’All I Want for Christmas is You’  -jouluklassikon tekijänoikeuksista kiistellään taas

Alkuperäisen 'All I Want for Christmas Is You' -kappaleen luomisesta on liikkunut erilaisia tarinoita jo pitkään.

Mariah Careyn joululaulu ”All I Want for Christmas Is You” on jälleen joutunut oikeuskiistan kohteeksi. Tämä ajaton jouluklassikko, joka on jo itsessään erottamaton osa joulun odotusta, on joutunut huomion keskipisteeksi Andy Stonen (Vince Vance) pantua vireille jo toisen ankaralta kuulostavan (20 miljoonaa dollaria) tekijänoikeusvaatimuksen.

Stone vei asian oikeuteen ensimmäisen kerran vuonna 2022, kun hän nosti kanteen tekijänoikeutensa loukkaamisesta. Tämä haaste kaatui nopeasti oikeusprosessissa, mutta Stone ei ole antanut periksi. Hän näkee edelleen kappaleen kopioivan hänen vuonna 1989 julkaisemaansa teosta, jolla on sama nimi.

Alkuperäisen ’All I Want for Christmas Is You’ -kappaleen luomisesta on liikkunut erilaisia tarinoita jo pitkään. Carey kuvaili vuonna 2021 kappaleen olevan kooste hänen lapsuutensa unelmista ja inspiraatioista. Walter Afanasieff, joka oli mukana luomassa kappaletta, ei kuitenkaan jaa Careyn näkemystä.

Stone on poiminut nämä epäjohdonmukaisuudet kanteeseensa, eli että Carey käyttäisi hyväkseen itse keksimäänsä satua kappaleen synnystä. Stonen alkuperäinen kappale ja Careyn hitti sisältävät samankaltaisia teemoja. Kanteen jättäneen Stonen mukaan lauluissa on samoja säkeitä jopa 50 prosenttia.

Careyn ”All I Want for Christmas Is You” on kiistatta ikoninen jouluhitti, joka on toistuvasti noussut listojen kärkeen myyntien ja latausten ansiosta. Kappale on monen joulun top-listalla suoratoistopalveluissa, radiokanavilla ja kodeissa.

Suomessa tekijänoikeuden suojaamaksi teokseksi katsotaan esimerkiksi kirjallinen tai taiteellinen teos, joka ylittää niin kutsutun teoskynnyksen. Toisin sanoen, teoksen tulee ilmentää tekijänsä henkilökohtaista luovuutta, ja sen tulee olla yksilöllinen ja omaperäinen. Tekijänoikeuden kannalta merkitsevää ei ole teoksen laatu tai tarkoitus, vaan sen omaperäisyys ja itsenäisyys.

Jos Mariah Careyn ja Andy Stonen riita ratkaistaisiin Suomen tekijänoikeuslain valossa, olisi olennaisinta tutkia onko Careyn hitti ”All I Want for Christmas Is You” riittävän erilainen kuin Stonen samanniminen kappale. Ei riitä, että kappaleen nimi on sama tai että molemmat laulut luovat joulutunnelmaa. Kappaleiden elementtien yhtenevyydet määrittävät, onko kyseessä tekijänoikeusloukkaus vai ei.

Lopullinen päätös jää oikeuden harkintaan, kun se on arvioinut laulujen ja sen rakenteellisten elementtien yhteneväisyyksiä ja eroavuuksia.

Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla, mitä tämä saaga seuraavaksi tuo tullessaan.

Uusimmat blogiartikkelit

SME Fund eli PK-yritysrahaston tuki aineettoman omaisuuden suojaamiseen haettavissa

Toiminimet ja tavaramerkit solmussa

Verkossa tapahtunut Tokmanni-huijaus korostaa immateriaalioikeuksien ratkaisevaa merkitystä 

Brändinrakennusta ja oikeuksien suojelua – ilmiö Taylor Swift   

Mia Niemelä vahvistaa Boco IP:n IP Specialist osaamista

Kirjoittaja