Kurkistus patenttialan kehitykseen – haastattelussa patenttineuvos Pia Hjelt

Suomalaista IP-kenttää seuranneille patenttineuvos Pia Hjelt on tuskin jäänyt tuntemattomaksi nimeksi. Tuore diplomi-insinööri aloitti vuonna 1972 uransa patenttien parissa Patentti- ja rekisterihallituksen tutkijainsinöörinä, mutta siirtyi muutaman vuoden päästä auttamaan appeansa Ingmar Hjeltiä patenttitoimisto BORENIUS & Co:n pyörittämisessä. Patentit veivät hänet mennessään, ja Boco siirtyi Pian omistukseen vuonna 1980. Harvinainen patenttineuvoksen arvonimi myönnettiin Pialle vuonna 2006.

Pia on nähnyt patenttialan murroksen, mm. eurooppapatentin tulemisen Suomeen, ja vaikuttanut myös itse monen lakimuutoksen taustalla. Patenttiala on kehittynyt Suomessa valtavasti, ja myös ymmärrys patenttiasioista on kasvanut suomalaisissa yrityksissä. Alan koulutus on lisääntynyt tasaisesti. Teknologian kehittyessä tiedonsaanti on helpottunut, mutta myös tahti on kiihtynyt. Silti tärkeimmät perusasiat ovat pysyneet vuosikymmeninä samoina: Asiakas ja hänen tarpeensa ovat Bocon tekemisen ytimessä ja Boco on työpaikka, jossa ihmiset viihtyvät ja haluavat tehdä laadukasta työtä, josta voivat olla ylpeitä.

Miten päädyit patenttien pariin ja Bocolle?

Appiukkoni Ingmar Hjelt hoiti päivätyönsä ohella BORENIUS & Co -nimistä patenttitoimistoa. Kun valmistuin diplomi-insinööriksi 1972, hän kehotti minua hakemaan töitä Patentti- ja rekisterihallituksesta (PRH). Sain tutkijainsinöörin paikan, ja PRH-vuodet olivat hyvä koulu patenttialan perusteisiin. Siihen aikaan ala tunnettiin huonosti, eikä patentteihin liittyvää koulutusta ollut lainkaan tarjolla. Vaikkei minulla ollut juurikaan ennakkokäsitystä alasta, ihastuin siihen välittömästi. Kun appeni terveys alkoi heiketä, hän pyysi minua 1975 avukseen pyörittämään Bocoa. Siitä se alkoi.

Vuonna 1980 Boco siirtyi täysin minun omistukseeni. Sitä ennen sen olivat omistaneet perustajan Robert Boreniuksen kaksi lasta, jotka molemmat asuivat ulkomailla ja joille patenttiala oli vieras. Tämä kauppa tuntui luonnolliselta siirtymältä: olinhan hoitanut Bocoa jo viiden vuoden ajan, joten tiesin, mihin veneeseen olin hyppäämässä. Olin löytänyt oman alani – maailman ihanimman alan – ja tiesin, että haluan työskennellä tulevaisuudessakin patenttien parissa.

Mikä oli parasta työssäsi?

Kaikkein parasta ja palkitsevinta oli hyvä kontakti asiakkaisiin ja yhteistyö heidän kanssaan. Se, kun sai istua asiakkaan kanssa ja pallotella ideaa; kehittää yhdessä kokonaisuus, joka muodostaa patentin ytimen ja vaatimukset, eli sen, mistä koko keksinnössä on kyse. Koko argumentointiprosessi viranomaisten kanssa oli kiinnostava. Aina ei voi juttua voittaa, mutta aina voi yrittää voittaa.

Mikä on suurin työsaavutuksesi?

Nostaisin tässä ehkä esiin viimeisen ison oikeudenkäynnin, jota hoidin ennen eläkkeelle jäämistäni. Myös monet lääkeoikeudenkäynnit liittyen analogiamenetelmäpatentteihin, jotka olivat pidempään Suomessa voimassa kuin muualla, ovat jättäneet muistijäljen.

