Tarvitseeko yrityksenne työsuhdekeksintöohjesäännön? Näin tunnistat ja suojaat työntekijöiden keksinnöt
Mikä on työsuhdekeksintö?
Yrityksissä syntyy jatkuvasti uusia teknisiä ratkaisuja osana tuotekehitystä, tutkimusta, ohjelmistokehitystä ja käytännön ongelmanratkaisua. Kaikki innovaatiot eivät kuitenkaan ole työsuhdekeksintöjä.
Työsuhdekeksinnöllä tarkoitetaan työntekijän tekemää patentilla suojattavissa olevaa keksintöä, johon sovelletaan lakia oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin. Keksijä on aina luonnollinen henkilö, mutta tietyissä tilanteissa työnantajalla voi olla oikeus saada keksintöön liittyviä oikeuksia joko kokonaan tai osittain.
Keskeisenä ongelmana on usein, että uusia ratkaisuja keksitään ja otetaan käyttöön, mutta niitä ei välttämättä tunnisteta patentilla suojattavissa oleviksi keksinnöiksi.
Miksi yritys tarvitsee työsuhdekeksintöohjesäännön?
Monessa yrityksessä innovaatioita syntyy enemmän kuin johto tai tuotekehityksestä vastaavat henkilöt tiedostavat. Ilman selkeää menettelyä työntekijät eivät välttämättä tiedä, milloin mahdollisesta keksinnöstä pitäisi ilmoittaa tai kenelle ilmoitus kuuluu toimittaa.
Hyvin laadittu työsuhdekeksintöohjesääntö auttaa:
- tunnistamaan patentoitavat keksinnöt ajoissa
- luomaan selkeän menettelyn keksintöjen ilmoittamiseen ja arviointiin
- auttaa määrittelemään pakollisen kohtuullisen korvauksen keksinnön ottamisesta työnantajalle
- varmistamaan, että työnantajan oikeudet arvioidaan asianmukaisesti
- auttamaan työnantajaa täyttämään työsuhdekeksintöihin liittyvät lakisääteiset velvollisuutensa
- vähentämään työnantajan ja työntekijän välisiä epäselvyyksiä
- tukemaan yrityksen patentointi- ja IP-strategiaa.
Kyse ei ole pelkästään juridisesta dokumentista, vaan käytännön työkalusta, joka auttaa yritystä tunnistamaan liiketoiminnallisesti arvokkaat innovaatiot.
Työsuhdekeksintöjen tunnistaminen on usein suurin haaste
Työsuhdekeksintöihin liittyvät ongelmat eivät yleensä johdu siitä, ettei oikeuksien ottamisesta ja siihen liittyvistä korvauksista päästäisi yhteisymmärrykseen. Todellinen haaste on usein paljon aikaisemmassa vaiheessa.
Työntekijä voi kehittää uuden teknisen ratkaisun osana normaalia projektia ymmärtämättä, että kyseessä voisi olla patentilla suojattava keksintö. Työntekijä ei myöskään välttämättä osaa arvioida ratkaisun kaupallista merkitystä. Mikäli keksintöä ei tunnisteta ajoissa, myös sen suojaaminen saattaa jäädä tekemättä, keksintö tulla julkiseksi, jolloin patentointi ei ole mahdollista.
Tämän vuoksi yrityksellä tulisi olla selkeä toimintamalli mahdollisten keksintöjen tunnistamiseen ja niiden arvioinnin käynnistämiseen.
Keksintöilmoitus on työsuhdekeksintöprosessin perusta
Toimivan työsuhdekeksintöjärjestelmän ytimessä on keksintöilmoitus.
Työntekijöiden tulee tietää:
- milloin mahdollisesta keksinnöstä on ilmoitettava
- kenelle ilmoitus tehdään
- mitä tietoja ilmoituksen tulee sisältää
- miten ilmoitusta käsitellään sen jälkeen.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa mahdollinen keksintö tulee arvioitavaksi, sitä enemmän vaihtoehtoja yrityksellä on sen suojaamiseen ja hyödyntämiseen.
Miten työnantajan oikeudet työsuhdekeksintöön määräytyvät?
Työsuhdekeksintölainsäädäntö määrittelee, missä tilanteissa työnantaja voi saada oikeuksia työntekijän tekemään keksintöön. Oikeuksien laajuus riippuu muun muassa siitä, miten läheisesti keksintö liittyy työntekijän työtehtäviin ja työnantajan toimintaan.
