Meidän ratkaisumme /  Tutkimuspalvelut

Ennakkotutkimus

Ennakkotutkimuksella selvitetään tavaramerkin rekisteröintiin ja käyttöön liittyvät riskit.

Mitä

Tavaramerkkien ennakkotutkimuksella tavaramerkkien suojaamiseen ja käyttöön liittyvät riskit asiantuntijamme avulla kannattaa selvittää ajoissa. Ilman ennakkotutkimusta on vaarana, että loukkaat toisten aiemmin suojaamia merkkejä tai toiminimiä.

Miksi

Tavaramerkin rekisteröintimenettelyyn liittyvät juridiset riskit voivat pahimmillaan estää oman merkin suojauksen. Merkin käyttöön liittyvät juridiset riskit voivat johtaa siihen, että oma merkki on muutettava toisenlaiseksi tai sen käyttö estyy joissain maissa.

Riskien minimoimiseksi kannattaa ennen merkin käyttöönottoa tehdä tavaramerkin ennakkotutkimus.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä samankaltaisiin tuotteisiin tai palveluihin liittyviä samankaltaisia merkkejä tai toiminimiä on aiemmin suojattu. Ennakkotutkimus kannattaa tehdä myös silloin, kun jo käytössä olevaa merkkiä aletaan käyttää uusissa maissa tai kun se pyritään suojaamaan niissä.

Ennakkotutkimuksessamme määritellään, minkälaisille tuotteille ja palveluille sekä missä maissa merkkiä on tarkoitus käyttää. Kirjallinen ennakkotutkimusraporttimme sisältää myös suosituksen jatkotoimenpiteistä.

Ennakkotutkimuksessa arvioidaan myös, onko merkki erottamiskykyinen, eli että se ei kuvaile suojattavien tuotteiden ominaisuuksia. Merkin erottamiskyky on keskeinen vaatimus merkin rekisteröitävyydelle.

Tavaramerkkejä koskevat ennakkotutkimuksemme antavat arvokasta tietoa merkin rekisteröintiin ja käyttöön liittyvistä riskeistä. Ennakkotutkimusten avulla vältytään valitsemasta merkki, johon liittyy merkittäviä käyttö- tai rekisteröintiriskejä. Ennakkotutkimuksesta saatava tieto on erityisen arvokasta silloin kun suunnitellaan, missä muodossa ja miten tarkalle tuote- ja palveluvalikoimalle tavaramerkki pyritään rekisteröimään.

Ennakkotutkimus antaa myös arvokasta tietoa, vaikka merkki on jo otettu käyttöön, koska tutkimuksen tulosten perusteella pystytään tekemään valistuneita päätöksiä missä ja mille tuote- ja palveluvalikoimalle merkki kannattaa suojata riskien vähentämiseksi. Ennakkotutkimus voi myös antaa arvokasta tietoa siitä, missä maissa merkkiä ei kannata käyttää.
Yhteydenotto
Asiakas miettii nimeä tai merkkiä tuotteelleen, palvelulleen tai yritykselleen ja ottaa yhteyttä Boco IP:n asiantuntijaan.
Toimeksiannon määrittely ja rajaus
Boco IP:n asiantuntija selvittää yhdessä asiakkaan kanssa, mille tuotteille ja palveluille ja missä maissa merkkiä on tarkoitus käyttää lähivuosien aikana. Selvityksen lopuksi määritellään millä tutkimustyökaluilla ja miten syväluotaavasti tutkimus tehdään.
Tutkimus, analyysi ja raportointi
Boco IP:n asiantuntija tekee hakuja tietokantatyökaluilla mm. tavaramerkki- ja toiminimirekistereissä sekä sosiaalisen median alustoilla ja analysoi löydetyt samankaltaiset tulokset. Analyysissa keskitytään siihen mitä riskejä löydetyt samankaltaiset merkit ovat asiakkaalle käyttää ja rekisteröidä merkki. Boco IP:n asiantuntija koostaa tuloksista raportin, jossa samankaltaiset löydökset on listattu riskianalyyseineen. Raportissa on myös suositus, miten merkin suojauksen kanssa kannattaa edetä.
Loppupalaveri ja jatkotoimenpiteistä sopiminen
Raportin valmistuttua pidetään tarvittaessa loppupalaveri, jossa tutkimuksen tulokset käydään läpi ja sovitaan jatkotoimenpiteistä.

