Kategoria: Blogit

Koronaviruspandemiasta johtuvan etätyösuosituksen johdosta, suurin osa Boco IP:n työntekijöistä on siirtynyt etätyöhön. Euroopan patenttivirasto (EPO) lähettää kuitenkin edelleen kutsuja väiteasioiden suullisiin käsittelyihin (Summons to Oral Proceedings) väiteasioissa.

Mikäli suullinen käsittely koskee väiteasiaa, kutsussa mainitaan tavallisesti, että tilaisuus tullaan järjestämään EPO:n tiloissa Haagissa, Hollannissa. Mikäli suullinen käsittely koskee väitevalitusasiaa, eli asiaa, jossa EPO:n väitejaosto on jo tehnyt päätöksen, ja jossa jokin väiteasian osapuolista on valittanut päätöksestä EPO:n valituslaitakunnalle (Boards of Appeal), tilaisuus järjestetään EPO:n tiloissa Münchenissä, Saksassa.

Kutsuissa mainitaan, että suullinen käsittely voidaan järjestää videokonferenssina, mikäli väitteen kaikki osapuolet – patentinhaltija ja väitteentekijä(t) – hyväksyvät tämän. Toisin sanoen, mikäli yksi osapuolista ei hyväksy, että suullinen käsittely järjestetään videokonferenssina, tilaisuus järjestetään EPO:n tiloissa joko Haagissa tai Münchenissä. En ota tässä kirjoituksessa kantaa siihen, miksi osapuoli ei hyväksy videokonferenssia.

Tilanteissa, joissa osapuoli ei hyväksy videokonferenssia, EPO lähes pääsääntöisesti ilmoittaa, että suullisen käsittelyn ajankohta myös siirtyy myöhempään ajankohtaan. Kokemukseni mukaan suullinen käsittely saattaa siirtyä jopa vuodella eteenpäin. Oletettavasti EPO lähtee siitä, että koronaviruspandemia saadaan hallintaan vuonna 2021 esimerkiksi toimivan rokotteen avulla. Toivottavasti tämä tulee olemaan tilanne.

Pandemioissa on historian valossa tunnusomaista, että ne aaltoilevat. Tässä koronaviruspandemiassa ensimmäinen aalto oli keväällä 2020 ja nyt syksyllä 2020 meillä näyttää olevan päällä toinen aalto. Mitä jos koronaviruspandemiaa ei saada hallintaan vuonna 2021 ja keväälle 2021 osuu kolmas aalto? Entä jos syksylle 2021 osuukin jo neljäs aalto?

Terveydenhuoltopuolella puhutaan siitä, että koronaviruspandemia tulee aiheuttamaan hoitovelkaa, koska ihmiset eivät hakeudu hoitoon. Pelkään että EPO:lla on edessä samantyyppinen ongelma – eli ”suullisten käsittelyiden velka”. Koska suullisia käsittelyitä siirretään koko ajan, EPO:lla tulee kohta olemaan kestämätön tilanne suullisten käsittelyiden kanssa. EPO:n julkisen kalenterin mukaan EPO järjestää joka päivä kymmeniä suullisia käsittelyitä. Mikäli EPO siirtää osan näistä ajassa eteenpäin, koska yksi väitekäsittelyn osapuolista ei hyväksy, että suullinen käsittely järjestetään videokonferenssina, EPO:lla on edessä vakava ongelma. Tulee olemaan mielenkiintoista katsoa, miten EPO:lla tulee olemaan aikaa järjestää kaikki siirretyt suulliset käsittelyt. Mainittakoon, että suullinen käsittelyyn saattaa alkaa kello 9 aamulla ja loppua kello 4 iltapäivällä, jos käsiteltävä asia on vaikea. Toisin sanoen EPO ei voi hoitaa näitä liukuhihnatyönä.

Yksi ratkaisu voisi ehkä olla jonkinlainen hybridiratkaisu, jossa voisi valita osallistuuko paikan päällä EPO tiloissa tai videoyhteyden välityksellä. Tähän löytyisi varmasti tekninen ratkaisu. Toinen vaihtoehto voisi olla järjestää kaikki suulliset käsittelyt videokonferensseina.

Kansainvälisessä AIPPI konferenssissa käytiin eilen (torstaina 8.10.2020) mielenkiintoista keskustelua siitä, kenet tulisi nimetä keksijäksi, jos keksinnön syntymiseen on käytetty apuna keinoälyä. Vaikka AIPPI-konferenssi järjestetäänkin tänä vuonna poikkeuksellisesti verkkotapahtumana, niin keskustelu on ollut erittäin vilkasta sekä aiemmissa valmisteluistunnoissa että eilen käydyssä ”täysistunnossa”, jossa AIPPIn virallisesta kannanotosta äänestettiin. Itse edustin kokouksessa Suomen kansallisen ryhmän mielipidettä, jonka perustan olimme luoneet jo keväällä käydyissä kokouksissa.

AIPPI konferenssien yhtenä päätarkoituksena on antaa julkilausumia (resoluutioita), joilla pyritään ohjaamaan ja harmonisoimaan maailman lainsäädäntöä IP-alalla. Resoluutioita tehdään eri suojamuotojen osalta. Eilen kohteena oli patentit ja tutkittava kysymys oli nimetty näin: ”Inventorship of inventions made using Artificial Intelligence”. Tämä kysymyksen asettelu piti sisällään kaksi olennaista kokonaisuutta. Ensinnäkin sen, että keinoälyä on hyödynnetty, mutta keksinnön tekemiseen on vaikuttanut myös luonnollinen henkilö. Mutta toisaalta myös sen, että keksintö on syntynyt täysin AI:n toimesta. Tavoitteena oli syvällisesti pohtia, missä tilanteissa ja millaisin perustein luonnollinen henkilö voidaan nimetä keksijäksi tällaisessa patentissa, mutta toisaalta myös sitä, että voiko keksijäksi nimetä keinoälyn.

Keskusteluun osallistui IP-alan huippuosaajia ympäri maailmaa ja on selvää, ettei näkemykset olleet täysin yhteneviä. Lopulta kuitenkin löytyi tiettyjen asioiden suhteen hyvin vahva yhteisymmärrys ja vaikeampienkin kysymysten osalta pääsimme lopulta enemmistöratkaisuun eli pystyimme antamaan AIPPIn näkemyksen useista eri näkökulmista.

