-yrityksiä tai jo alallaan vakiintuneita toimijoita, pyrkivät välttämään kaikkia edellä mainittuja skenaarioita. Siksi suurin osa erimielisyyksistä pyritäänkin sopimaan – tavalla tai toisella. Aina yhteistä säveltä tai ylipäänsä sovinnon edellytyksiä ei kuitenkaan ole, jolloin pidempi, mahdollisesti oikeuteen saakka etenevä käsittely on käytännössä ainoa vaihtoehto. Tähänkin on kuitenkin mahdollista varautua esimerkiksi IPR-vakuutuksen turvin, jota suosittelemmekin kaikille, erityisesti kansainvälistä liiketoimintaa harjoittaville.  

Kertaus tärkeimmistä termeistä:

– Valvontailmoitus: Tavaramerkkivalvonnan (erillinen palvelu) johdosta esimerkiksi Boco IP:n kautta tuleva ilmoitus mahdollisesti asiakkaan tavaramerkkiin sekoitettavasta uudesta tavaramerkkihakemuksesta. Joidenkin maiden virastot lähettävät myös automatisoituja viestejä, jotka raportoidaan edustajan kautta, mikäli virastoon on jätetty mahdollisesti aiempaan rekisteröintiin sekoitettava tavaramerkkihakemus.  

– Väite: Virallinen ”vastustushakemus”, joka jätetään tavaramerkkivirastoon, mikäli halutaan vastustaa jonkin merkin rekisteröintiä esimerkiksi aiemman, sekoitettavissa olevan oikeuden perusteella.  

– Vastine: Yleinen termi vastauskirjelmälle, esimerkiksi tavaramerkkiväiteprosessiin tai vapaamuotoisempaan kieltokirjeprosessiin liittyen.

– Kumoamiskanne: Virallisemmin mitätöinti- tai menettämismenettely rekisteröityä tavaramerkkiä vastaan, jolla pyritään kumoamaan olemassa oleva oikeus. Voidaan jättää esimerkiksi epäillyn käyttämättömyyden, tai hakemusaikana vallinneen vilpillisen mielen perusteella. 

– Kieltokirje: Englanninkielinen vastine ”cease and desist-letter”. Tavaramerkkikontekstissa useimmiten ilmoitus tai tiedoksianto, että kirjeen vastaanottajan toimia pidetään omia oikeuksia loukkaavana ja niitä vaaditaan lopetettavaksi.