Lue lisää IP Lakipalveluistamme

Tarvitsen IP-lakipalveluita

Kun suojattuja oikeuksia on kertynyt useampia, on erityisen tärkeää ymmärtää, miten oikeuksia hallitaan. Oikeuksiin liittyviä seurattavia määräpäiviä saattaa kertyä monipuolisen suojauksen tuloksena yllättävänkin paljon. Asiakkaanamme tästä ei kuitenkaan tarvitse kantaa huolta. Tarjoamme isomman IPR-salkun hallintaan myös erillispalveluita, joiden avulla voitte tehokkaasti seurata IP-salkkunne kehittymistä. 

Miksi IP-lakipalvelut ovat minua varten?

IP-asiat koskettavat jokaista yritystä, halusi sitä tai ei. Vaikka varsinaisia rekisteröintejä ei olisikaan haettu, saattaa yrityksellä olla silti hallussaan esimerkiksi vakiintuneita tavaramerkkioikeuksia tai vaikkapa tekijänoikeuksia nauttivaa materiaalia. Lisäksi tyypillisesti yritykset ovat usein esimerkiksi erilaisten sopimusten myötä väkisinkin jossain määrin tekemisissä yllä mainittujen oikeuksien kanssa.

Mitä hyötyä IP-lakipalveluista minulle on?

IPR-asioista sovitaan usein monissa erilaisissa sopimuksissa. Tämän tyyppisten sopimusten laatiminen ja läpikäynti saattaa olla varsinkin asiaan vihkiytymättömälle kovin työlästä, joten usein onkin järkevämpää ja kustannustehokkaampaa jättää asia ammattilaisen hoidettavaksi

IP-lakipalveluiden yksinkertaistettu prosessi

Yhteydenotto esimerkiksi riita-asiassa ja toimeksianto 
Arvioidaan tilanne sekä tapauksen taustat sekä selvitetään mitä keinoja asian ratkaisuun on käytettävissä. Asioista sopiminen saattaa joissain tapauksissa olla riitaa parempi ratkaisu molemmille osapuolille. 
Asiakkaan kanssa pohditaan mitä keinoja kannattaa kyseisessä asiassa käyttää
Osallistumme IPR- ja sopimusneuvotteluihin asiakkaan kanssa asiakkaan toivomalla tavalla. Yksi etenemistapa on esimerkiksi varoituskirje. Autamme asiakasta selvittämään tilanteen ja ratkaisemaan ongelman parhaalla mahdollisella tavalla. Näkemyksemme mukaan jopa pelkkä informaatio yksinoikeuden olemassaolosta tai toiminnan erilaisuudesta saattaa laukaista tilanteen. 
Päätös 
Päätös asiassa tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Jos riita-asia lopulta johtaa oikeudenkäyntiin, on oikeudenkäyntiä ennen tehty perusteellinen riskianalyysi. 
Tilanteen loppuarviointi 
Toimeksiannon lopuksi toimintaamme kuuluu asiakkaan kanssa tilanteen loppuarviointi. Tämä on myös hyvin tärkeä osa toimeksiannon hoitamista. Loppuarvioinnissa tarkistamme myös laskutuksen paikkansapitävyyden. 

Asiakastarinoitamme

IP-lakipalveluiden hinnoittelu

Palveluiden hinnoittelu perustuu pääsäntöisesti arvioituun tuntimäärään palvelun tuottamisesta. Ennen toimeksiannon aloittamista annamme pyydettäessä hinta-arvion arvioidun tuntimäärän perusteella 

Haluaisitko saada tarvettasi vastaavan alustavan hinta-arvion?

Ethän jää miettimään asioita yksin. Meiltä voit aina kysyä neuvoa.

Jos sinua askarruttaa mikä tahansa asia, olemme täällä sinua varten. Painikkeen alta näet kaikki asiantuntijamme.
Jonna Sahlin profiilikuva
Jonna Sahlin 
Eurooppapatenttiasiamies, hallituksen puheenjohtaja, osakas
Näytä profiili
Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva
Elina Heikkilä 
IP-lakimies, hallituksen jäsen, osakas
Näytä profiili
Jaana Hämäläinen profiilikuva
Jaana Hämäläinen 
Eurooppapatenttiasiamies, osakas
Näytä profiili
Boco IP - Marja-Liisa Autti profiilikuva
Marja Liisa Autti 
Eurooppapatenttiasiamies, osakas
Näytä profiili
Boco IP - Nina Virolaisen profiilikuva
Nina Virolainen
Eurooppapatenttiasiamies
Näytä profiili
Peter Åkerlund 
IP-lakimies, osakas
Näytä profiili
Sini-Maaria Mikkilä profiilikuva
Sini-Maaria Mikkilä 
Eurooppapatenttiasiamies
Näytä profiili
Hanna Hausalo profiilikuva
Hanna Hausalo
Toimistoassistentti
Näytä profiili
Jonna Sahlin profiilikuva

