Jaahas, epäitsenäisiä vaatimuksia

Keksijöille on joskus epäselvää, miksi keksintö pitää määritellä patenttihakemuksessa monella eri tavalla. Patenttivaatimusten moninaisuus johtuu yleensä siitä, että patentointi on tasapainoilua laajojen ja suppeiden määrittelyjen välillä. Keksinnön laaja määrittely antaisi laajan yksinoikeuden jos hakemus hyväksytään, mutta se on myös altis monelle vastaväitteelle. Suppeamman määrittelyn hyväksyntä on usein todennäköisempää, mutta saavutettu yksinoikeus on vastaavasti rajoitetumpi.

Ennen patentoitavuustutkimusta kukaan ei tarkalleen tiedä, mihin kohtaan suppea-laaja -akselilla patentoitavuuden raja kunkin keksinnön kohdalla asettuu. Siksi patenttihakemukseen sisällytetään useimmiten monta patenttivaatimusta siltä varalta, että ensimmäisessä (itsenäisessä) patenttivaatimuksessa määritelty, kaikkein laajin suoritusmuoto osoittautuu ennestään tunnetuksi. Silloin keksintö saattaa vielä olla patentoitavissa vaihtoehtoisessa muodossa, jossa itsenäisen vaatimuksen määrittelyihin yhdistetään jokin epäitsenäisissä vaatimuksissa määritelty yksityiskohta (joka supistaa suojapiiriä).

Viranomainen ei kuitenkaan aina ilmaise patentoitavuuslausunnossaan kovin selkeitä mielipiteitä epäitsenäisten vaatimusten synnyttämistä vaatimusyhdistelmistä. Tämä voi osittain johtua niiden sisäisestä rakenteesta. Patentoitavuustutkimuksen kannalta on helpointa, jos rakenne on ketjutettu. Silloin jokainen epäitsenäinen vaatimus viittaa vain sitä edeltävään vaatimukseen.

Ketjussa epäitsenäisissä vaatimuksissa tehdyt lisämäärittelyt kasaantuvat, eli suojapiiri supistuu jokaisen vaatimuksen kohdalla. Jos hakemuksessa on N ketjutettua vaatimusta, niihin sisältyy myös N erilaista vaatimusyhdistelmää. Viranomaisen on periaatteessa helppo arvioida vaatimusyhdistelmiä yksi kerrallaan etenemällä ketjussa, kunnes joko löytää jotain keksinnöllistä tai saapuu ketjun loppuun.

Yhdistelmien rakenne on monimutkaisempi, jos epäitsenäiset vaatimukset viittaavat edeltäviin hajautetusti. Jokainen epäitsenäinen vaatimus voi esimerkiksi viitata erikseen kaikkiin edeltäviin vaatimuksiin.

Hajautetut viittaukset sisältävät paljon enemmän vaihtoehtoisia yhdistelmiä kuin ketjutetut. Jos hakemuksessa on N vaatimusta, joista jokainen viittaa kaikkiin edeltäviin, ne muodostavat yhteensä 2^N-1 erilaista vaatimusyhdistelmää. Kymmeneen tällaiseen vaatimukseen sisältyy siis 512 eri vaatimusyhdistelmää, kahteenkymmeneen jo 524288. Hajautetut viittaukset voisivat siis satatuhatkertaistaa patenttiviranomaisen työn, jos jokainen yhdistelmä tutkittaisiin tarkkaan. Jossakin maissa ne ovatkin tästä syystä kiellettyjä.

Käytännössä patenttiviranomainen joutuu karsimaan hajautettujen viittausten viidakkoa kulkukelpoiseksi jättämällä osan vaatimusyhdistelmistä täysin huomiotta ja arvioimalla muut tiukimman kaavan mukaan. Jos viranomainen esimerkiksi on jo perustellut, miksi vaatimus 6 ei ole patentoitavissa siltä osin kuin se viittaa vaatimukseen 1, hän ei sen jälkeen lähde enää erikseen miettimään, olisiko vaatimus 6 ehkä patentoitavissa siltä osin kuin se viittaa vaatimuksiin 2, 3, 4 tai 5, vaan jättää nämä vaihtoehdot huomiotta.

Riippumatta epäitsenäisten vaatimusten sisäisestä rakenteesta itsenäiset vaatimukset (kuten vaatimus 1 yllä olevissa kuvissa) ovat patentoitavuustutkimuksessa aina etusijalla. Epäitsenäisille vaatimuksille suodaan vain se työaika mikä jää yli, kun itsenäiset on tutkittu. Joskus itsenäiselle vaatimukselle löytyy esteitä heti, joskus vasta päivien työn jälkeen. Joskus taas esteitä ei löydy ollenkaan, mutta siinä tapauksessa epäitsenäisillä vaatimuksilla on vain muodollinen merkitys. Esteiden löytyminen on osittain onnen kauppaa, joten epäitsenäisiin vaatimuksiin kohdistettu tutkimuspanos saattaa vaihdella hyvin sattumanvaraisesti hakemuksesta toiseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että viranomaisen suhtautuminen epäitsenäisiin vaatimuksiin on lähtökohtaisesti kielteinen. Jos tiettyä vaatimusyhdistelmää ei ehditä tutkia, sitä ei myöskään voida hyväksyä. Kielteiset lausunnot vaatimusyhdistelmistä ovatkin hyvin tavallisia, mutta niiden välillä voi olla merkittäviä eroja.