Esimerkkejä hinnoistamme

Sanamerkki, EU-alue, BocoMatch-tutkimus

Tavaramerkin käyttövapauden ja rekisteröitävyyden nopea ennakkotutkimus. Huomio kohdistetaan aiempiin tavaramerkkirekisteröinteihin, jotka sisältävät identtisen sanan ja koskevat samankaltaisia tavaroita tai palveluita. Tutkimus tehdään Corsearch ExaMatch-työkalun avulla.

Hinta-arvio 375 €
Sanamerkki, EU-alue, BocoCheck-tutkimus

Tavaramerkin käyttövapauden ja rekisteröitävyyden laaja ennakkotutkimus. Huomio kohdistetaan aiempiin tavaramerkkirekisteröinteihin ja toiminimiin, jotka sisältävät identtisiä tai samankaltaisia sanoja, ja jotka koskevat samankaltaisia tavaroita tai palveluita. Tutkimus tehdään Corsearch ExaMatch -työkalun avulla.

645 € + alv

Haluaisitko saada tarvettasi vastaavan alustavan hinta-arvion?

Ethän jää miettimään asioita yksin. Meiltä voit aina kysyä neuvoa.

Jos sinua askarruttaa mikä tahansa asia, olemme täällä sinua varten. Painikkeen alta näet kaikki asiantuntijamme.
Mia Niemelä
IP Specialist, administration and formalities
Näytä profiili
Antti Pörhönen
Patenttiasiamies
Näytä profiili
Boco IP - Petri Nieminen profiilikuva
Petri Nieminen 
Konsultointijohtaja, osakas
Näytä profiili
Boco IP:n toimitusjohtaja Karri Leskinen profiilikuva
Karri Leskinen 
Toimitusjohtaja, osakas
Näytä profiili
Jonna Sahlin profiilikuva
Jonna Sahlin 
Eurooppapatenttiasiamies, hallituksen puheenjohtaja, osakas
Näytä profiili
Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva
Elina Heikkilä 
IP-lakimies, osakas
Näytä profiili

Mia Niemelä

IP Specialist, administration and formalities

Olen Mia Niemelä, Boco IP:n uusin IP Specialisti (IPSU). Olen aiemminkin työskennellyt IPR-alalla, 16 vuoden ajan. Olen ollut tässä välissä kuitenkin seitsemän vuotta töissä muualla, joten paljon on sekä opittavaa että mieleenpalautettavaa. Onnekseni aiemmin opitusta on kuitenkin vielä hyvä määrä tietoa muistissakin. 

On ilo ja kunnia palata takaisin alalle, jossa saa aina oppia uutta ja mahdollisuudet kehittyä ovat rajattomat.

Vapaa-aikanani liikun paljon luonnossa, pelikentillä ja kuntosalilla. Olen myös intohimoinen matkustelija, kokemusta on kertynyt jo yli 50 maan verran.

Parasta tälläkin alalla ovat ihmiset, jotka tekevät työyhteisöstämme miellyttävän paikan kasvaa ja kehittyä aina rautaisemmaksi alan ammattilaiseksi. Tehtäviini Bocolla kuuluvat mm. kaikki asiakaskirjeenvaihto, raportointi, toimeksiannoista huolehtiminen, asiakirjojen laatiminen ja toimittaminen eri tahoille, yhteydenpito ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin ja patenttivirastoihin sekä määräaikojen valvonta ja laskutustoimet.

Koulutus
Restonomi, Ulkomaan kaupan erikoisammattitutkinto, Mainosalan ammattitutkinto
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti
Aktiviteetit
Liikunta, matkailu
x

Suvi Haavisto

IP-lakimies

Hei! Avustan asiakkaitamme erilaisissa juridisissa kysymyksissä liittyen immateriaalioikeuksiin. Tavaramerkit ja brändin suojaaminen ovat lähellä sydäntäni, ja avustan myös mielelläni kaupallisiin sopimuksiin liittyvissä asioissa.

Ennen Bocoa työskentelin senioritason juristina teknologiayhtiössä. Sitä ennen olen toiminut asianajajana hoitaen pääasiassa tavaramerkki- ja tekijänoikeusaiheisia toimeksiantoja.

Vapaa-ajallani vietän aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Minut voi nähdä kahviloissa, elokuvissa, museoissa tai rantakävelyillä Helsingissä.

Tulin Boco IP:lle vuonna 2024.

