
Haluan saada IPR-asiat kuntoon, mutta en tiedä mistä aloittaa
Miksi
Aineettoman omaisuuden osuus yrityksen arvosta on nykyään merkittävä. IP-salkun koko ja laatu määrittelevät yrityksen arvovallan markkinoilla, sillä immateriaalioikeuksia pidetään globaalisti selkeänä merkkinä kilpailukyvystä. On tärkeää huomioida, että IP-lainsäädännössä ja tulkinnassa on kuitenkin alueellisia eroavaisuuksia. Kun lainsäädäntö voi lisäksi muuttua nopeastikin ja toimintatapoja on vastaavasti muokattava uusiin raameihin sopiviksi, on oleellista, että yritykselle nimetään IP-asioista vastuullinen henkilö, IP-johtaja. Tämä on tärkeää, jotta esimerkiksi muuttuvien vaatimusten kommunikointi yrityksen sisäisesti hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti ja kaikki IPR-oikeuksien kanssa tekemisissä olevat tietävät IPR-portfolion ajantasaisen tilanteen.Hyödyt
Hyvin hoidetut aineettomat oikeudet säteilevät valoa pitkän matkan päähän. Taitavasti suojattu aineeton omaisuus lisää yrityksen arvoa, parantaa neuvotteluasemia, kasvattaa tulovirtoja ja vetää puoleensa rahoittajia sekä yhteistyökumppaneita. Ennen kaikkea, se varjelee yrityksen tuotekehitystä, jotta vuosien työ ja vaiva eivät valuisi hukkaan. Oman IPR:n kirkas loiste pitää myös kilpailijat loitolla ja tarjoaa työrauhaa ja tekemisen vapautta.Prosessi
Viisas yritys varmistaa toimintavapautensa ajoissa – ennen uutta liiketoimintaa tai aluevaltauksia. Boco IP tarjoaa laajan valikoiman palveluja aineettoman omaisuuden suojaamiseen. Kartoitamme tilanteen, selvitämme kilpailijoiden aseman ja autamme yritystäsi tunnistamaan oman ainutlaatuisuutensa myös suojaamisen näkökulmasta. Autamme esimerkiksi kartoittamaan markkinat ja kilpailijat sekä avustamme myös budjetin laatimisessa. Päivitämme markkina- ja kilpailijakartoitukset säännöllisin, sovituin väliajoin. Puoleemme voi kääntyä myös kaupallistamiseen ja lisensointiin liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi avustamme sopimusten laatimisessa ja tarpeen mukaan myös sopimusneuvotteluissa.Ratkaisumme
Nykytilan kartoitus on liiketoiminnan suunnittelun perustyökalu. Kartoituksen tulisi olla säännöllisin väliajoin toistuva prosessi, koska yrityksen omassa ja kilpailijoiden tuotekehityksessä tapahtuu jatkuvasti uudistumista. Tekemämme kartoituksen tuloksena syntyy kattava raportti yrityksen liiketoiminnan kannalta keskeisestä juridisesta ja teknologisesta immateriaalioikeustilanteesta. Kartoituksessa selvitetään: – voimassaolevat IP-oikeudet ja niiden laajuudet – kilpailijoiden oikeudet ja niiden muodostamat uhat – yrityksen/henkilöstön IPR-osaaminen – IPR-liitännäiset sopimuksetHaluaisitko saada tarvettasi vastaavan alustavan hinta-arvion?
Ethän jää miettimään asioita yksin. Meiltä voit aina kysyä neuvoa.

Jonna Sahlin
Neuvon ja autan mielelläni erilaisissa immateriaalioikeuksiin ja strategiaan liittyvissä asioissa erityisesti kemian, prosessitekniikan, lääketieteen ja diagnostiikan aloilla. Työssäni pidän ennen kaikkea ongelmanratkaisusta ja vuorovaikutuksesta asiakkaiden ja kollegoiden kanssa ja koen, että hyvällä yhteistyöllä saavutetaan usein paras lopputulos. Hoidan keksintöjen patentointia kansallisesti sekä kansainvälisesti ja patenttihakemuksiin liittyvien käsittelyiden lisäksi teen muun muassa väitteitä, toiminnanvapauskartoituksia ja lausuntoja patenttien tulkinnasta.
Bocolainen olen ollut jo vuodesta 1998 ja erilaisten tehtävien jälkeen toimin nykyään suurimmaksi osaksi asiantuntijana. Vuodesta 2017 lähtien olen yksi Suomen edustajista eurooppapatenttiasiamiehiä edustavan tahon valtuustossa (The Institute of Professional Representatives before the European Patent Office, epi) sekä Suomen jäsen epi:n professional Conduct Committee (PCC) komiteassa.