Yksi tärkeimmistä pääkohdista oli se perustoteamus, että patentointia ei pidä kieltää keksinnöiltä, jotka on tehty keinoälyn avustamina. Tämäkään ei ollut itsestään selvyys, sillä tähän asti keksijyys on liitetty vain ihmisiin. Tämän jälkeen laaja yhteisymmärrys oli kuitenkin siitä, että keinoälyä ei tulisi nimetä keksijäksi patentissa. Keksijään ja sen nimeämiseen liittyy paljon muutakin juridista sääntelyä, mikä olisi todella haastavaa, jossa ei-juridinen henkilö (eli keinoäly) nimettäisiin keksijäksi. Tämän vuoksi ei haluttu mahdollistaa sitä, että patenttihakemuksessa olisi keinoäly nimetty keksijänä. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että nykyistä lainsäädäntöä on pakko muuttaa, koska tällä hetkellä hyväksyttävän patenttihakemuksen edellytyksenä on todellisten keksijöiden nimeäminen hakemuksessa. Nyt siis esitetään vaihtoehtoa, jossa keksintö olisi (ainakin osittain) keinoälyn tekemä, mutta keinoälyä ei voisi nimetä keksijäksi. Tästä juuri AIPPIn työssä on kysymys eli luoda uusia suuntaviivoja lakien kehittämiseen sellaiseksi, että vastaavat tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Suurin erimielisyys keskusteluissa syntyi siitä, että tulisiko keksintö olla patentoitavissa laisinkaan, jos keksintö olisi täysin keinoälyn tuottama eli ilman, että yksikään luonnollinen henkilö on vaikuttanut keksinnöllisellä toiminnalla keksinnön syntyyn. Vähemmistöksi jäänyt kanta oli sitä mieltä, että patentit kuuluvat vain ihmiskeksijöille ja että sellaiset luomistyön tulokset, jotka ovat syntyneet puhtaasti AI:n tuottamina, ei tulisi katsoa olevan patentoitavia keksintöjä ylipäätään. Tämä johti vilkkaaseen keskusteluun muun muassa siitä, että miten kukaan voi jälkikäteen arvioida, onko keksinnön tehnyt ihminen vai keinoäly. Ja jos sama keksintö olisi patentoitavissa ihmisen tekemänä, mutta ei keinoälyn tekemänä, niin tämä johtaisi helposti siihen, että patentinhakijat tietoisesti valehtelisivat ja nimeäisivät jonkin henkilön keksijäksi vain saadakseen muodollisesti hyväksyttävän patenttihakemuksen. Tällaista vilppiin houkuttelevaa tilannetta ei haluttu luoda IP-alalle, joten valtaosa kannatti ajatusta, että puhtaasti keinoälynkin tekemät keksinnöt tulisi olla patentoitavissa. Tämä oli mielestäni hieno ja rohkea kannanotto AIPPI:lta ja olen ylpeä, että uskalsimme esittää näinkin voimakkaan mielipiteen virallisena kantanamme.

Tärkeänä huomiona lausuttiin myös se, että niitä perusteita, joilla tänä päivänä voidaan nimetä henkilö keksijäksi patenttihakemukseen, ei tule muuttaa. Jatkossakin patenttihakemuksessa nimettyjen keksijöiden tulee oikeasti olla keksijöitä eli henkilöitä, jotka ovat omalla keksinnöllisellä panoksellaan vaikuttaneet keksinnön syntyyn. AIPPIn resoluution tuloksena katsottiin, että jatkossa voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa patenttihakemuksessa ei ole lainkaan keksijää, koska keksintö on tuotettu puhtaasti keinoälyn toimesta.

Keskusteluissa todettiin myös, että toistaiseksi elämme vielä hyvin pitkälti maailmassa, jossa keinoäly on työkalu. Tällöin puhutaan keinoälyn avustamista keksinnöistä, jolloin ihmisellä on kuitenkin edelleen merkittävä rooli itse keksinnön syntymisessä. AIPPIn resoluutiossa esitettiin useita esimerkkejä erilaisista kontribuutioista, joiden perusteella henkilö voidaan nimetä keksijäksi keinoälyn avustamissa keksinnöissä. Tärkeänä kuitenkin pidettiin, että tullakseen nimetyksi keksijäksi tällaisessa keksinnössä, henkilön tulee oikeasti olla osallisena sellaiseen toimintaan, mikä nykyisen lainsäädännönkin puitteissa katsottaisiin keksinnölliseksi toiminnaksi. Pelkkä tietokoneen ruudulta keinoälyn tuottaman keksinnön toteaminen ei siis jatkossakaan oikeuta henkilön nimeämistä keksijäksi.

Keinoäly ei siis AIPPIn käsityksen mukaan voi olla keksijä, mutta keinoälyn tekemät keksinnöt tulee tästä huolimatta olla patentoitavissa. Tämä AIPPIn resoluutio ei ole vielä lopullisesti hyväksytty, vaan virallinen sinetti sille saadaan toivottavasti ensi viikolla, kun AIPPIn Executive Committee:lla on kokous. Sitten kun resoluution on virallisesti hyväksytty, ne ovat kokonaisuudessaan luettavissa AIPPIn sivuilla:  https://aippi.org/.

On tärkeää huomioida, että tämä resoluutio ottaa kantaa vain keksijän nimeämiseen. Tulevaisuudessa meillä tulee olemaan vielä paljon keskusteltavaa siitä, että miten AI:n kehittyessä määritetään 1) alan yleistieto 2) alan ammattimies ja sen tietämys ja 3) tunnettu tekniikka.

Kevät keikkuen tulevi ja kohta on jo kesäkin käsillä. Kotipuutarhoissa, puutarhayrityksissä ja maatiloilla ovat valmistelut tulevaan kasvukauteen olleet jo talvesta asti meneillään. Siemenet ja taimet ovat päätyneet kaupoista koteihin ja kasvihuoneisiin kasvamaan. Onpa Etelä-Suomessa paikoin jo peltotyöt tehtyinä.

Miksi patenttiasiamies olisi kiinnostunut kasveista, muuten kuin kotipuutarhurin tai harrasteviljelijän ominaisuudessa? Siitä syystä, että kasveihin liittyy useita immateriaalioikeuksia. Kasveihin liittyviä keksintöjä voidaan suojata esimerkiksi kasvinjalostajanoikeuden, patentin, hyödyllisyysmallin ja tavaramerkin avulla.