Koulutus
OTM (HY), KTM (Hanken)
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti
Aktiviteetit
Suomen Teollisoikeudellinen Yhdistys (STY) IT-oikeuden Yhdistys PTMG (Pharmaceutical Trade Marks Group)
x

Antti Pörhönen

Patenttiasiamies

Olen hoitanut erityisesti mekaanisten ratkaisujen patentointia erilaisilta tekniikan aloilta. Lisäksi teen muun muassa patentoitavuusselvityksiä ja patenttiarviointeja, kokemusta minulla on myös mallioikeushakemuksista. Työssäni arvostan pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaan kanssa, pyrkien ymmärtämään asiakkaan liiketoimintaa ja tuon kannalta olennaista tekniikkaa. Taustaltani olen materiaalitekniikan DI, syventymisalueenani metallurgia ja teräkset, ja olen toiminut urallani myös tutkimuksen ja kehityksen sekä sähkökoneiden mekaanisen suunnittelun tehtävissä. Patenttialan tehtävissä olen toiminut vuodesta 2021, ja olen rekisteröity patenttiasiamies Suomessa.

Koulutus
DI (metallitekniikka)
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti, italia, saksa
x
Boco IP - Petri Nieminen profiilikuva

Petri Nieminen 

Konsultointijohtaja, osakas

Kuinka voin auttaa! Työnkuvaani Bocolla kuuluu konsultointi- ja koulutuspalveluidemme johtaminen. Asiantuntijan roolissani teen strategiakonsultointia akkreditoituna Design IP Strategy-osaajana, teen myös markkina- ja kilpailijakartoituksia sekä koulutus- ja työpajatilaisuuksia. Erityisosaamistani on patenttien arvonmääritys. Minulla on aiempaa työkokemusta konsultointi- ja johtamistehtävistä Accenturella sekä BEA Systemsissä (nykyisin osa Oraclea). Lisäksi olin yrittäjänä ja omistajana mukana luomassa uudenlaista kaupallistamispalvelua Iprbox Oy:ssä, jonka liiketoiminnan Boco osti 2008. Bocolainen siitä lähtien! 

Koulutus
Datanomi (Atk-instituutti, 1990). Laajasti jatkokoulutusta mm. tuotekehityksen sekä myynnin ja markkinoinnin osalla.
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi ja saksa
Aktiviteetit
Licensing Executives Scandinavia. Accenture ja BEA Systems Alumni, Pielisjärven luonto.
x
Boco IP:n toimitusjohtaja Karri Leskinen profiilikuva

Karri Leskinen 

Toimitusjohtaja, osakas

Tervetuloa sivulleni! Miten voin auttaa? 

Toimin Bocolla sekä toimitusjohtajan että asiantuntijan roolissa. Toimitusjohtajana haluan auttaa kollegoitani onnistumaan tehtävissään ja luomaan yrityskulttuurin, jossa on hyvä tehdä töitä. Asiantuntijan roolissa toimin aktiivisesti asiakkaiden IPR-strategioiden suunnittelussa ja implementoinnissa. Toimeksiantojen osalta olen keskittynyt erityisesti väiteasioiden käsittelyyn Suomessa ja Euroopan patenttivirastossa. Innostun helposti kaikesta IP-alaan liittyvästä ja mielellään jaan tätä innostustani luennoimalla ja kouluttamalla uusia ihmisiä alalle. Lisäksi toimin asiantuntijana patenttioikeudenkäynneissä, laadin lausuntoja ja neuvon patenttioikeusasioissa. Bocolla aloitin vuonna 2005, mutta patenttiasiamiestehtävissä olen ollut jo vuodesta 1999 alkaen. Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää. 

Boco IP ja Karri Leskinen on palkittu useissa maailman rankingeissa.

Koulutus
DI (polymeerikemia, tehdassuunnittelu)
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi, saksa
Aktiviteetit
Markkinaoikeuden sivutoiminen asiantuntijajäsen, Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry, FICPI, AIPPI, European Patent Institute, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry, kuntosali, golf, lumilautailu, musiikki, lukeminen
x

Essi Karppanen

Patent Agent

Olen toiminut patenttialan tehtävissä vuodesta 2019. Erityisosaamiseni on synteettisessä orgaanisessa kemiassa ja erityisesti lääkeainekemiassa. Työkokemusta minulla on sekä lääketeollisuudesta tutkijana että viranomaisena EU-tasolta, missä toimin biosidilainsäädännön toimeenpanotehtävissä. Työssäni teen IPR-toimeksiantoja laajasti kemian alalta, muun muassa bioteknologia ja materiaalit kuuluvat osaamisalueeseeni. Patenttiasiantuntijan työ on minusta todella inspiroivaa, sillä pystyn olemaan mukana uusissa keksinnöissä ennen kuin ne tulevat julkisiksi. Tämän vuoksi jokainen työtehtävä aiheuttaa minussa erityistä innostuneisuutta.

