Kesätyöntekijäblogi osa 4

Syksy on saapunut, sillä ihan viimeiset kesätyöntekijät lopettivat perjantaina suuren kesätyöurakkansa Boco IP:n toimistolla. Koulujen alku tuo myös muutoksia totuttuun kesätyöarkeemme. Tänäkin vuonna ahkerat kesätyöntekijät ovat olleet korvaamaton apu – yksi kokonainen arkistointihuone on nyt sähköisessä arkistointimuodossa.
Valtavan kesätyöurakan lopetti virallisesti viime perjantaina myös Mathias, joka palasi toimistolle vielä hetkeksi ennen koulujen alkua. Mathiaksen kuulumiset kerrottiin kesätyöblogissa jo aiemmin.
Ennen Mathiasta kesätyöt lopettivat Juho ja Eemil. Mitä kuului heidän kesätyöviikkoihinsa, ja mitä he ovat pitäneet kesätyöviikoistaan Boco IP:llä?
”Tänä kesänä Bocolla työskentely on ollut rauhallista ja mukavaa. Olen kolmatta kesää Bocolla kesätöissä, joten oli helppo tulla töihin kun työtehtävät ja työntekijät olivat jo ennestään tuttuja. Työtehtävänä on pääosin toiminut arkiston mappien tuhoaminen, joka on ollut yksinkertaista ja mukavaa puuhaa. Tänä vuonna toimistolla on ollut hyvin rauhallista tehdä töitä, koska suurin osa Bocolaisista on etätöissä ja kesätyöläisillä on omat työhuoneet. Töiden tekeminen Bocolla on ollut rattoisaa ja töitä on ollut rutkasti.” kertoi Juho
Eemil: ”Olin ensimmäistä kesää Boco IP:llä töissä. Tämä on ensimmäinen kesätyöpaikkani. Boco IP:llä oli mukavaa ja rauhallista tehdä töitä. Kivaa oli, kun sain tehdä töitä omassa työhuoneessa. Olen tyhjentänyt mappeja ja hävittänyt dokumentteja.”
Lämmin kiitos kaikille Boco IP:n ahkerille kesätyöntekijöille. Apunne on ollut korvaamaton tänäkin kesänä.

Uusimmat blogiartikkelit

Boco IP:lle jälleen Great Place to Work (GPTW) -sertifikaatti vuodeksi 2025!

Suomen Parhaat Työpaikat 2025 -julkaistu – Boco IP sijoittui sijalle 4

Uudistetun EU-malliasetuksen merkittävimpiä muutoksia aletaan soveltaa 1.5.2025

Neljä patentointitaktiikkaa

SME Fund käynnistynyt jälleen

Kun Fredrika reseptin keksi
Kirjoittaja
