Tavaramerkkiriidat käytännössä

Vastoin yleistä mielikuvaa tavaramerkkeihin liittyvät riidat, tai suuressa osassa tapauksista miedommin sanottuna erimielisyydet, eivät läheskään aina tarkoita vuosia kestävää oikeusprosessia, jota puidaan oikeussaleissa kalliiden juristien ympäröimänä – ainakaan Suomessa tai Euroopassa ylipäänsä. Mielikuva on toki ymmärrettävä, sillä iltapäivälehtien otsikoihin päätyvät usein vain mehukkaimmat tapaukset maailmalta, joissa edellä mainittu  saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Todellisuudessa suuri osa tavaramerkkeihin tai ylipäätään brändioikeuksiin liittyvistä riidoista kuitenkin käsitellään toimittajilta piilossa sähköpostin tai Teams-kokousten välityksellä ja niiden mittakaava on usein paljon pienempi kuin tapauksissa, joita puidaan lehdistössä tai uutislähetyksissä.  

Mistä kaikki tavaramerkkiriidat sitten alkavat?

Useissa tapauksissa mahdollinen oikeuksien loukkaus huomataan joko tavaramerkin valvonnassa tai vaihtoehtoisesti joko ”kentällä” esimerkiksi oikeuden haltijan itsensä, tai heidän jälleenmyyjänsä tai jakelijan toimesta. Mikäli rikkomus ei ole taloudelliseltaan arvoltaan tai ylipäänsä kriittisyydeltään niin suuri, että asiassa olisi syytä jättää heti ensimmäisenä turvaamistoimihakemus (joka on siis instrumentti, jonka avulla pyritään varmistumaan siitä, ettei vastapuoli esimerkiksi kätke omaisuuttaan tai vaikkapa tuhoa loukkaavia tuotteitaan tai muuta vastaava materiaalia), aloitetaan prosessi usein ihan perinteisellä ns. ”kieltokirjeellä”, tai jopa pehmeämmällä yleismuotoisella sähköpostilla, jonka kustannukset ovat usein hyvin maltilliset. Luonnollisesti luotettavaa statistiikkaa näiden vaihtoehtojen todennäköisyyksistä ei ole saatavilla, mutta käytännön kokemukseni perusteella uskaltaisin väittää, että turvaamistoimihakemusta vaativat prosessit ovat hyvin harvinaisia verrattuna perinteisiin kieltokirjeisiin.  

Kieltokirje, tai kansainvälisemmin Hollywoodin elokuvistakin tuttu ”cease and desist-letter”, on yleensä siis keino saada vastapuoli tietoiseksi, että tavaramerkkioikeuden haltijan näkemyksen mukaan heidän oikeuksiaan on rikottu. Se sisältää yleisesti myös suoraan jonkinlaisen vaatimuksen joko esimerkiksi lopettaa loukkaavan merkin käyttö tai rajoittaa vaikkapa tavaramerkkihakemuksen suoja-alaa  (eli käytännössä tavaramerkin tavara- tai palveluluetteloa).  

Helpoissa tapauksissa vastapuoli suostuukin suoraan vaatimukseen, pahoittelee tilannetta ja tapaus on käsitelty. Helppoa, eikö? Aina toki kieltokirjekään ei tuota suoraan tulosta, tai vastapuoli ei syystä tai toisesta suoraan halua rajata hakemustaan tai lopettaa merkin käyttöä. Tällaisessa tilanteessa seuraava looginen askel onkin usein neuvotteluyhteyden avaaminen, jossa pyritään löytämään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Tällainen voi olla esimerkiksi rinnakkaiselosopimus, jossa sovitaan raameista, joissa merkin käyttö voi vaikkapa korvausta vastaan jatkua, tai lisenssisopimus tavaramerkin käytöstä jatkosta. Aina kuitenkaan neuvotteluhalukkuutta osapuolten välillä ei löydy, tai näkemykset merkkien välisestä sekaannusvaarasta ovat niin erilaiset, että riita joudutaan ”virallistamaan” ja toimittamaan esimerkiksi tuomioistuimen käsittelyyn. Usein riidat, varsinkin tavaramerkkirekisterien valvonnasta alkaneet, liittyvät kuitenkin jonkinlaiseen mahdollisesti loukkaavaan tavaramerkkihakemukseen, jolloin ennen varsinaista oikeuskäsittelyä päädytään niin sanottuun väitekäsittelyyn, jota moderoi tavaramerkkihakemuksen vastaanottanut virasto. Nykyisin usein tämä prosessi tapahtuu EU-virastossa. Mikäli prosessi käynnistetään ns. ”väiteajalla”, on virallismaksu väitteestä tällöin 320€ (vrt. virallinen käsittelymaksu Markkinaoikeudessa 2440€), joten tässäkään vaiheessa harvoin puhutaan vielä mistään iltapäivälehtien toimittajia kutkuttelevista ja klikkiotsikoita huutavista miljoonaluokan riidoista. Toki prosessiin liittyy usein jonkin verran asiamiestä tai lainopillista edustajaa vaativaa työtä, mutta käytännössä tässä vaiheessa käsittelyä  kulut pysyvät kuitenkin vielä isossa mittakaavassa hyvinkin kohtuullisina, usein maksimissaan joissain tuhansissa euroissa.  