Kasvinjalostajanoikeudella tarkoitetaan yksinoikeutta kasvilajikkeeseen antaen oikeudenhaltijalle yksinoikeuden lajikkeen ammattimaiseen hyväksikäyttöön. Kasvinjalostajien tavoitteena on kehittää uusia, kestäviä ja tuottoisia kasvilajikkeita. Uudet lajikkeet ovat keskeisessä roolissa riittävän ruoantuotannon takaamiseksi kohtuullisiin hinnoin myös tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos muuttaa kasvuolosuhteita ja maailmanlaajuiset kriisit ovat arkipäivää.

Perinteisellä jalostuksella tuotetut kasvilajikkeet suojataan kasvinjalostajanoikeudella. Kasvinjalostajanoikeuden ja patentoinnin suurin ero on se, että kasvinjalostajanoikeus takaa muille viljelijöille ja jalostajille oikeuden käyttää suojattua lajiketta jalostus- ja kehitystarkoituksiin.

Uusi, keksinnöllinen ja teollisesti käyttökelpoinen innovaatio voidaan suojata patentilla. Patentti antaa haltijalleen oikeuden kieltää muita valmistamasta, käyttämästä ja kaupallisesti hyödyntämästä keksintöään.

Vaikka patenttilainsäädäntöä on harmonisoitu Euroopan alueella, eri Euroopan maiden laeissa on eroja. Esimerkiksi Euroopan patenttisopimuksen perusteella kasveja tai olennaisesti biologisia menetelmiä kasvien jalostamiseksi ei voi patentoida. Mikrobiologiset menetelmät ja niiden avulla kehitetyt lajikkeet ovat poikkeuksen ulkopuolella. Patentilla voidaan suojata teknisen menetelmän avulla tuotettu biologinen materiaali, kuten geenimuokattu kasvi.

Immateriaalioikeuksista on hyvä olla tietoinen myös siksi, ettei niitä riko tietämättään. Vaikka ei itse immateriaalioikeuksia käyttäisi suojaamiseen, voi silti tietoisesti tai tietämättään loukata jonkun toisen oikeuksia. Viljelijä saattaa rikkoa kasvinjalostajanoikeutta, vaikka alun perin käyttäisikin sertifioitua siementä. Tällainen tilanne saattaa käydä silloin, jos viljelijä käyttää suojatun lajikkeen lisäysaineistoa maksamatta korvausta kasvinjalostajanoikeuden haltijalle. Myöskään tällaisen lisäysaineiston edelleen myyminen ei ole sallittua siemenmateriaalina (brown bagging/false labelling).

Kasveihin liittyviä tuoteväärennöksiä (counterfeiting) havaitaan rajatarkastuksissa tullin toimesta. Ne liittyvät enimmäkseen koristekasveihin ja perunaan. Kasvinjalostajanoikeuksiin liittyvien tuoteväärennösten on arvioitu edustavan esimerkiksi EU:ssa vain n. 0.12 % kaikista immateriaalioikeuksiin kohdistuvista tuoteväärennöstapauksista. Jos arvioidaan, että esimerkiksi vuonna 2018 vastaavien aitojen tavaroiden arvo oli yli 740 miljoonaa euroa, kasvinjalostajanoikeuksiin liittyvät tapaukset vastasivat lähes miljoonaa euroa. On kuitenkin otettava huomioon, että vahingot eivät välttämättä ole vain taloudellisia, vaan tuoteväärennöksiin liittyy usein huomattavia terveydellisiä riskejä. Kiinnijäämisen riskin ohella riskinä on myös laajamittainen mainehaitta.

Katso myös aikaisemmat blogimme kasvinjalostajanoikeudesta ja asiantuntijamme Pamela Lönnqvistin ruusublogi

Forbes-lehden mukaan 10 arvokkainta brandia olivat vuonna 2019 Apple, Google, Microsoft, Amazon,  Facebook, Coca-Cola, Samsung, Disney, Toyota ja McDonald’s. Tavaramerkkien suojaamisen ammattilaisena väitän, että arvokkaille tuotemerkeille tunnusomaista on, että ne koostuvat sanoista joilla ei ole mitään merkityssisältöä suhteessa myytäviin ja markkinoitaviin tuotteisiin. Hyvänä esimerkkinä ovat IBM ja GE, jotka ovat aikojen saatossa läpikäyneet lyhennysleikkauksen ja muuttuneet toimintaa kuvailevista ”International Business Machines Corporation”- ja ”General Electric”-nimistä ei-kuvaileviksi lyhenteiksi. Coca-Cola poikkeaa muista arvokkaista merkeistä, koska ”Cola”-sana on kuvaileva ja Coca-Cola joutuukin sen vuoksi sietämään muita Cola-sanan sisältäviä merkkejä. Ei-kuvailevuus on myös vahvan tavaramerkkisuojan keskipisteessä. Mitä vähemmän merkin sanat kuvailevat tuotteen tai palvelun ominaisuuksia, sen vahvemmin merkin pystyy suojamaan. Puhutaan merkin erottamiskyvystä.

Vahvaa tavaramerkkiä rakennettaessa pitääkin mielestäni lähtökohtana olla sanat, joilla ei ole merkityssisältöä suhteessa myytävään tuotteeseen tai palveluun. Uutta tuotetta lanseerattaessa voi houkutuksena olla, että haluaa valita sanoja, jotka vahvasti antavat mielikuvia tuotteista.  Oleellista on siis merkityssisältö suhteessa tuotteisiin tai palveluihin: Diesel-sana on hyvä tuotemerkki vaatteille, mutta huono merkki autoille. Sähäkän automallin nimeksi sopisi Espresso, mutta kahvikoneelle se olisi huono merkki.

