Elsa Peltola

Olen Elsa Peltola, Boco IP:n uusi IP Specialist eli IPSU. Opintotaustaa minulla on yhteiskuntatieteistä ja sivuaineiden myötä myös viestinnästä sekä kauppaoikeudesta. Bocon toimialalta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, joten paljon on uutta opeteltavaa. Onneksi on huiput ja osaavat työkaverit tukena. Innolla odotan tämän roolin tuomia uusia haasteita!

Aleksina Kouhia

Olen Aleksina Kouhia, Boco IP:n uusi IP Specialist. Toimin osana mekaniikkatiimiä ja työskentelen pääasiallisesti Tampereella. Koulutukseltani olen BBA, jossa olen erikoistunut taloushallintoon. Bocon toimialalta minulla ei ole vielä kokemusta, mutta odotan innolla uusia haasteita ja kohtaan ne sopivan jämäkällä, mutta rennolla otteella.

Hanna Hausalo

Toimin osa-aikaisena toimistoassistenttina opintojen ohessa. Tehtäviini kuuluu toimiston viihtyvyydestä ja toimivuudesta huolehtiminen sekä taloushallinnon tehtävissä avustaminen. Bocolainen vuodesta 2020.

Christian Westerholm 

Hoidan erityisesti mekaanisten keksintöjen patentointia kansallisesti ja kansainvälisesti, mutta myös monet muut tekniikan alueet ovat urani aikana tullut tunnetuksi, koska usein keksintö on puhtaasti mekaaninen. Taustaltani olen konerakennustekniikan DI sekä eurooppapatenttiasiamies (EQE 2002), eurooppamallioikeusasiamies ja rekisteröity patenttiasiamies Suomessa. Hoidan lisäksi myös väitekäsittelyjä Suomen patenttivirastossa ja Euroopan patenttivirastossa sekä Euroopan patenttiviraston suullisia käsittelyjä. Lisäksi hoidan hyödyllisyysmallihakemuksia sekä kansallisia ja kansainvälisiä mallioikeushakemuksia ja laadin lausuntoja. Minulla on myös kokemusta IPR-alueen lisenssineuvotteluista ja yrityskaupoista. Patenttialan kokemusta minulla on vuodesta 1996 ja Bocolainen olen ollut vuodesta 2005. 

Lisbeth Söderman 

Olen eurooppapatenttiasiamies ja Bocon osakas. Hoidan erityisesti tietoliikenneteknologian ja kemian alan keksintöjen patentointia ja teen hyödyllisyysmallihakemuksia. Toimin rekisteröitynä patenttiasiamiehenä Suomen ja Euroopan patenttivirastoissa, jossa hoidan myös väitekäsittelyitä. Minulla on aiempaa työkokemusta teollisuuden IPR-tehtävistä, it-alan yrityksistä ja patenttiasiamiehen työstä eri yrityksissä. Bocolainen vuodesta 2008. 

Jutta Schauman 

Autan tavaramerkki- ja malliasioissa ja avustan myös IP-juridiikkaa hoitavia lakimiehiä. Olen työskennellyt vastaavissa tehtävissä vuodesta 2010 ja olen Bocolainen vuodesta 2011. 

Paula Sarkki 

Hoidan IP Specialistin tehtäviä, eli kirjeenvaihtoa asiakkaiden, patenttivirastojen ja ulkomaisten asiamiestoimistojen kanssa, määräpäivien valvontaa sekä patentointiprosessin muodollisuuksia. IP Specialistin tehtävien lisäksi kehitän ja ylläpidän Bocon toiminnanohjausjärjestelmää patentointiprosessin näkökulmasta. Bocolainen vuodesta 2002. 

Tomi Salter 

Olen hoitanut laajasti erilaisten teknisten ratkaisujen suojausta, erityisesti työskentelen koneiden ja laitteiden, sekä niiden ohjaukseen liittyvien keksintöjen patentoinnin parissa. Lisäksi hoidan mm. erilaisia toiminnanvapaus- ja patentoitavuusselvityksiä sekä loukkaus- ja mitätöintiasioita. Koen tärkeäksi, että myös keksintöihin liittyvät liiketoiminnalliset seikat tulevat huomioiduksi – autankin mielelläni myös IP-strategian luomisessa ja toteutuksessa. Olen toiminut patenttialan tehtävissä vuodesta 2010, ja lisäksi olen rekisteröity patenttiasiamies Suomessa sekä tutkinnon suorittanut eurooppapatenttiasiamies. Bocolainen vuodesta 2015. 

Laura Roselius 

Hei, olen IP-lakimies ja osakas.

Hoidan eurooppalaisia, kotimaisia ja kansainvälisiä tavaramerkkihakemuksia. Tämän lisäksi neuvon asiakkaitani myös mallioikeusasioissa maailmanlaajuisesti.

Laadin ja olen mukana implementoimassa asiakkaiden tavaramerkkien suojausstrategioita ja neuvon myös portfolionhallintaan liittyvissä asioissa. Konsultoin myös loukkaus- ja tuoteväärennöstapauksissa. Tämän lisäksi hoidan oikeuksien väite- ja mitätöintimenettelyitä Suomessa ja ulkomailla.

Autan kaikenlaisissa neuvotteluissa ja laadin tavaramerkkejä ja muita IP-asioita koskevia sopimuksia, kuten lisenssisopimuksia. Neuvon myös verkkotunnuksien rekisteröintiä ja loukkauksia koskevissa asioissa.

Olen Euroopan Unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) auktorisoima tavaramerkki- ja mallioikeusasiamies, Suomen asiamiesrekisteriin merkitty auktorisoitu tavaramerkkiasiamies sekä Suomessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Bocolainen olen ollut vuodesta 2000. 

Merja Pynnönen 

Hoidan IP Specialistin tehtäviä.  Avustan asiamiehiä kaikissa patenttien käsittelyyn liittyvissä asioissa ja hoidan yhteydenpidon asiakkaisiin ja viranomaisiin päin. Olen työskennellyt patenttialalla vuodesta 1995. Bocolainen vuodesta 2015.