Karri Leskinen
Tervetuloa sivulleni! Miten voin auttaa?
Toimin Bocolla sekä toimitusjohtajan että asiantuntijan roolissa. Toimitusjohtajana haluan auttaa kollegoitani onnistumaan tehtävissään ja luomaan yrityskulttuurin, jossa on hyvä tehdä töitä. Asiantuntijan roolissa toimin aktiivisesti asiakkaiden IPR-strategioiden suunnittelussa ja implementoinnissa. Toimeksiantojen osalta olen keskittynyt erityisesti väiteasioiden käsittelyyn Suomessa ja Euroopan patenttivirastossa. Innostun helposti kaikesta IP-alaan liittyvästä ja mielellään jaan tätä innostustani luennoimalla ja kouluttamalla uusia ihmisiä alalle. Lisäksi toimin asiantuntijana patenttioikeudenkäynneissä, laadin lausuntoja ja neuvon patenttioikeusasioissa. Bocolla aloitin vuonna 2005, mutta patenttiasiamiestehtävissä olen ollut jo vuodesta 1999 alkaen. Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää.


Essi Karppanen
Olen toiminut patenttialan tehtävissä vuodesta 2019. Erityisosaamiseni on synteettisessä orgaanisessa kemiassa ja erityisesti lääkeainekemiassa. Työkokemusta minulla on sekä lääketeollisuudesta tutkijana että viranomaisena EU-tasolta, missä toimin biosidilainsäädännön toimeenpanotehtävissä. Työssäni teen IPR-toimeksiantoja laajasti kemian alalta, muun muassa bioteknologia ja materiaalit kuuluvat osaamisalueeseeni. Patenttiasiantuntijan työ on minusta todella inspiroivaa, sillä pystyn olemaan mukana uusissa keksinnöissä ennen kuin ne tulevat julkisiksi. Tämän vuoksi jokainen työtehtävä aiheuttaa minussa erityistä innostuneisuutta.

Elina Heikkilä
Työskentelen tavaramerkki- ja mallioikeusasioiden parissa. Minulla on vuosien kokemus immateriaalioikeuksiin liittyvistä suojaus-, väite-, loukkaus- ja kumoamisprosesseista Suomessa ja maailmalla. Hoidan ennakkokartoituksia, sopimusasioista sekä suunnittelen IP-strategioita. Jokainen IPR-työpäivä on kiehtova! Aiempaa työkokemusta minulla on korkeimmasta hallinto-oikeudesta, patenttivirastosta ja patenttitoimistosta. Olen Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) auktorisoima tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies, Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) rekisteröimä tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies sekä Suomessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Olen bocolainen vuodesta 2011.

Jaana Hämäläinen
Hoidan laajasti biotekniikkaan, biokemiaan, molekyylibiologiaan, ja kemiaan kuuluvien keksintöjen patentointia kansallisesti ja kansainvälisesti. Teknologiaosaamiseeni kuuluvat mm. terapeuttiset ja diagnostiset menetelmät, lääkeaineet ja elintarvikkeet. Hallitsen myös kasveihin liittyvien keksintöjen suojaamisen ja kasvinjalostajanoikeuksien hakemisen. Olen tutkinnon suorittanut eurooppapatenttiasiamies ja rekisteröity patenttiasiamies Suomessa. Keksintöjen suojaamisen lisäksi laadin toiminnanvapausselvityksiä, uutuustutkimuksia ja lausuntoja, sekä avustan tarvittaessa teknisenä asiantuntijana patentteja koskevissa riita-asioissa sekä toimin luennoitsijana.
Asiakkaitteni joukossa on start up-yrityksiä, tutkimuslaitoksia, pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä isoja yrityksiä.
Maisterin tutkintoni jälkeen suoritin filosofian tohtorin tutkinnon Ruotsin maatalousyliopistossa. Tein jatko-opintoja myös Cornellin yliopistossa USA:ssa ja Helsingin yliopistossa. Taustani työskentelystä tutkijana eri yliopistoissa ja tutkimusympäristöissä on auttanut ymmärtämään tutkimus- ja kehitystyön erilaisia vaiheita.
Olen viihtynyt bocolaisena vuodesta 2000.