Toisena lähtökohtana vahvaa tavaramerkkiä ja tavaramerkkisuojaa rakennettaessa on, miten paljon samankaltaisia merkkejä on olemassa tavaramerkkirekistereissä ja markkinoilla. Rekistereissä olevat samankaltaiset merkit nimittäin vähentävät mahdollisuuksia suojata merkkiä ja markkinoilla erottuminen on hankalaa, jos liikkeellä on paljon samankaltaisia merkkejä. Jonkin tyyppinen luonnonlaki on, että mitä suoremmin merkin sanat kuvailevat tuotteita ja palveluita, sitä enemmän samankaltaisia sanoja on merkinosina tavaramerkkirekistereissä ja markkinoilla. Tuotteita vahvasti kuvaileva merkki on sen vuoksi yleensä vaikeampi suojata, ja sillä ei pysty erottautumaan markkinoilla. Vahvaa merkkiä rakennettaessa on tämän vuoksi A ja O tuntea, mitä merkkejä on aiemmin suojattu ja mitä merkkejä käytetään markkinoilla. Oleellista on tutkia tavaramerkkirekistereitä ja sitä, miten sanaa käytetään internetissä.

Ei-kuvailevuudella on myös merkitystä merkin suojausvaiheessa. Ei-kuvailevat sanat kannattaa miltei aina pyrkiä rekisteröimään sanamerkeiksi, koska sanamerkkisuoja on vahvin mahdollinen suoja. Vahvasti mielikuvia antavia tai kuvailevia sanoja sisältävien merkkien suojauksessa on yleensä mahdollista vain kuviomerkkisuoja, joka antaa heikomman suojan merkille. Tuotteiden ominaisuuksia täysin kuvailevat sanat voidaan toki rekisteröidä osana kuviomerkkejä, mutta rekisteröintien antama hyöty on pieni, koska kuvailevien sanojen käyttöä ei pysty estämään.

Merkin sanojen kuvailevuus aiheuttaa ongelmia myös omien oikeuksien puolustuksessa. Tavaramerkkirekistereihin ilmestyy yleensä paljon samoja tai samankaltaisia sanoja sisältäviä merkkejä. Missä menevät rajat? Minkä torjumiseen panostetaan ja mitä on ylipäätänsä mahdollista torjua? Ei-kuvailevien sanojen ja merkkien osalta rajanveto on yleensä helppoa ja torjuntakeinot tehokkaita.

Yli kahdenkymmen vuoden kokemus merkkien suojauksessa on opettanut minulle yllä olevat totuudet: Ongelmien määrä kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän merkissä olevat sanat kuvailevat markkinoitavien tuotteiden tai palveluiden ominaisuuksia. Mitä lähemmäksi mennään suoraa kuvailevuutta, sitä enemmän joudutaan elämään kaikenlaisten kompromissien kanssa: Paljon samankaltaisia merkkejä liikkeellä, merkki heikosti suojattavissa ja huonosti puolustettavissa. Kannustan tämän vuoksi valitsemaan mahdollisimman ei-kuvailevia merkkejä. Tuotteen tai palvelun alkuvaiheessa voi olla houkuttelevaa valita merkki, joka suhteellisen suoraan kuvailee tuotteiden ja palveluiden ominaisuuksia. Tällaiset valinnat kuitenkin yleensä kostautuvat pidemmän päälle.

Liike-elämän kehittyminen ja siirtyminen entistä enemmän verkkoon on asettanut odotetusti myös haasteita tavaramerkkien käytölle. Vuodesta toiseen, domaineista, toiminimistä ja tavaramerkeistä puhuttaessa yksi ylivoimaisista kestosuosikeista syyksi tavaramerkin puutteelle on jo voimassa oleva domain ja/tai toiminimirekisteröinti. Monimutkaisimmissa tapauksissa kaikki edellä mainitut saattavat olla jopa identtisiä, joten onkin aivan luonnollista, että nämä suojamuodot menevät helposti sekaisin keskenään. Miten nämä kolme suojamuotoa sitten liittyvät toisiinsa?

Mikäli puhutaan puhtaasta brändin suojauksesta, katseiden tulisi keskittyä pääasiassa tavaramerkkeihin, sillä tämän suojamuodon tarkoituksena on mahdollistaa brändin alla myytävien tuotteiden ja palveluiden erottautuminen muiden samankaltaisella alalla toimivien kilpailijoiden tuote- ja palveluntarjonnasta. Erottautumisen mahdollistaa tavaramerkin tarjoamat oikeudet: yksinoikeus merkin käyttöön sekä oikeus kieltää muita toimijoita käyttämästä merkkiä samankaltaisille tavaroille ja palveluille. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että tavaramerkki antaa edellä mainitut oikeudet vain niille tavaroille ja palveluille, jotka merkin tavaraluettelo kattaa. Poikkeuksena tähän sääntöön ovat niin sanotut laajalti tunnetut tavaramerkit, jotka on listattu erilliseen rekisteriin ja nauttivat suojaa luokkarajoista riippumatta. Sanomattakin siis selvää, että tavaramerkkihakemusta laadittaessa on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota luokituksen laatimiseen, sillä se määrittää viime kädessä myös sen, millaiseen merkin käyttöön pystytään ylipäänsä puuttumaan.

Otsikon suojamuodoista yleisimmin sekaisin menevät toiminimet ja tavaramerkit, mikä ei varsinaisesti tule yllätyksenä suojausasioihin tarkemmin perehtyneelle, sillä näiden suojamuotojen sisältö on usein hyvin samankaltainen. Toiminimi kuitenkin eroaa tavaramerkistä pääasiassa siten, että sen tarkoituksena on erottaa elinkeinonharjoittajat toisistaan, kun taas tavaramerkillä erottautuminen kohdistuu yritysten toimittamiin tuotteisiin ja palveluihin. Mikäli siis yritys on nimennyt tuotteensa ja palvelunsa toiminimen mukaisesti, saattaa hyvinkin olla, että molemmat rekisteröinnit koskevat jopa identtistä sanaa tai sanayhdistelmää. Erityisesti näissä tapauksissa on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka kyseiset suojamuodot saattavat olla osittain päällekkäisiä ja aiempi rekisteröinti voi tulla kumman tahansa rekisteröintihakemuksen esteeksi, niillä pystytään puuttumaan hyvin erilaisiin oikeuksien loukkauksiin.