Jonna Sahlin 

Eurooppapatenttiasiamies, hallituksen puheenjohtaja, osakas

Neuvon ja autan mielelläni erilaisissa immateriaalioikeuksiin ja strategiaan liittyvissä asioissa erityisesti kemian, prosessitekniikan, lääketieteen ja diagnostiikan aloilla. Työssäni pidän ennen kaikkea ongelmanratkaisusta ja vuorovaikutuksesta asiakkaiden ja kollegoiden kanssa ja koen, että hyvällä yhteistyöllä saavutetaan usein paras lopputulos. Hoidan keksintöjen patentointia kansallisesti sekä kansainvälisesti ja patenttihakemuksiin liittyvien käsittelyiden lisäksi teen muun muassa väitteitä, toiminnanvapauskartoituksia ja lausuntoja patenttien tulkinnasta. 

Bocolainen olen ollut jo vuodesta 1998 ja erilaisten tehtävien jälkeen toimin nykyään suurimmaksi osaksi asiantuntijana.    Vuodesta 2017 lähtien olen yksi Suomen edustajista eurooppapatenttiasiamiehiä edustavan tahon valtuustossa (The Institute of Professional Representatives before the European Patent Office, epi) sekä Suomen jäsen epi:n professional Conduct Committee (PCC) komiteassa. 

Jonna Sahlin valittiin IP Stars tutkimuksessa vuoden 2022 kaikista alalla olevista naisista yhdeksi maailman huippuasiantuntijaksi.

Koulutus
DI (kemia, elintarviketeknologia, polymeeriteknologia)
Kielitaito
ruotsi, suomi, englanti, saksa
Aktiviteetit
Markkinaoikeuden sivutoiminen asiantuntijajäsen, European Patent Institute (valtuuston jäsen 2017-2023), Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry (SPAY, puheenjohtaja 2010-2013), aktiivinen pohjoismaisten kemian alan patenttiasiamiesten yhteistyössä, AIPPI, FICPI, UNION, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry (STY) ja Suomalaisten Kemistien Seura ry (SKS), uinti, juoksu, laskettelu, puutarhanhoito
x
Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva

Elina Heikkilä 

IP-lakimies, hallituksen jäsen, osakas

Työskentelen tavaramerkki- ja mallioikeusasioiden parissa. Minulla on vuosien kokemus immateriaalioikeuksiin liittyvistä suojaus-, väite-, loukkaus- ja kumoamisprosesseista Suomessa ja maailmalla. Hoidan ennakkokartoituksia, sopimusasioista sekä suunnittelen IP-strategioita. Jokainen IPR-työpäivä on kiehtova! Aiempaa työkokemusta minulla on korkeimmasta hallinto-oikeudesta, patenttivirastosta ja patenttitoimistosta. Olen Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) auktorisoima tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies, Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) rekisteröimä tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies sekä Suomessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Olen bocolainen vuodesta 2011. 

Koulutus
Oikeustieteen kandidaatti (OTM)
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi, ranska (koulutiedot)
Aktiviteetit
Hiihto, pyöräily, purjehdus, vanhat tavarat ja design, lukeminen Ammatilliset jäsenyydet: Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry (SPAY), Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry, International Trademark Association (INTA), Suomen Anti-piratismiyhdistys ry
x
Jaana Hämäläinen profiilikuva

Jaana Hämäläinen 

Eurooppapatenttiasiamies, osakas

Hoidan laajasti biotekniikkaan, biokemiaan, molekyylibiologiaan, ja kemiaan kuuluvien keksintöjen patentointia kansallisesti ja kansainvälisesti. Teknologiaosaamiseeni kuuluvat mm. terapeuttiset ja diagnostiset menetelmät, lääkeaineet ja elintarvikkeet. Hallitsen myös kasveihin liittyvien keksintöjen suojaamisen ja kasvinjalostajanoikeuksien hakemisen. Olen tutkinnon suorittanut eurooppapatenttiasiamies ja rekisteröity patenttiasiamies Suomessa. Keksintöjen suojaamisen lisäksi laadin toiminnanvapausselvityksiä, uutuustutkimuksia ja lausuntoja, sekä avustan tarvittaessa teknisenä asiantuntijana patentteja koskevissa riita-asioissa sekä toimin luennoitsijana.

Asiakkaitteni joukossa on start up-yrityksiä, tutkimuslaitoksia, pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä isoja yrityksiä.