Työsuhdekeksintöohjesääntö ei itsessään siirrä oikeuksia työnantajalle, mutta se auttaa varmistamaan, että keksinnöt käsitellään asianmukaisesti ja että lainsäädännön edellyttämät menettelyt tulevat huomioiduiksi.
Miksi luottamuksellisuus on tärkeää ennen patentointia?
Yksi yleisimmistä virheistä liittyy keksinnön liian aikaiseen julkistamiseen.
Jos uusi tekninen ratkaisu esitellään asiakkaille, julkaistaan verkkosivuilla tai tuodaan markkinoille ennen suojausmahdollisuuksien arviointia, patentoinnin edellytykset voivat heikentyä merkittävästi tai jopa menetetään kokonaan.
Tästä syystä työsuhdekeksintöohjesäännössä kannattaa määritellä myös se, miten mahdollisia keksintöjä käsitellään luottamuksellisesti ennen päätöstä patentoinnista tai muusta suojausstrategiasta.
Keksijäkorvaukset osana toimivaa työsuhdekeksintöjärjestelmää
Työntekijällä voi tietyissä tilanteissa olla oikeus kohtuulliseen korvaukseen työnantajan saamista oikeuksista.
Monet yritykset ovat lisäksi ottaneet käyttöön omia kannustinjärjestelmiään, joissa korvauksia maksetaan esimerkiksi hyväksytystä keksintöilmoituksesta, patenttihakemuksen jättämisestä tai patentin myöntämisestä.
Selkeät ja läpinäkyvät käytännöt kannustavat työntekijöitä tunnistamaan ja ilmoittamaan uusia keksintöjä aktiivisesti.
Työsuhdekeksintöohjesääntö tukee yrityksen IP-strategiaa
Työsuhdekeksintöohjesääntöä ei kannata nähdä pelkkänä HR-dokumenttina tai lakisääteisenä muodollisuutena. Parhaimmillaan se on tärkeä osa yrityksen immateriaalioikeusstrategiaa.
Kun keksintöjen tunnistamiseen ja arviointiin on olemassa selkeä prosessi, yritys pystyy tekemään tietoisia päätöksiä siitä, mitä kannattaa patentoida, mitä suojata liikesalaisuutena ja miten innovaatioista syntyvää arvoa voidaan hyödyntää liiketoiminnassa. Lisäksi selkeä prosessi ja sen kouluttaminen henkilöstölle nostaa usein aktiivisuutta keksimiseen ja uusien ratkaisuiden dokumentointiin keksintöilmoituksina.
Erityisesti teknologia-, teollisuus-, tutkimus- ja ohjelmistoyrityksissä toimiva työsuhdekeksintöprosessi voi muodostua merkittäväksi kilpailueduksi.
Miten Boco IP voi auttaa työsuhdekeksintöihin liittyvissä kysymyksissä?
Avustamme yrityksiä työsuhdekeksintöihin liittyvissä kysymyksissä aina yksittäisten keksintöjen arvioinnista kokonaisvaltaisten työsuhdekeksintöohjesääntöjen laatimiseen ja päivittämiseen.
Autamme muun muassa:
- työsuhdekeksintöohjesääntöjen laatimisessa ja päivittämisessä
- keksintöilmoitusprosessien suunnittelussa
- työnantajan oikeuksien arvioinnissa
- keksijäkorvauksiin liittyvissä kysymyksissä
- patentoitavissa olevien keksintöjen tunnistamisessa
- patentointistrategian suunnittelussa
- patenttihakemusten laatimisessa ja käsittelyssä.
Arvokkain keksintö on se, joka tunnistetaan ajoissa ja jota osataan hyödyntää sekä kaupallisesti että oikeudellisesti. Taitavasti toteutettu työsuhdekeksintöohjesääntö toimii majakkana keksintöjen valtamerellä.
Uusimmat blogiartikkelit
PK-yrityksille jälleen tukea IPR-oikeuksien suojaamiseen
Tarvitseeko yrityksenne työsuhdekeksintöohjesäännön? Näin tunnistat ja suojaat työntekijöiden keksinnöt
T&K-projekti alkamassa? Sovi IPR-kysymyksistä ajoissa
Sähköä ilmassa: kuvaileva merkki tavaramerkkinä
Boco IP kommentoi MTV3:n uutisissa tänään miksi Boco IP on tutkitusti poikkeuksellisen hyvä työpaikka
Kirjoittaja