Domainien suhde tavaramerkkeihin ja toiminimiin on onneksi hieman yksinkertaisempi, sillä kyseinen suojamuoto toimii tavaramerkeistä ja toiminimistä huomattavasti enemmän erillään. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että esimerkiksi olemassa oleva domain-rekisteröinti ei estä tavaramerkin tai toiminimen hakemista edes identtiselle sanalle tai sanayhdistelmälle ja niiden rekisteröinti hoidetaan myös eri tahon toimesta. Edes domain-rekisteröinti ei kuitenkaan toimi muista suojamuodoista täysin erillään ja erityisesti tavaramerkkien ja domainien väliltä löytyy kontaktipisteitä. Useissa maissa esimerkiksi kansallisen domain-päätteen saadakseen tulee yrityksellä olla joko fyysinen toimipiste kyseisessä maassa tai vaihtoehtoisesti voimassa oleva tavaramerkkirekisteröinti. Näistä vaihtoehdoista tavaramerkki on luonnollisesti usein kustannustehokkaampi ratkaisu, erityisesti jos yrityksen tavaroita myydään esimerkiksi erillisen jälleenmyyntiverkoston kautta. Lisäksi on huomion arvoista, että vaikka aiempi tavaramerkkirekisteröinti ei yleisesti tule automaattisesti edes identtisen domain-rekisteröinnin esteeksi, voidaan sen perusteella tietyin kriteerein hakea domainin kumoamista tai jopa siirtämistä tavaramerkin haltijan nimiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ennakkoon tutkiminen on tällaisessa tilanteessa usein huomattavasti kustannustehokkaampaa, sillä vaikka esimerkiksi perusteet domain-oikeuden siirtoon olisivatkin kaikilta osin kunnossa, prosessi kestää väistämättä melko pitkään ja kustannuksia riitelystä kertyy nopeasti tuhansia euroja. Erityisesti suhteutettuna muutamien kymmenien eurojen domain-vuosimaksuihin, onkin helppo nähdä miksi on strategisesti huomattavasti kannattavampaa tehdä vaikka muutamakin ”turha” domain-varaus etukäteen, kuin lähteä jälkikäteen riitelemään.

Koska nykypäivän kaupankäynti keskittyy entistä enemmän verkkoon, domainien, toiminimien ja tavaramerkkien lisäksi on hyvä ottaa huomioon myös ”toissijaiset rekisterit” kuten sosiaalisen median kanavat ja kauppapaikat, etenkin mikäli tuotetta tai palvelua on tarkoitus markkinoida tai myydä tämän tyyppisten alustojen kautta. Vaikka suurimmalla osalla myös näiden alojen toimijoista on ainakin jonkinlainen menetelmä poistaa julkaisuja tai kokonaisia profiilisivustoja esimerkiksi tavaramerkin väärinkäytön perusteella, prosessin toimivuudessa on usein vielä parantamisen varaa. Tästä syystä myös tämän tyyppisten rekistereiden tai kauppapaikkojen tutkiminen ennakkoon on usein rahaa, hermoja ja erityisesti arvokasta työaikaa säästävä ratkaisu.

Vahvan brändin luonnissa, tai uusille markkinoille laajennuttaessa onkin aina siis erittäin suositeltavaa ottaa huomioon ja mahdollisuuksien mukaan myös tutkia kaikki edellä mainittuja oikeuksia koskevat rekisterit, jotta ei jouduta tilanteeseen, jossa esimerkiksi suunniteltuun tavaramerkkiin liittyvät yleisimmät domain-päätteet on jo varattu. Nyrkkisääntöinä kannattaakin siis muistaa, että ennakkoon tutkiminen kannattaa aina ja hakemusten kanssa ei kannata jäädä aikailemaan.

Tavaramerkkiasioihin vihkiytymätön saattaa hieraista kerran, jos toisenkin silmiään tutkiessaan helmikuussa 2020 Suomen Palloliitto ry:n jättämää Huuhkajat-tavaramerkkihakemuksen luokitusta, eli listausta tavaroista ja palveluista, jotka merkin suoja-ala kattaa. Kyseisestä listasta nimittäin löytyy tavaroita melko laajalla otannalla, esimerkiksi juuri hiomapapereista sukellusvarusteiden kautta seksiapuvälineisiin. Mistä tässä oikein on kyse?

Tavaramerkkiteknisestä näkökulmasta tässä on hyvä ottaa huomioon muutama asia. Ensinnäkin hakemusta laadittaessa hakija saa vapaasti valita tavaramerkin luetteloon haluamansa luokkamäärän sekä tavarat ja palvelut ilman sen kummempia ylärajoja, kuten tässä: https://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku?appNum=T202050298. Kun merkki on tutkittu viraston toimesta ja luokitus on vahvistettu, tämä luettelo määrittää merkin varsinaisen suojauksen kohteet. Käytännössä tämä sis tarkoittaa sitä, että hakija voi halutessaan ruksia, vaikka jokaisen valittavissa olevissa 45 luokasta ja listata kunkin luokan alle niin paljon tavaroita kuin hän katsoo tarpeelliseksi. Samalla tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että jokaisesta luokasta on maksettava niin sanottu lisäluokkamaksu, jotta hakemus etenee tutkittavaksi. Turhien luokkien tarpeeton ”varaaminen” saattaa siis loppukädessä koitua hyvinkin kalliiksi. Toisaalta on myös huomion arvioista, että tavaramerkin luokitusta ei voida enää jälkikäteen laajentaa, joten usein onkin turvallisempaa valita luokitukseen tavaroita hieman laajemmalla kattauksella.

Toiseksi tavaramerkin luokitusta laadittaessa on myös hyvä muistaa, että esimerkiksi Suomen tavaramerkkivirasto (eli Patentti- ja rekisterihallitus) tutkii myös merkin vähintään valittujen luokkien mukaan, joten mitä enemmän luokkia hakemukseen on valittuna, sitä helpommin virasto saattaa löytää esimerkiksi samankaltaisia rekisteröintejä, jotka voivat koitua merkin rekisteröinnin esteeksi. Huomioon kannattaa lisäksi ottaa, että tavaramerkistä ei varsinaisesti saada ainakaan täyttä hyötyä irti, mikäli sitä ja sen käyttöä ei aktiivisesti valvota. Mikäli tavaramerkkiä on haettu poikkeuksellisen suurelle määrälle erikaltaisia tavaroita, tehokas oikeuksien valvonta vaatii myös enemmän resursseja ja ”väärien hälytysten” määrä on todennäköisesti huomattavasti suurempi.

