We know how to protect know-how™ We know how to protect know-how™

Konsultointijohtaja Petri Nieminen uusi Innovation House Finland -yhteyshenkilömme

Patenttitoimisto Boco IP on tehnyt yhteistyötä Innovation House Finlandin kanssa jo kaksi vuotta. Maaliskuusta alkaen IHF:n uutena yhteyshenkilönämme aloittaa konsultointijohtaja Petri Nieminen, jota tapaat Otaniemessä tai Kalliossa noin kerran viikossa.

Bocolla Petri johtaa konsultointi- ja koulutuspalveluita. Hän tekee myös strategiakonsultointia ja markkina- ja kilpailijakartoituksia sekä hoitaa koulutus- ja työpajatilaisuuksia. Petrillä on aiempaa työkokemusta asiantuntija- ja johtamistehtävistä Accenturessa, BEA Systemsissä (nykyisin Oracle) ja Iprboxissa. Petri on Bocolainen vuodesta 2008 ja yksi yhtiömme osakkaista.

Kuinka voimme auttaa? Keskustelut ovat luottamuksellisia.

Olemme mukana IHF:n toiminnassa palvelemassa aloittelevia yrityksiä IP-kysymyksissä. Ei haittaa, vaikkei sinulla ole mitään ennakkotietoja aineettomista oikeuksista, riittää, että tunnet oman liiketoimintasi. Me tuomme mukaan kovan IP-osaamisemme.

Meille on tärkeää, ettei yhdenkään yrityksen ainutlaatuinen tietotaito jää suojaamatta tiedon puutteen vuoksi. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja keskustelu kanssamme on aina luottamuksellista. Tässä muutama lämmittelykysymys, joista keskustella Petrin kanssa:

  1. Tuoteidea ja toiminnan vapaus: Onko ideasi uusi ja onko sille tilaa markkinoilla?
  2. Tuotepäätös: tuote työn alle, suojat kuntoon. Mitä ja missä minun kannattaa suojata, vai suojatako lainkaan?
  3. Uuden tuotteen julkistaminen: tuotteen esittelyn yhteydessä myös moni sen ominaisuus tai yksityiskohta tulee samalla julkiseksi. Onhan tarvittavat suojaustoimenpiteet tehty ennen julkistustilaisuutta?
  4. Tuote markkinoilla: hyvän idean kopiointi alkaa viimeistään nyt. Miten pitää kovalla työllä saatua kilpailuetua edelleen itsellä?
  5. Vanha tuote tekee tilaa uudelle: onko vanhoista suojista edelleen hyötyä, vai kannattaisiko niistä jo luopua?

Uusi tuote tai konsepti ei aina tarkoita, että sitä tulisi suojata. Esimerkiksi liikesalaisuus voi joskus olla osuva tapa turvata yrityksen tietotaitoa. Suojaamatta jättämisenkin tulisi kuitenkin olla tiedostettu ja tietoon perustuva päätös.

Uutiskirje

Kuukausittainen uutiskirjeemme tarjoaa monipuolisen katsauksen IP-aiheisiin ja ajankotaisiin kuulumisiin.

Liity

Muistilista

  • Palvelut

    • Henkilöt