We know how to protect know-how™ We know how to protect know-how™

Tavaramerkkilaki uudistumassa 2019 – mikä muuttuu?

Esitys tavaramerkkilain muutoksesta on annettu eduskunnalle syksyllä 2018 ja tavoitteena on täysin uusi tavaramerkkilaki, jonka odotetaan astuvan voimaan vuoden 2019 alkupuolella. Esityksen pohjalla on muun muassa EU-direktiivin täytäntöönpano.

Muutoksia nykyiseen lakiin on useitaUudistuksista keskeisimpiä ovat: 

  • Uusi teknologia huomioidaan, eikä tavaramerkin graafista esittämistä enää edellytetä, joten muutkin kuin näköaistilla havaittavat merkit voidaan rekisteröidä. Merkin on yhä oltava erottamiskykyinen ja se on esitettävä niin yksiselitteisesti, ymmärrettävästi, selkeästi ja täsmällisesti, että suojan kohde on rekisteristä selkeästi havaittavissa ja määriteltävissä. Esimerkiksi ääni-, multimedia-, hologrammi-, 3D-, kuosi-, tuoksu- ja sijaintimerkit ovat mahdollisia.
  • Mahdollisuus täsmentää tavaroita ja/tai palveluja edellytyksistä riippuen joko ennen 1.1.2014  tai 1.10.2012 haetuissa merkeissä, joissa suoja-alana on luokkaotsake tai luokkanumero. Mahdollisuus täsmennykseen on tehtävä viimeistään, kun rekisteröinti tavaramerkkilain voimaantulon jälkeen ensimmäisen kerran uudistetaan. Tulemme tiedustelemaan asiakkailtamme tavara- ja palveluluettelon täsmennystarpeesta, kun muistutamme tavaramerkkirekisteröinnin uudistamisen tulleen ajankohtaiseksi.
  • Mahdollisuus hakea tavaramerkkirekisteröinnin ja toiminimen kumoamista osin tai kokonaan Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) hallinnollisena menettämis- tai mitätöintiprosessina. Menettely on vaihtoehtoinen ja toissijainen kanteelle markkinaoikeudessa. Hallinnollinen menettely PRH:ssa on markkinaoikeuskäsittelyä edullisempi vaihtoehto. Muutos mahdollistaa helpomman tavan raivata pois yli viisi vuotta vanhan, käyttämättömän tavaramerkin tai toiminimen, joka on PRH:n tutkimuksessa tullut oman merkin rekisteröinnin esteeksi. Samalla on hyvä muistaa, että omaa, rekisteröityä merkkiä tulee käyttää siinä muodossa kuin se on rekisteröity. Jos merkin käyttöasuun on tullut muutoksia, merkki on syytä rekisteröidä uudelleen, jotta yksinoikeussuoja säilyy.
  • Lain voimaantulon jälkeen haetut mustavalkoiset kuviomerkit eivät enää kata kaikkia merkin värimuunnoksia. Tulkintamuutos ei ole taannehtiva, joten nyt voimassa olevan lain aikana rekisteröidyt merkit kattavat yhä kaikki värimuunnokset. Merkin värimuunnosten osalta suosittelemme myös vertailemaan merkin käytettyä muotoa ja rekisteröityä muotoa, ja tarvittaessa hakemaan käytössä olevan version rekisteröintiä.
  • Tavaramerkkirekisteröinnin 10-vuotinen voimassaolo alkaa hakemuspäivästä, ei enää rekisteröintipäivästä.
  • Tavaramerkin rekisteröintiä koskevaan väitteeseen tulee osapuolten pyynnöstä kahden kuukauden neuvotteluaika. Väitteen kohteena olevan merkin haltijan on mahdollisuus vaatia, että väitteentekijä esittää näytön väitteen perustana olevan, yli 5 vuotta vanhan tavaramerkkirekisteröinnin käytöstä.
  • Nykyään tavaramerkkihakemus jää kokonaan sillensä, jos välipäätökseen ei vastaa, vaikka rekisteröinnille on olemassa este vain osan tavaroiden/palvelujen osalta. Jatkossa hakemus raukeaa vastaavassa tapauksessa vain siltä osin, kuin rekisteröinnille on este.
  • Menetetyn määräajan palauttaminen kahden kuukauden kuluessa tulee mahdolliseksi. Menettely ei kuitenkaan koske uudistuspäivää, vaan tilanteita, joissa menetetty määräaika on koskenut PRH:n ilmoittamia puutteita.
  • Tavaramerkkihakemus voidaan tehdä myös englanniksi, mukaan lukien tavara- ja palvelumääritelmä. Viraston käsittelykieli on kuitenkin joko suomi tai ruotsi.
  • Sekä tavaramerkkihakemus että tavaramerkkirekisteröinnin uudistus on tehtävä sähköisesti.

PRH tutkii jatkossakin viran puolesta mm. merkin erottamiskyvyn sekä sen, onko uusi tavaramerkki vaarassa sekoittua aiempaan oikeuteen: tavaramerkki, toiminimi, tekijänoikeus, mallioikeus, alkuperänimitys, sukunimi. Uutta lakia ei pääsääntöisesti sovelleta taannehtivasti, eli lain voimaan tullessa vireillä olevat tavaramerkkihakemukset, väitteet, riita-asiat ja valitukset käsitellään aiemman lain mukaan.

 

Tiedotetta täsmennetty 14.12.2018 päivämäärien osalta.

Boco IP Oy Ab

Itämerenkatu 5
00180 Helsinki

Puh: +358 9 686 6840
Fax: +358 9 686 68444
mail@bocoip.com

Tilaa uutiskirjeemme

Boco IP:n postituslistalla saat ajantasaiset kuulumiset aineettoman pääoman viimeisimmistä käänteistä ensimmäisenä. Kuukausittainen uutiskirjeemme tarjoaa monipuolisen katsauksen IP-aiheisiin.

Liity

Muistilista

  • Palvelut

    • Henkilöt