Kustannusasioiden lisäksi on hyvä muistaa, että tavaramerkkilain mukaan tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos merkin haltija on tehnyt rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä. Usein vilpillisen mielen todistelu jää tosin kolmannen osapuolen todistettavaksi, sillä virasto ei yleisesti tutki hakemusvaiheessa minkälaisille tavaroille tai palveluille merkki on tosiasiallisesti käytössä tai suunniteltu käytettäväksi. Tämän lisäksi, on hyvä ottaa huomioon, että rekisteröity tavaramerkki voidaan haastaa kolmannen osapuolen toimesta myös käyttämättömyyden perusteella, mikäli merkkiä ei ole käytetty viimeisten viiden vuoden aikana eikä haltija osoita siihen hyväksyttävää syytä.

Huuhkajat-hakemuksen osalta yllä mainittu todennäköisesti selittää ainakin osittain äkkiseltään hieman koomiseltakin näyttävää tavaraluetteloa. Voi hyvin olla, että esimerkiksi markkinointiosasto ei ole vielä täysin varma merkin käytöstä eri tuotteiden ja palveluiden yhteydessä, jolloin hakemukseen on lisätty varmuuden vuoksi mahdollisimman paljon täytettä, joka mahdollistaa luokituksen karsimisen tulevaisuudessa. Toisaalta syy laajalle tavaraluettelolle saattaa olla myös täysin strateginen ja sillä halutaan vain viestiä, että merkin kanssa ollaan ”tosissaan” liikkeellä ja että merkki on yksinkertaisesti tärkeä yhdistyksen toiminnan kannalta. Syy saattaa myös löytyä mahdollisista merkin lisensointisuunnitelmista tai yksinkertaisesti brändin valjastamisesta totuttua laajempaan käyttöön.

Vaikkakin kuulostaa hieman epätodennäköiseltä, että kuluttajat näkisivät aikuisille suunnattujen kauppojen hyllyillä Huuhkajat-brändillä varustettuja seksileluja ainakaan lähitulevaisuudessa, on silti hyvä pitää mielessä, että tavaramerkkejä voidaan käyttää tukemaan yrityksen tai yhdistyksenkin toimintaa lukuisin eri tavoin. Tavaramerkkien ”oikeaoppiseen” hyödyntämiseen siis ole olemassa mitään yleispätevää ohjeistusta ja tavaramerkkistrategiat saattavat vaihdella eri toimijoiden välillä huomattavastikin. Nyrkkisääntönä kannattaa kuitenkin muistaa, että strategia voi olla mikä vain, kunhan toiminta on suunnitelmallista.

Bocolainen esittäytyy sarjassa Christian Westerholm kertoo urastaan ja miten on ylipäätään päätynyt patenttialalle.  Tämän lisäksi Christian kertoo miten hän näkee patenttialan tulevaisuuden näkymät.

Aloitin urani 3 kesäkuuta 1996 heti sen jälkeen, kun olin valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun (nykyisin Aallon) konetekniikan osastolta. Tulin alalle niin sanoakseni suoraan koulun penkiltä. Toisaalta, olin opiskeluaikana ehtinyt mm. ajaa pyykkiä ympäri pääkaupunkiseutua kuorma-autolla, sekä olla töissä telakalla ja painevalimossa, joten minulla on hieman kokemusta myös kouluja ja patenttimaailmaa ympäröivästä maailmasta.

Patenttiasiamiehen ura ei ollut heti suunnitelmissa. Vastasin kuitenkin lehti-ilmoitukseen missä haettiin patenttialalle osaajia, minut valittiin työhaastattelun jälkeen tehtävään ja siitä lähtien olen tehnyt tätä – enkä osaa itseasiassa enää mitään muuta. Eurooppapatenttiasiamies minusta tuli 2002 kun läpäisin EQE:n ja Bocolla (silloisella Borenius & Co:lla) aloitin helmikuun alussa 2005. Minulla on myös oikeus toimia EUIPO:ssa (Euroopan Unionin Teollisoikeuksien Virastossa) yhteisömalliasioissa.

Olen Suomen patenttiasiamiesyhdistyksen (SPAY), AIPPIn ja EPI:n (eurooppapatenttiasiamiesten yhdistys) jäsen. SPAY:ssa olen etiikkatoimikunnan jäsen ja EPI:ssä olen kurinpitolautakunnan (Disciplinary Committeen) Suomen jäsen. EPI:ssä olen myös toiminut Council:issä (EPI:n valtuusto) yhtenä Suomen delegaateista ja PQC:ssa (Professional Qualification Committee) eli patenttiasiamiesten koulutusta tukevassa komiteassa mukana Suomen jäsenenä.

Hienointa työssä ovat älyllinen haaste/vaikeus, josta syystä päätä joutuu käyttämään kunnolla päivittäin. Toisaalta tässä fakkiintuu aika lailla ja arkielämän tekstejä alkaa tulkitsemaan toisella tavalla. Minusta kaikkien asiakkaiden kaikki toimeksiannot ovat tärkeitä – enkä arvota mitään toimeksiantoa yli toisen toimeksiannon. Parasta palautetta työstäni ja erityisen hyvältä tuntuu kuitenkin kaikki voitot – esimerkiksi joko suullisessa käsittelyssä EPO:ssa oli sen sitten normaali case väitejaoston (Opposition Division) edessä tai valituslautakunnan (Boards of Appeal) edessä.

Noin 23½ vuoden kokemuksella voin sanoa, että patenttiala on muuttunut paljon. Aikaisemmin riitti, että kirjoitti patenttihakemukset ”sinne päin”. Nykyisin, kun patenttitietoisuus on kasvanut ympäri maailmaa, tutkijat eri maiden virastoissa ovat muuttuneet vaativimmaksi. Tämä on johtanut siihen, että tänä päivänä hakemustekstien pitää olla paljon tarkempia, kuin vuonna 1996 kun aloitin patenttialalla. Tarkemmalla tarkoitan esimerkiksi sitä, että jokaista patenttihakemuksessa esitettyä asiaa pitää perustella jollain sillä saavutettavalla edulla. Lisäksi, koska patenttihakemusten ja patenttien määrä on kasvanut paljon ja koska patenttitietokannat ovat kehittyneet paljon, patenttivirastojen tutkijat löytävät entistä helpommin enemmän relevanttia (ja myös epärelevanttia) prior art:ia eli aikaisemmin tunnettua tekniikkaa, johon patenttihakemuksessa kuvattua keksintöä verrataan. Tämä on johtanut siihen, että patenttivirastojen antamista välipäätöksistä on tullut vaikeampia. Luultavasti tämä trendi tulee jatkumaan. Toisaalta vaikeista välipäätöksistä voidaan ainakin osittain välttyä tekemällä kunnollisia esiselvityksiä itse hyödyntämällä erilaisia patenttitietokantoja patenttihakemuksen laatimisprosessin aikana. Kun kuulin noin 20 vuotta sitten, että patenttihakemus pitää kirjoittaa englanninkielellä eikä suomen- tai ruotsinkielellä, tuntui se vähintäänkin kauhistuttavalta ajatukselta tuolloin. Tänään tilanne on päinvastainen; englanti on työkieli ja ainoastaan joidenkin asiakkaiden kanssa kommunikoidaan suomen tai ruotsin kielellä.

