Kun Fredrika reseptin keksi

Tänään Runeberginpäivänä syödään tutuksi tulleita leivoksia. Leivonnainen tehtiin jo 1800-luvulla ja se vakiinnutti paikkansa suomalaisten sydämissä. Leivoksen tarinaa voi miettiä myös immateriaalioikeudelliselta, tekijänoikeuden, näkökannalta.

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin vaimo Fredrikan on huhuttu keksineen runeberginleivoksen. Johan rakasti punssilla maustettuja leivoksia aamiaisella ja Fredrikan luultiin pitkään keksineen runeberginleivoksen. Uskomus eli todella vahvana, että Fredrika katsoi kaappiaan ja mietti mitä olemassa ja jäljellä olevista aineista tulisi – lopputuloksena nykyäänkin keväisin Suomessa varsin tunnetuksi tullut leivonnaisherkku runeberginleivos. Fredrika kirjoitti 1850-luvulla reseptin ylös ja resepti tallentui moniin kirjoihinkin. Fredrika tosin ei luultavasti ollutkaan ensimmäinen vaan luultavimmin hänen reseptinsä olikin muunnelma. Kymmenen vuotta aiemmin porvoolainen kondiittorimestari Astenius oli kuitenkin keksinyt nykytiedon mukaan leivoksen ensin (Lähde: Rahikainen, A. Familj o fritidsintresse).

Kansallisrunoilijamme Runebergin vaimosta ja kondiittorimestari Asteniuksesta pääsemmekin reseptien tekijänoikeuksiin, ja kysymykseen rikkoiko Fredrika kondiittorimestari Asteniuksen tekijänoikeuksia? Viime vuosinakin sosiaalinen media on täyttynyt kysymyksistä voiko esimerkiksi tietty resepti rikkoa tekijänoikeuksia, kun resepti saattaa olla julkaistu jo aiemmin toisaalla. Lähdetäänpä miettimään ihan alusta: tekijänoikeudella suojataan omaperäisiä teoksia. Kysymykseen siitä olisiko kondiittorimestari Astenius voinut tehdä niin omaperäisen leivonnaisen, että sitä olisi suojattu tekijänoikeudella, päädymme todennäköisesti vastaukseen: tuskin. Leipurimestarin leivoshan on idea yhdistää tiettyjä keittiön raaka-aineita, ja ideaa tekijänoikeus ei kata. Eikä tässä oikein täyty omaperäisyyskään. Mutta olisiko joku raaka-aine sitten voinut olla niin mullistava ja uusi, ettei sellaista raaka-ainetta olisi ollut vielä muilla kuin kondiittorimestari Asteniuksella ja Fredikalla? Vai olisiko leivonnaisen idean esitystapa ollut suojattavissa? Vaikea ajatella, ettei tuohon aikaan olisi ollut aika lailla samanlaiset tai samankaltaiset raaka-aineet käytössä kuin nykyäänkin. Kondiittorimestarin resepti kuitenkin koostui leivonta-aineista ja leivoksen valmistuksesta eikä ne tuota suoraan itsenäistä kirjallista teosta, vaikka kuinka ne olisi kirjattu ylös paperille. Ellei sitten resepti olisi ollut ilmaisutavaltaan niin omaperäinen ettei kukaan muu olisi kyennyt kirjoittamaan samanlaista reseptiä. Silloin tilanne itsenäisestä teoksesta olisi saattanut tulla kysymykseen. Mutta reseptien kohdalla tämä on lähes mahdoton ajatus, että näin tapahtuisi. Poikkeuksia vähän erityyppisistä resepteistä toki on, mutta nekin ovat lähtökohtaisesti liikesalaisuuksia – yksi tällainen on Coca Colan resepti. Suojaamalla reseptin liikesalaisuutena, kopioinnista tulee vaikeaa. (Haarman (2005): Tekijänoikeus ja lähioikeudet).

Miten kondiittorimestari sitten olisi mielipahaansa ja harmitustansa muunnoksesta voinut suojata? Moraalista suojaa tekijänoikeus ei anna tässä tapauksessa, mutta porvoolaisen yhteisön hyvän tavan mukaista 1850-luvun Suomessa se tuskin oli. Fredrika olisi voinut kuitenkin puolustautua niin, että hän teki muunnelman leivoksesta tai että päätyi lähes samaan leivokseen täysin sattumanvaraisesti. Mielenkiintoista olisi tietää se, oliko kondiittorimestarikaan ensimmäinen omalla leivoksellaan.

Boco IP:n sivuilla lisää tekijänoikeudesta: https://www.bocoip.com/palvelu/tekijanoikeudet/

Tekijänoikeudesta voit lukea lisää mm. PRH:n sivuilta: https://www.prh.fi/fi/keksijankasikirja/keksinnonsuojaaminen/tekijanoikeus.html

 

Muistilista

  • Palvelut

    • Henkilöt