Joskus toki käy myös niin, että riita etenee oikeuskäsittelyyn. Mainittakoon kuitenkin, että kaikista tavaramerkkeihin liittyvistä erimielisyyksistä vain murto-osa päätyy oikeuteen saakka. Syitä tähän taas on monia: yleensä oikeuskäsittely tarkoittaa jo jonkin verran kalliimpaa laskua, usein huomattavasti pidempää käsittelyaikaa sekä epävarmuutta tulevasta ratkaisusta. Kaikki näistä syistä vaikuttavat merkin haltijoihin eri tavalla, mutta yhteisenä tekijänä usein on, että kaikentyyppiset yritykset, olivat ne sitten nuoria startup-yrityksiä tai jo alallaan vakiintuneita toimijoita, pyrkivät välttämään kaikkia edellä mainittuja skenaarioita. Siksi suurin osa erimielisyyksistä pyritäänkin sopimaan – tavalla tai toisella. Aina yhteistä säveltä tai ylipäänsä sovinnon edellytyksiä ei kuitenkaan ole, jolloin pidempi, mahdollisesti oikeuteen saakka etenevä käsittely on käytännössä ainoa vaihtoehto. Tähänkin on kuitenkin mahdollista varautua esimerkiksi IPR-vakuutuksen turvin, jota suosittelemmekin kaikille, erityisesti kansainvälistä liiketoimintaa harjoittaville.  

Kertaus tärkeimmistä termeistä:

– Valvontailmoitus: Tavaramerkkivalvonnan (erillinen palvelu) johdosta esimerkiksi Boco IP:n kautta tuleva ilmoitus mahdollisesti asiakkaan tavaramerkkiin sekoitettavasta uudesta tavaramerkkihakemuksesta. Joidenkin maiden virastot lähettävät myös automatisoituja viestejä, jotka raportoidaan edustajan kautta, mikäli virastoon on jätetty mahdollisesti aiempaan rekisteröintiin sekoitettava tavaramerkkihakemus.  

– Väite: Virallinen ”vastustushakemus”, joka jätetään tavaramerkkivirastoon, mikäli halutaan vastustaa jonkin merkin rekisteröintiä esimerkiksi aiemman, sekoitettavissa olevan oikeuden perusteella.  

– Vastine: Yleinen termi vastauskirjelmälle, esimerkiksi tavaramerkkiväiteprosessiin tai vapaamuotoisempaan kieltokirjeprosessiin liittyen.

– Kumoamiskanne: Virallisemmin mitätöinti- tai menettämismenettely rekisteröityä tavaramerkkiä vastaan, jolla pyritään kumoamaan olemassa oleva oikeus. Voidaan jättää esimerkiksi epäillyn käyttämättömyyden, tai hakemusaikana vallinneen vilpillisen mielen perusteella. 

– Kieltokirje: Englanninkielinen vastine ”cease and desist-letter”. Tavaramerkkikontekstissa useimmiten ilmoitus tai tiedoksianto, että kirjeen vastaanottajan toimia pidetään omia oikeuksia loukkaavana ja niitä vaaditaan lopetettavaksi.