Mielestäni patenttioikeudenkäynti on se työ, joka vaatii asiamieheltä eniten. Siinä asiamies pystyy käyttämään koko työkalupakkiansa ja myös tarvitsee sitä. Oikeudenkäyntitilanne on innostava, oikea adrenaliiniruiske, kun asiat esitetään suullisesti. Minulle oikeudenkäynnit olivat se juttu.

Tiiminä annoimme oikeudenkäynneissä aina kaikkemme: asiakas, asianajaja ja minä patenttiasiamiehenä teimme väsymättä yhteistyötä öitä myöten. Eniten uralta ovatkin jääneet harmittamaan hävityt jutut. Itkuiltakaan ei ole säästytty, esimerkiksi muistan tapauksen, jonka hävisimme mielestäni väärin perustein, mikä oli vaikea hyväksyä. Toisaalta aina asiat riitelivät, eivät ihmiset, joten oikeussalin ulkopuolella olimme kaikki ystäviä.

Mikä on ollut mieleenpainuvaa?

Eräänä työpäivänä hoidin paperikoneeseen liittyvää väitettä, joka vei paljon aikaani. Olin kuitenkin luvannut toiselle asiakkaalle kastikepohjan valmistukseen liittyvän patenttihakemuksen, joten kirjoitin sen kahdessa tunnissa. Tämä päivä kuvaa hyvin sitä skaala, jolla patenttiasioissa liikutaan, ja kuinka laidasta laitaan asiakastoimeksiannot vaihtelevat. Molemmat tehtävät olivat minulle yhtä tärkeitä; kastikepohja taitaa olla muuten yhä myynnissä.

On tärkeää hyväksyä, että patenttiasiamiehenä ei voi olla joka alan erikoisasiantuntija, vaan tekninen asiantuntemus tulee asiakkaan tietämyksestä. Asiamiehen tehtävänä on kuunnella, ymmärtää, oivaltaa ja kyseenalaistaa. Hänen täytyy saada selville keksinnön ydin ja argumentoida se. Huippuosaamista kehittyy tätä kautta pikkuhiljaa eri aloilta.

Millainen Boco on työpaikkana?

Olen halunnut luoda Bocosta paikan, jossa ihmiset viihtyvät ja haluavat tehdä hyvää työtä. Laatu on tärkeää, täytyy voida olla ylpeä siitä mitä tekee ja on tehnyt. Sellainen paikka Boco on.

Miten patenttiala on muuttunut urasi aikana?

Muutoksia on ollut valtavasti. Ensinnä tulee mieleen tietysti alana isot murrosvaiheet, joista Suomen liittyminen Euroopan patenttisopimukseen (EPC) 1996 on varmasti ollut suurin oman urani aikana. PCT-prosessi tuli Suomeen jo 1980, mutta vasta eurooppapatentti muutti alan käytäntöjä perustavanlaatuisesti. Europpapatentin validoinneissa poistui Suomesta ulkomaisten hakemusten itsenäinen jatkokäsittely ja siten paljon patenttiasiamiestyötä. Lisäksi Euroopan patenttiviraston (EPO) suulliset käsittelyt olivat uutta, eikä niihin ollut heti osaamista Suomessa. Jopa oikeudenkäynnit oli Suomessa käyty aiemmin kirjallisena.

Ennen EPC:tä ulkomainen hakemuskanta oli valtava suomalaiseen verrattuna, eikä patenttiasiamies tehnyt niissä perustyötä kirjoittamiseen, vaan hakemus tuli valmiina. Käännökset ja paikalliseen lainsäädäntöön liittyvä myöntämisargumentointi muodostivat ison osan työstä. Sittemmin asiakaskunta on kotimaistunut ja patenttiasiamiehen työ monipuolistunut huomattavasti.