Koulutus
Doctor of Science (Tech.), Organic Chemistry, M. Sc. (Chemical Technology)
Kielitaito
suomi, ruotsi, englanti, ranska
x
Jonna Sahlin profiilikuva

Jonna Sahlin 

Eurooppapatenttiasiamies, hallituksen puheenjohtaja, osakas

Neuvon ja autan mielelläni erilaisissa immateriaalioikeuksiin ja strategiaan liittyvissä asioissa erityisesti kemian, prosessitekniikan, lääketieteen ja diagnostiikan aloilla. Työssäni pidän ennen kaikkea ongelmanratkaisusta ja vuorovaikutuksesta asiakkaiden ja kollegoiden kanssa ja koen, että hyvällä yhteistyöllä saavutetaan usein paras lopputulos. Hoidan keksintöjen patentointia kansallisesti sekä kansainvälisesti ja patenttihakemuksiin liittyvien käsittelyiden lisäksi teen muun muassa väitteitä, toiminnanvapauskartoituksia ja lausuntoja patenttien tulkinnasta. 

Bocolainen olen ollut jo vuodesta 1998 ja erilaisten tehtävien jälkeen toimin nykyään suurimmaksi osaksi asiantuntijana. Vuodesta 2017 lähtien olen yksi Suomen edustajista eurooppapatenttiasiamiehiä edustavan tahon valtuustossa (The Institute of Professional Representatives before the European Patent Office, epi) sekä Suomen jäsen epi:n professional Conduct Committee (PCC) komiteassa. 

Jonna Sahlin valittiin IP Stars tutkimuksessa vuoden 2022 kaikista alalla olevista naisista yhdeksi maailman huippuasiantuntijaksi.

Koulutus
DI (kemia, elintarviketeknologia, polymeeriteknologia)
Kielitaito
ruotsi, suomi, englanti, (saksa)
Aktiviteetit
Markkinaoikeuden sivutoiminen asiantuntijajäsen, European Patent Institute (epi, valtuuston jäsen 2017-), Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry (SPAY, puheenjohtaja 2010-2013), aktiivinen pohjoismaisten kemian alan patenttiasiamiesten yhteistyössä, AIPPI, FICPI, UNION, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry (STY) ja Suomalaisten Kemistien Seura ry (SKS), uinti, juoksu, laskettelu, puutarhanhoito
x
Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva

Elina Heikkilä 

IP-lakimies, osakas

Työskentelen tavaramerkki- ja mallioikeusasioiden parissa. Minulla on vuosien kokemus immateriaalioikeuksiin liittyvistä suojaus-, väite-, loukkaus- ja kumoamisprosesseista Suomessa ja maailmalla. Hoidan ennakkokartoituksia, sopimusasioista sekä suunnittelen IP-strategioita. Jokainen IPR-työpäivä on kiehtova! Aiempaa työkokemusta minulla on korkeimmasta hallinto-oikeudesta, patenttivirastosta ja patenttitoimistosta. Olen Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) auktorisoima tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies, Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) rekisteröimä tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies sekä Suomessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Olen bocolainen vuodesta 2011. 

Koulutus
Oikeustieteen maisteri (OTM)
Kielitaito
suomi, englanti, ruotsi, ranska (koulutiedot)
Aktiviteetit
Hiihto, pyöräily, purjehdus, vanhat tavarat ja design, lukeminen Ammatilliset jäsenyydet: Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry (SPAY), Suomen teollisoikeudellinen yhdistys ry, International Trademark Association (INTA), Suomen Anti-piratismiyhdistys ry
x
Näytä asiantuntijat.
Piilota asiantuntijat.
Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään.
Boco IP - Elina Heikkilä profiilikuva
Elina Heikkilä 
IP-lakimies, osakas
+358 9 6866 8415
elina.heikkila@bocoip.com
Boco IP - Jerry Härkönen profiilikuva
Jerry Härkönen 
IP Advisor
+358 40 538 7223
jerry.harkonen@bocoip.com
Laura Roselus profiilikuva Boco IP
Laura Roselius 
IP-lakimies, osakas
+358 40 738 4475
laura.roselius@bocoip.com
Peter Åkerlund 
IP-lakimies, osakas
+358 9 6866 8413
peter.akerlund@bocoip.com