Tavaramerkkien ennakkotutkimukset

Tutkimus

Selvitä tavaramerkkien ennakkotutkimuksella tavaramerkkien suojaamiseen ja käyttöön liittyvät riskit asiantuntijamme avulla. Ilman ennakkotutkimusta on vaarana, että loukkaat toisten aiemmin suojaamia merkkejä tai toiminimiä.

Palvelun vaiheet

Yhteydenotto

Toimeksiannon määrittely ja rajaus

Tutkimus ja analyysi

Raportointi

Loppupalaveri ja jatko­toimenpiteistä sopiminen

Tavaramerkin rekisteröintimenettelyyn liittyvät juridiset riskit voivat pahimmillaan estää oman merkin suojauksen. Merkin käyttöön liittyvät juridiset riskit voivat johtaa siihen, että oma merkki on muutettava toisenlaiseksi tai sen käyttö estyy joissain maissa.

Riskien minimoimiseksi kannattaa ennen merkin käyttöönottoa tehdä tavaramerkin ennakkotutkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä samankaltaisiin tuotteisiin tai palveluihin liittyviä samankaltaisia merkkejä tai toiminimiä on aiemmin suojattu. Ennakkotutkimus kannattaa tehdä myös silloin, kun jo käytössä olevaa merkkiä aletaan käyttää uusissa maissa tai kun se pyritään suojaamaan niissä.

Ennakkotutkimuksessamme määritellään, minkälaisille tuotteille ja palveluille sekä missä maissa merkkiä on tarkoitus käyttää. Kirjallinen ennakkotutkimusraporttimme sisältää myös suosituksen jatkotoimenpiteistä.
Ennakkotutkimuksessa arvioidaan myös, onko merkki erottamiskykyinen, eli että se ei kuvaile suojattavien tuotteiden ominaisuuksia. Merkin erottamiskyky on keskeinen vaatimus merkin rekisteröitävyydelle. Tavaramerkin rekisteröintikriteeristä löydät tietoa täältä https://www.bocoip.com/ipr-tieto/tavaramerkin-rekisteroinnin-edellytykset/

Tavaramerkkejä koskevat ennakkotutkimuksemme antavat arvokasta tietoa merkin rekisteröintiin ja käyttöön liittyvistä riskeistä. Ennakkotutkimusten avulla vältytään valitsemasta merkki, johon liittyy merkittäviä käyttö- tai rekisteröintiriskejä. Ennakkotutkimuksesta saatava tieto on erityisen arvokasta silloin kun suunnitellaan, missä muodossa ja miten tarkalle tuote- ja palveluvalikoimalle tavaramerkki pyritään rekisteröimään. Ennakkotutkimus antaa myös arvokasta tietoa, vaikka merkki on jo otettu käyttöön, koska tutkimuksen tulosten perusteella pystytään tekemään valistuneita päätöksiä missä ja mille tuote- ja palveluvalikoimalle merkki kannattaa suojata riskien vähentämiseksi. Ennakkotutkimus voi myös antaa arvokasta tietoa siitä, missä maissa merkkiä ei kannata käyttää.

Ota yhteyttä – me autamme

Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään aineettoman pääoman ratkaisuissa. Jätä yhteystietosi tähän ja olemme sinuun yhteydessä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Muistilista

  • Palvelut

    • Henkilöt