Kasvien kasvukauden ollessa jo hyvässä vauhdissa, on sopiva hetki tutustua kasvinjalostajanoikeuteen, joka on yksi teollisoikeuksista, joskin harvemmin esillä.
Kasvinjalostajanoikeus on kasvilajikkeisiin sovellettava immateriaalioikeussuoja. Sillä tarkoitetaan yksinoikeutta kasvilajikkeeseen. Kasvilajikkeella tarkoitetaan sellaista kasvien joukkoa, jota voidaan lisätä ilman, että sen ominaisuudet muuttuvat. Lisäksi lajikkeella täytyy olla vähintään yksi ominaisuus, jota ei ole millään muulla lajikkeella.

Kasvinjalostus aloitettiin Suomessa 1900-luvun alussa ja uusia kasvilaatuja (myöhemmin termiksi vakiintui lajike) tuli viljelyyn. Vuonna 1977 annettiin laki kasvinjalostustoiminnan edistämisestä. Sitä pidetään Suomen ensimmäisenä niin sanottuna kasvinjalostajanoikeuslakina. Vuonna 1992 säädettiin varsinainen laki kasvinjalostajanoikeudesta.

Kasvinjalostajanoikeus antaa kasvinjalostajanoikeuden haltijalle yksinoikeuden lajikkeen ammattimaiseen hyväksikäyttöön. Suojattua kasvilajiketta ei tällöin voi ilman kasvinjalostajanoikeuden haltijan lupaa lisätä, kunnostaa lisäystarkoitukseen, markkinoida tai varastoida kaupallisessa tarkoituksessa. Luvaton käyttö voi johtaa oikeudellisiin seuraamuksiin, kuten sakkorangaistuksiin tai vahingonkorvauksiin. Sen sijaan lajikkeen käyttämistä yksityisluonteisesti ei-kaupallisiin tarkoituksiin, jalostuksessa tai koetoiminnassa ei ole rajoitettu. Lisäksi, maanviljelijöillä on oikeus korvausta maksamalla käyttää ja tuottaa lisäystarkoituksiin suojattujen lajikkeiden lisäysaineistoa omalla tilallaan. Siemenkaupassa on luvallista markkinoida vain viralliseen kasvilajikeluetteloon hyväksyttyjä lajikkeita.

Kasvinjalostajanoikeuksien osalta noudatetaan kansainvälisen kasvilajikkeiden suojaamista edustavan UPOV-järjestön (International Union for the Protection of New Varieties). Suomi on liittynyt UPOViin vuonna 1993. Kunkin jäsenmaan paikallinen kasvilajikeviranomainen myöntää hakemuksesta kasvinjalostajanoikeuden. Suomessa viranomainen on Ruokavirasto, joka ylläpitää kasvinjalostajanoikeusrekisteriä.

Hyväksymisen jälkeen kasvilajikesuoja on Suomessa voimassa 30 vuotta, maksamalla vuosimaksun. Jos kasvilajikkeella on merkittävät markkinat usean EU-jäsenvaltion alueella, kannattaa hakea EU:n laajuista suojaa. Euroopan kasvilajikevirasto (CPVO) myöntää koko EU:n alueelle suojan yhdellä hakemuksella. EU:n kasvinjalostajanoikeus (CPVR) on voimassa 25 vuotta, paitsi viiniköynnöksille, puille ja perunoille 30 vuotta. Kansallisen ja EU:n kasvinjalostajaoikeuden pääperiaatteet ovat samat. Molemmat suojat eivät kuitenkaan voi olla samaan aikaan voimassa. Käytännössä suomalaiset jalostajat hakevat hyvin vähän EU:n kasvinjalostajanoikeutta.

Kasvinjalostajanoikeus voidaan myöntää kaikkien kasvitieteellisten kasvisukujen ja -lajien lajikkeisiin. Kasvinjalostajanoikeuden myöntämisen edellytyksenä on, että lajike on uusi, muista tunnetuista lajikkeista erottuva, kasvustoltaan yhtenäinen ja tuntomerkeiltään pysyvä. Lajike on uusi, jos sitä ei ole markkinoitu Suomessa kauemmin kuin yhden vuoden ajan ennen hakemuksen jättämistä tai ulkomailla kauemmin kuin neljä vuotta (puuvartiset kuusi vuotta). Lajikkeiden erottuvuus (Distinctness), yhtenäisyys (Uniformity) ja pysyvyys (Stability) puolestaan testataan DUS-testauksessa. Suomessa nykymuotoinen DUS-testaus otettiin käyttöön UPOV-jäsenyyden myötä.
Lajikkeella tulee lisäksi olla hyväksyttävä nimi, joka rekisteröidään samalla, kun kasvilajikesuoja myönnetään. Lajikenimi ei saa olla sekoitettavissa muiden haltijoiden tavaramerkkiin, nimeen, toiminimeen tai muuhun yksinoikeuden omaavaan tunnusmerkkiin.

Perinteisellä jalostuksella tuotettujen kasvilajikkeiden suojaaminen on mahdollista kasvinjalostajanoikeuden kautta, ei siis patentoimalla.

Boco IP on palkannut toimistolle tänäkin vuonna kesän ajaksi seitsemän nuorta. Tarkoituksemme on, että mahdollisimman moni nuori saisi työkokemusta kahden viikon aikana.

Ensimmäiset nuoret aloittivat kahden viikon mittaiset jaksot viikolla 23. Kuvassa ensimmäiset kesätyöntekijät Noa ja Ella.