Maisterin tutkintoni jälkeen suoritin filosofian tohtorin tutkinnon Ruotsin maatalousyliopistossa. Tein jatko-opintoja myös Cornellin yliopistossa USA:ssa ja Helsingin yliopistossa. Taustani työskentelystä tutkijana eri yliopistoissa ja tutkimusympäristöissä on auttanut ymmärtämään tutkimus- ja kehitystyön erilaisia vaiheita.

Olen viihtynyt bocolaisena vuodesta 2000.

 

Koulutus
FT (kasvipatologia), FM (bioteknologia, kemia)
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi, saksa
Aktiviteetit
Markkinaoikeuden sivutoiminen asiantuntijajäsen. Ammatilliset jäsenyydet: Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry, AIPPI, European Patent Institute, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry, Suomalaisten Kemistien Seura ry, Lenkkeily, hiihto, lukeminen, historia ja sukututkimus.
x
Boco IP - Marja-Liisa Autti profiilikuva

Marja Liisa Autti 

Eurooppapatenttiasiamies, osakas

Hoidan pääasiassa informaatioteknologian, elektroniikan ja radiotekniikan alojen patentointia. Monen hoitamani patenttihakemuksen keksintö on toteutettu tietokoneohjelmana tai –ohjelmistona, mutta en vierasta myöskään mekaanisia laitteita. Monesti keksinnöt ovat yhdistelmiä laitteista ja niiden ohjauksesta tai niistä saatavien signaalien käsittelystä. Työhöni kuuluu patenttihakemusten, välipäätösraporttien ja välipäätösvastineiden laadintaa, väiteasioiden hoitoa sekä uutuustutkimuksia ja teknologiakartoituksia. Toimin eurooppapatenttiasiamiehenä ja Patentti- ja Rekisterihallituksen auktorisoimana patenttiasiamiehenä Suomessa. Ennen asiamiesuraani ehdin hankkia 15 vuoden kokemuksen telekommunikaatioalan patentoinnista, IPR-strategiasta ja patenttisalkunhallinnasta, sekä aiempaa kokemusta tutkimus- ja tuotekehitystehtävistä telekommunikaatio- ja elektroniikka-alalta. Olen ollut bocolainen vuodesta 2014. 

Koulutus
DI (sähkötekniikka: sovellettu elektroniikka, mittaustekniikka, bioelektroniikka)
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi
Aktiviteetit
suunnistus, polkujuoksu, swimrun, geokätköily, pianonsoitto, puutarhanhoito, sukututkimus
x
Boco IP - Nina Virolaisen profiilikuva

Nina Virolainen

Eurooppapatenttiasiamies

Autan ja neuvon kemian ja biokemian alan kuten diagnostiikan, molekyylibiologian, mikrobiologian, immunokemian sekä prosessikemian keksintöjen suojaamisessa. Vahvaa osaamisaluettani ovat myös bioteknologian sekä bioenergian ja cleantechin prosessien ja ratkaisujen suojaukset. Lisäksi autan asiakkaitamme työsuhdekeksinnöissä, kilpailijaseurannoissa, toiminnanvapauskartoituksissa ja uutuustutkimuksissa. 

Olen toiminut patenttialan tehtävissä vuodesta 2017. Sitä edeltävältä ajalta minulla on vuosien tuotekehityskokemus innovatiivisten bio- ja ympäristöteknisten ratkaisujen  kehittämisestä ja käyttöönottamisesta niin yliopistotutkijana kuin startup-yrityksessäkin. Kiinnostuin alun perin IPR-alasta oltuani itse keksijänä patenttihakemuksissa, joten minulla on monipuolinen kokemus tutkimustulosten jalostamisesta yritykselle lisäarvoa tuoviksi suojatuiksi keksinnöiksi. Parhaita puolia työssäni on se, kun pääsen kurkistamaan uraa uurtavaan tutkimukseen niin monilla aloilla!  

Koulutus
FT (ympäristöbiotekniikka), FM
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi, saksa
x

Peter Åkerlund 

IP-lakimies, osakas

Olen taustaltani lakimies ja EU-tavaramerkkiviraston sekä Patentti- ja rekisterihallituksen auktorisoima tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies ja Suomessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Autan merkkien, muotoilun ja muun aineettoman pääoman suojaukseen liittyvien strategioiden luomisessa. Teen merkkien käyttöön ja suojaukseen liittyviä riskianalyyseja, kuten tavaramerkki- ja toiminimitutkimuksia ja hoidan merkkien suojausta ympäri maailmaa. Annan myös neuvoja sopimusasioissa, hoidan sopimusneuvotteluja ja laadin IPR:n liittyviä sopimuksia. Hoidan myös tavaramerkkien ja mallioikeuksien loukkauksiin liittyviä riitoja, tavaramerkkihakemuksia vastaan tehtäviä väitteitä, rekisteröintien mitätöimistä ja tuoteväärennösasioita. Lisäksi hoidan domaineihin liittyviä riitoja. Bocolainen vuodesta 1999. 