Marja Liisa Autti
Hoidan pääasiassa informaatioteknologian, elektroniikan ja radiotekniikan alojen patentointia. Monen hoitamani patenttihakemuksen keksintö on toteutettu tietokoneohjelmana tai –ohjelmistona, mutta en vierasta myöskään mekaanisia laitteita. Monesti keksinnöt ovat yhdistelmiä laitteista ja niiden ohjauksesta tai niistä saatavien signaalien käsittelystä. Työhöni kuuluu patenttihakemusten, välipäätösraporttien ja välipäätösvastineiden laadintaa, väiteasioiden hoitoa sekä uutuustutkimuksia ja teknologiakartoituksia. Toimin eurooppapatenttiasiamiehenä ja Patentti- ja Rekisterihallituksen auktorisoimana patenttiasiamiehenä Suomessa. Ennen asiamiesuraani ehdin hankkia 15 vuoden kokemuksen telekommunikaatioalan patentoinnista, IPR-strategiasta ja patenttisalkunhallinnasta, sekä aiempaa kokemusta tutkimus- ja tuotekehitystehtävistä telekommunikaatio- ja elektroniikka-alalta. Olen ollut bocolainen vuodesta 2014.

Nina Virolainen
Autan ja neuvon kemian ja biokemian alan kuten diagnostiikan, molekyylibiologian, mikrobiologian, immunokemian sekä prosessikemian keksintöjen suojaamisessa. Vahvaa osaamisaluettani ovat myös bioteknologian sekä bioenergian ja cleantechin prosessien ja ratkaisujen suojaukset. Lisäksi autan asiakkaitamme työsuhdekeksinnöissä, kilpailijaseurannoissa, toiminnanvapauskartoituksissa ja uutuustutkimuksissa.
Olen toiminut patenttialan tehtävissä vuodesta 2017. Sitä edeltävältä ajalta minulla on vuosien tuotekehityskokemus innovatiivisten bio- ja ympäristöteknisten ratkaisujen kehittämisestä ja käyttöönottamisesta niin yliopistotutkijana kuin startup-yrityksessäkin. Kiinnostuin alun perin IPR-alasta oltuani itse keksijänä patenttihakemuksissa, joten minulla on monipuolinen kokemus tutkimustulosten jalostamisesta yritykselle lisäarvoa tuoviksi suojatuiksi keksinnöiksi. Parhaita puolia työssäni on se, kun pääsen kurkistamaan uraa uurtavaan tutkimukseen niin monilla aloilla!

Peter Åkerlund
Olen taustaltani lakimies ja EU-tavaramerkkiviraston sekä Patentti- ja rekisterihallituksen auktorisoima tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies ja Suomessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Autan merkkien, muotoilun ja muun aineettoman pääoman suojaukseen liittyvien strategioiden luomisessa. Teen merkkien käyttöön ja suojaukseen liittyviä riskianalyyseja, kuten tavaramerkki- ja toiminimitutkimuksia ja hoidan merkkien suojausta ympäri maailmaa. Annan myös neuvoja sopimusasioissa, hoidan sopimusneuvotteluja ja laadin IPR:n liittyviä sopimuksia. Hoidan myös tavaramerkkien ja mallioikeuksien loukkauksiin liittyviä riitoja, tavaramerkkihakemuksia vastaan tehtäviä väitteitä, rekisteröintien mitätöimistä ja tuoteväärennösasioita. Lisäksi hoidan domaineihin liittyviä riitoja. Bocolainen vuodesta 1999.