Patentoitavuustutkimusta tekevän viranomaisen suhtautuminen epäitsenäisiin vaatimuksiin asettuu nimittäin tutkimuksen kulusta riippuen johonkin seuraavista Jaahas-luokista:

1. Jaahas, eiköhän tämä ollut jo tässä…

Patentoitavuustutkimuksessa ei riittänyt aikaa vaatimusyhdistelmille eikä niitä tutkittu tai mietitty ollenkaan. Tämä ilmenee patentoitavuuslausunnosta siten, että viranomainen suo kaikille epäitsenäisille vaatimuksille vain yhteisen fraasin (”alan ammattilaiselle ilmeisiä”) tai viittauksen lakipykälään ilman perusteluja.

2. Jaahas, mitäköhän näistäkin pitäisi ajatella…

Tämän Jaahas-luokan patentoitavuustutkimuksissa aikaa olisi riittänyt vaatimusyhdistelmille, mutta selitysosasta ei ehkä ilmennyt vaatimusyhdistelmien teknisiä vaikutuksia. Viranomainen saattoi myös arvioida nämä vaikutukset niin mitättömiksi, ettei nähnyt syytä pureutua epäitsenäisiin vaatimuksiin syvemmin. Lausunnossa viranomainen ehkä käsittelee epäitsenäisiä vaatimuksia yksitellen, mutta vain lyhyillä huomautuksilla, joista tekninen analyysi puuttuu.

Kahteen ensimmäiseen Jaahas-luokkaan kuuluvista lausunnoista hakija ei saa juuri mitään tietoa vaatimusyhdistelmien patentoitavuudesta. Tilanne on käytännössä sama kuin jos epäitsenäisiä vaatimuksia ei olisi ollut olemassakaan.

3. Jaahas, heitetäänpäs tämä pallo takaisin…

Kolmannen Jaahas-luokan tutkimuksissa viranomaisella riitti aikaa ja tietoa (ainakin joidenkin) vaatimusyhdistelmien tarkkaan arviointiin, mutta ei niin paljon, että hän olisi etsinyt vielä lisää estejulkaisuja. Epäitsenäisten vaatimusten kohdalla viranomainen esittää teknisiä perusteluja, mutta viittaa niiden yhteydessä vain samaan estejulkaisuun, jonka esitteli jo itsenäisten vaatimusten käsittelyssä.

Tarkat perustelut ovat tietenkin aina hakijalle arvokkaita, mutta kolmanteen Jaahas-luokkaan kuuluvan lausunnon hyödyllisyys riippuu suuresti valitusta estejulkaisusta. Jos sen yhteensopivuus jonkun epäitsenäisen patenttivaatimuksen kanssa on kyseenalainen, hakijalla on perusteltu syy epäillä, ettei patentoitavuustutkimus ehkä ollut niin kattava kuin olisi voinut olla.

4. Jaahas, mistäköhän voisin vielä etsiä…

Neljännen Jaahas-luokan patentoitavuustutkimuksissa viranomaisella riitti paljon aikaa vaatimusyhdistelmille ja ne tutkittiin tarkkaan. Sen huomaa lausunnossa ainakin siitä, että epäitsenäisten vaatimusten yhteydessä viranomainen viittaa sellaisiinkin estejulkaisuihin, joita itsenäisten vaatimusten käsittelyssä ei mainittu.

Hakijan kannalta olisi hyvä, jos kielteiselle kannalle taipuvat patentoitavuustutkimukset aina kuuluisivat kolmanteen tai neljänteen Jaahas-luokkaan. Silloin jatkotoimenpiteitä koskevat päätökset voitaisiin perustaa kohtalaisen luotettavaan ennusteeseen vaatimusyhdistelmien menestymismahdollisuuksista.

Valitettavasti hakemuksen kirjoitusvaiheessa mikään kikka ei takaa, että vaatimusyhdistelmät tullaan tutkimaan tarkkaan. Jos itsenäiset patenttivaatimukset jostain syystä vievät viranomaiselta paljon aikaa, epäitsenäiset eivät saa patentoitavuustutkimuksessa paljon huomiota.

Jossain määrin asiamies voi kuitenkin korottaa kolmanteen ja neljänteen Jaahas-luokkaan luokiteltavan lausunnon todennäköisyyttä

• pitämällä epäitsenäisten vaatimusten lukumäärän kohtalaisen pienenä;
• sisällyttämällä epäitsenäisiin vaatimuksiin vain sellaisia vaihtoehtoja, joiden ero itsenäisten vaatimusten sisältöön nähden voisi olla merkittävä;
• suosimalla mahdollisuuksien mukaan ketjutettuja viittauksia; ja
• ilmaisemalla hakemuksen selitysosassa edes lyhyesti kunkin vaatimusyhdistelmän tuottaman teknisen vaikutuksen.

Jaahas, sainkin juuri virastosta uuden patentoitavuustutkimuksen. Mitäköhän epäitsenäisistä vaatimuksista on sanottu?