Koulutus
OTK, varatuomari
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi
Aktiviteetit
Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry, Suomen Anti-piratismiyhdistys ry, IPR University Center Association ry, MARK Suomen Markkinointiliitto ry (vuosien varrella useita luottamustoimia edellä mainituissa), INTA, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry, taide, talousasiat
x
Sini-Maaria Mikkilä profiilikuva

Sini-Maaria Mikkilä 

Eurooppapatenttiasiamies

Autan mielelläni kaikenlaisissa IP-asioissa ja erityisesti teknisiin keksintöihin, niiden suojaamiseen patentein ja hyödyllisyysmallein Euroopassa ja kansainvälisesti sekä oikeuksien puolustamiseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi väite-, valitus- ja loukkausasioissa. Olen työskennellyt patenttiasiamiehen tehtävissä vuodesta 2008 alkaen ja näiden vuosien aikana olen auttanut suojaamaan ja puolustamaan monenlaisia keksintöjä, mutta eniten minulla on kokemusta koneista, laitteista ja niiden ohjaamisesta hydraulisesti, sähköisesti ja ohjelmallisesti sekä koneiden ja laitteiden komponenteista ja geometrioista. Minua kiinnostavat myös hydrauliikka, mittaukset, automaattinen tunnistaminen ja erilaiset anturisovellukset sekä käyttöliittymät ja energiatekniikan sovellukset. 

Pidän valtavasti patenttiasiamiehen työn monipuolisuudesta. Patentointiprosessien lisäksi neuvon mielelläni IP-asioissa, kuten vaihtoehtojen arvioinnissa, strategian suunnittelussa ja työsuhdekeksintöasioissa. Minusta on mielenkiintoista analysoida ratkaisujen yhtäläisyyksiä ja eroja ja laadin mielelläni asiantuntijalausuntoja niin patenttien suojapiiristä kuin epäillyistä patenttiloukkausasioista ja teen erilaisia uutuustutkimuksia ja teknologiakartoituksia. Minulle on myös tärkeää lisätä IPR-tietoisuutta ja siksi järjestän mielelläni IP-koulutuksia ja IP-työpajoja. 

Minuun kannattaa ottaa yhteyttä erityisesti, mikäli toimialasi on teollisuuskoneet tai -laitteet, liikkuvat työkoneet, autoteollisuus, kaivostoiminta, kuluttajatuotteet, paperi- ja metsäteollisuus, julkiset palvelut, rahti ja logistiikka, terveysteknologia, mittauslaitteet ja -teknologia, uusiutuva energia ja televiestintä. Yhteyttä voi kuitenkin ottaa matalalla kynnyksellä kaikissa muissakin IPR-asioissa, sillä neuvon mielelläni eteenpäin, ellen ole paras asiantuntija jossakin asiassa. 

Siirryin Boco IP:lle avaamaan Tampereen toimipistettä vuonna 2021, mutta autan asiakkaita ympäri Suomea ja sen ulkopuolella suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Minulla on lisäksi laaja kokemus prosessien ja tietojärjestelmätyökalujen kehittämisestä ja niiden käyttöönotosta. 

Koulutus
DI (automaatiotekniikka)
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi, saksa, venäjä
Aktiviteetit
European Patent Institute (jäsen), Suomen Patenttiasiamiesyhdistys (jäsen), FICPI (jäsen) Käsityöt ja luova kirjoittaminen
x
Hanna Hausalo profiilikuva

Hanna Hausalo

Toimistoassistentti

Toimin osa-aikaisena toimistoassistenttina opintojen ohessa. Tehtäviini kuuluu toimiston viihtyvyydestä ja toimivuudesta huolehtiminen sekä taloushallinnon tehtävissä avustaminen. Bocolainen vuodesta 2020.

Koulutus
Musiikkitieteen opintoja
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi
x
Näytä asiantuntijat
Piilota asiantuntijat

Asiantuntijamme auttavat mielellään.

Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva
Elina Heikkilä 
IP-lakimies, hallituksen jäsen, osakas
+358 9 6866 8415
elina.heikkila@bocoip.com
Peter Åkerlund 
IP-lakimies, osakas
+358 9 6866 8413
peter.akerlund@bocoip.com
Laura Roselus profiilikuva Boco IP
Laura Roselius 
IP-lakimies, osakas
+358 40 738 4475
laura.roselius@bocoip.com
Boco IP - Jerry Härkönen profiilikuva
Jerry Härkönen 
IP Advisor
+358 40 538 7223
jerry.harkonen@bocoip.com