He kertoivat viikoistaan seuraavasti:
Jag har snart sommarjobbat i två veckor hos Boco IP Oy Ab. Det här är andra sommaren jag har fått möjlighet att sommarjobba här. Mina arbetsuppgifter har varierat, men främst har jag skannat gamla ansökningsakter. Tillsammans med mitt arbetspar Noa har vi haft roligt och samarbetet har löpt smidigt. Alla på Boco har varit vänliga och vid problem har vi alltid fått hjälp. Jag är glad över denna erfarenheten och nu ser jag fram emot en solig sommar. kertoi Ella

Bocon tiimi haluaa kiittää uskomattoman ahkeria ensimmäisiä kahden viikon kesätyöntekijöitään, sillä he ovat olleet enemmän kuin suurena apuna toimistossamme.

Juttusarja jatkuu seuraavilla uusilla kesätyöntekijöillämme kahden viikon päästä.

Immateriaalioikeudet tutuksi -juttusarjamme seuraavassa osassa eurooppapatenttiasiamiehemme Christian Westerholm kertoo patenttihakemuksen hyväksymisestä, patentin myöntämisestä ja vuosimaksuista.

Marraskuussa 2018 kirjoitin aiheesta ”Ensimmäinen tekninen välipäätös – tyrmäys vai mahdollisuus?” Argumentoinnin ja mahdollisten täsmennysten jälkeen patentti mahdollisesti myönnetään eli patenttivirasto antaa ns. hyväksyvän välipäätöksen. Joskus on myös mahdollista, että patenttiviraston antama ensimmäinen tekninen välipäätös asiassa on hyväksyvä välipäätös. Mikäli ensimmäinen tekninen välipäätös on hyväksyvä välipäätös kannattaa myös miettiä, että onko keksintö määritelty liian suppeasti hakemuksen itsenäisissä patenttivaatimuksissa – eli olisiko keksintöä voitu määritellä laajemmin ja siten saada laajempi suoja?

Patenttihakemuksen hyväksyminen ja myöntäminen

Patenttihakemuksen hyväksyminen on sinänsä miellyttävä asia, mutta tässä vaiheessa kannatta ottaa muutama asia huomioon, koska tämä on viimeinen tilaisuus vaikuttaa hakemuksen suojapiirin laajentavasti.

Jos olet tietoinen kilpailijasi tuotteista/palveluista/tms., kattaako tulevan patentin suojapiiri kilpailijasi tuotteet/palvelut/tms., eli voitko saada kilpailijasi kiinni loukkauksesta. Edellyttäen tietysti, että patenttihakemuksessasi kuvattu asia on uusi kilpailijasi tuotteeseen/palveluun/tms. verrattuna.

Myös yleisellä tasolla kannattaa katsoa tulevan patenttisi suojapiiriä – onko hakemuksessa mielestäsi eväitä laajempaan suojapiiriin tai onko hakemuksessasi esitetty jotain sellaista, joka voisi olla toisen patenttihakemuksen kohde ja jota ei patentin suojapiiri kata. Jouduitko hakemuksen käsittelyn aikana luopumaan jostakin vaatimuskategoriasta; suojaisiko patentti ainoastaan menetelmän kun lisäksi laitteelle pitäisi saada suojaa tai päinvastoin. Tällaisessa tilanteessa kannattaa mahdollisesti jättää jaettuja hakemuksia (eng. Divisional application).

Hyväksyvän välipäätöksen liitteenä on usein myös versio patenttihakemuksesta, joka osittaa missä muodossa patenttivirasto tulee myöntämään patentin. Tätä versiota kannattaa lukea huolella: Onko tutkija tehnyt viran puolesta muutoksia/korjauksia ja jos on, onko näillä vaikutusta suojapiriin. Pidä mielessä, että tukijalla ei tavallisesti ole mitään vastuuta ehdottamistaan muutoksista, vastuu on hakijalla eli hakija joko hyväksyy tai hylkää tutkijan ehdottamat muutokset/korjaukset.

Patentin hyväksymisen yhteydessä tulee sen lisäksi että hyväksyy muodon, jossa patentti on tarkoitus myöntää, myös maksettava painatusmaksu ja usein toimitettava erilaisia käännöksiä patenttivaatimuksista. Esimerkiksi mikäli hakemuksen kieli Euroopan patenttivirastossa on ollut englanti, tulee patenttivaatimukset hyväksymisen yhteydessä toimitettava Euroopan patenttivirastoon myös ranskaksi ja saksaksi. Edelleen tulee esimerkiksi eurooppapatentti saattaa voimaan säädetyssä ajassa niissä maissa, mihin patentti halutaan. Mikäli näin ei tehdä, eli europpapatenttia ei saateta voimaan yhdessäkään maassa säädetyssä ajassa, eurooppapatentti raukeaa.

Patentin myöntämisen jälkeen hakemus muuttuu staattiseksi ja suojapiiriä ei voi enää laajentaa ja 9 kuukauden väiteaika alkaa, esimerkiksi mikäli patentti on eurooppalainen tai kansallinen suomalainen patentti. Väiteaikana kolmansilla osapuolilla on mahdollista tehdä väite ja yrittää osittain tai kokonaan kumota patentin.

Vuosimaksut

Jotta patenttihakemus ja patentti patentin myöntämiseen jälkeen pysyisi voimassa, siitä pitää maksaa vuosimaksut. Mikäli patenttihakemuksen tai patentin vuosimaksuja ei suoriteta, hakemus tai patentti raukeaa eikä sitä saa uudestaan voimaan. Vuosimaksut nousevat tavallisesti hakemuksen tai patentin iän mukana. Vuosimaksuista vielä, että europpapatenttihakemuksen myöntämistä ei välttämättä kannata kiirehtiä seuraavasta syystä: Europpapatenttihakemuksesta asiakas maksaa vuosimaksut ainoastaan hakemuksesta Euroopan patenttivirastolle, mutta eurooppapatentista maksat x kertaa vuosimaksun siten, että x on maamäärä, jossa eurooppapatentti on saatettu voimaan.

Yksinkertainen tapa hoitaa vuosimaksut on antaa meille Boco IP:lle tehtäväksi huolehtia näistä. Tämä tarkoittaa sitä, että Boco IP huolehtii vuosimaksujen maksamisesta ajallaan