Sähköistyminen on tietysti mullistanut paljon työntekoa ja viestintää: kirjeistä ja kalkkeripaperista siirryttiin telexin ja kopiokoneen kautta tietokoneisiin ja sähköiseen toimistoon. Työ muuttui ennen kaikkea internetin tuomien uusien tiedonlähteiden kautta. Aiemmin kaikki tieto piti etsiä kirjallisesta materiaalista, eli fyysisten kirjojen selaamiseen ja lukemiseen kului paljon aikaa. Toki tahti oli myös hitaampi ja oli enemmän aikaa hakemiseen ja pohtimiseen.

Pitkät asiakassuhteet ovat olleet alalla tyypillisiä, samoin kollegoiden välinen yhteistyö. Suomen patenttiasiamiesyhdistys oli aikanaan merkittävä tiedonlähde, sillä informaation saaminen alalta oli ylipäänsä haastavaa. Kollegoita autettiin aina pyydettäessä. Kilpailun kiristyminen alalla on vaikuttanut näihin asioihin, tosin olen yhä sitä mieltä, että laatua ei voi oikein kilpailuttaa. Patenttien kohdalla alkuvaiheen pohjatyön tekeminen huolella on keskeistä.

Kun nykyään asiamiehen pätevyydestä vastaa EQE (European Qualifying Examination) ja kotimainen asiamiestutkinto, ei minun urani alkuaikoina ollut saatavilla minkäänlaista patenttialan koulutusta Suomessa. Patenttitoimistot kulkivatkin usein suvuissa, sillä ala oli huonosti tunnettu. PRH:ssa vanhemmat tutkijainsinöörit kouluttivat nuorempia, ja pikkuhiljaa alalle syntyi muutaman päivän kursseja, joista koulutus laajeni pitkäksi patenttikurssiksi. Näistä koulutusmahdollisuuksista alalla olen todella iloinen.

Miten koet vaikuttaneesi suomalaiseen patenttilainsäädäntöön?

Olen ollut yli 30 vuotta mukana laatimassa patenttialaa sääteleviä lakeja – aina vuoden 1980 patenttilain uudistuksesta markkinaoikeuden perustamiseen asti. Olin mukana useissa lainvalmistelutyöryhmissä ja vaikutin lainsäädännön kehittymiseen sitä kautta. Tämä vaikuttamistyö on aina ollut minulle tärkeää, ja olen itsekin oppinut sitä kautta paljon laista ja sen soveltamisesta.

Alussa PRH:n ja patenttiasiamiesten asiantuntijarooli oli ratkaisevan tärkeä, sillä ministeriöissä ei ollut silloin vielä patenttialan tuntemusta omasta takaa. Vähitellen myös Työ- ja elinkeinoministeriön oma asiantuntemus kasvoi, mutta asiantuntijamielipiteitä on aina kuunneltu ja arvostettu. Yhteistyöllä on saavutettu hyviä lopputuloksia, kun lait toimivat myös käytännössä.

Mitä teet nykyään?

Kaikella on aikansa ja paikkansa. On ollut mukavaa huomata, kuinka helppoa oli loppupeleissä siirtyä sivuun työelämästä ja patenttien parista, vaikka etukäteen huolehdin, kuinka se onnistuu. Asumme nyt vuoden ympäri entisessä kesäpaikassamme, jossa remonttiprojekteja riittää. Päivät kuluvat puuhastellen puutarhassa, koiraa lenkittäessä ja lastenlapsia hoitaessa. Kerran viikossa kokkaan koko perheelle spagettia: on ihanaa kutsua suku näin kokoon. Vipinää riittää, mutta se on vain hyvä. Yksinkertaisesti sanottuna: nautin elämästä.

Kirjoittanut Milja Saarimaa

Patenttineuvos Pia Hjelt

Uusimmat blogiartikkelit

Brändin suojaus, järki ja tunne

Timo Kuosmanen vahvistaa mekaniikkatiimiämme

SME Fund eli PK-yritysrahaston tuki aineettoman omaisuuden suojaamiseen haettavissa

Toiminimet ja tavaramerkit solmussa

Verkossa tapahtunut Tokmanni-huijaus korostaa immateriaalioikeuksien ratkaisevaa merkitystä 

Kirjoittaja