Bocolainen esittäytyy: Office Manager Anita Lehtonen

Office Manager Anita Lehtonen on vuonna 2017 taloon tullut tuore bocolainen, joka vastaa siitä, että toimiston arki pyörii sujuvasti. Tradenomilla on taustallaan monipuolinen työkokemus asiakaspalvelu-, toimisto- ja myyntitehtävistä. Bocolla Anita pitää erityisesti kannustavasta ja innostavasta työilmapiiristä ja kollegoiden keskinäisestä arvostuksesta. Kiinnostus työhyvinvointiasioihin heräsikin Bocolla, ja nyt Anita opiskelee työn ohessa työyhteisökehittäjän opintoja. Vapaa-aika kuluu opiskeluiden lisäksi perheen kanssa ulkoillen sekä rakkaan musiikkiharrastuksen parissa.

Miten sinusta tuli bocolainen?

Tulin Bocolle toukokuussa 2017 perhevapaasijaiseksi ja olen viihtynyt talossa siitä alkaen monipuolisten toimistotehtävien parissa – työnkuvani onkin kehittynyt koko ajan ja vastuut ovat lisääntyneet. Koulutustaustaltani olen tradenomi (HSO) ja aiemmin olen tehnyt moninaisia toimisto-, asiakaspalvelu- ja myyntitöitä eri aloilla.

Mitä päivittäiseen työhösi kuuluu? Entä mikä on parasta työssäsi?

Työnkuvaani kuuluu laajasti eri avustavia hallinnollisia ja käytännön tehtäviä: dokumentinhallintaa, postin- ja laskujenkäsittelyä, matka- ja tapahtumajärjestelyjä sekä myös avustavia henkilöstöhallinnon tehtäviä. Toimenkuvani laajenee edelleen taloushallinnon tehtäviin, kun saan pian vastuulleni muun muassa ostoreskontran hoitamisen. On hienoa, että Bocolla on mahdollista kehittää omaa osaamistaan.

Roolini on siis käytännössä sisäistä asiakaspalvelua, eli mahdollistan sen, että muiden hommat sujuvat kitkattomasti. Esimerkiksi jos jonkun asiantuntijamme tarvitsee selvittää jotain tai saada jokin juokseva asia hoidetuksi, minä autan. Lyhyesti sanottuna pidän huolen siitä, että toimiston päivittäiset toiminnot sujuvat.

Pidän eniten työni itsenäisyydestä ja monipuolisuudesta; siitä, että saan tehdä paljon erilaisia asioita. Vaikka työnkuvaani kuuluu paljon rutiineja, tulee joka päivä jotain uutta vastaan.

Mikä on ollut mieleenpainuvaa?

Mieleenpainuvin projekti oli Bocon 90-vuotismatkan järjestäminen Nizzaan tänä syksynä. Pidän siitä, kun pääsen tekemään asioita, joita en ole aiemmin tehnyt. Tällöin oppii koko ajan uutta. Nizzan-matkassa pidin siitä, että sain vastuulleni koko projektinhallinnan, sillä en ollut aiemmin järjestänyt matkaa näin isolle porukalle. Pidin itse järjestelyiden tekemisestä paljon, mutta ennen kaikkea palkitsevaa oli se, että matka onnistui niin hyvin.

Miten käsityksesi patenttialasta on muuttunut?

Kun tulin Bocolle en oikeastaan tiennyt patenttialasta mitään. Aluksi käymäni Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) järjestämä patentin peruskurssi antoi hyvää pohjatietoa, mutta muuten olen oppinut paljon tekemällä ja kuuntelemalla asiantuntijoitamme. Patenttiala on paljon moniulotteisempi, kuin mitä ensin kuvittelin. Tämä on hyvin omanlaisensa maailma, joka on suurelle yleisölle melko tuntematon. Pääsenkin usein kertomaan tutuille, mitä patenttitoimistossa tehdään.

Millainen työpaikka Boco on?

Bocolla mennään ja katsotaan eteenpäin. Työpaikkana Boco on kannustava ja innostava. Täällä saa tehdä töitä todella ammattitaitosten asiantuntijoiden kanssa – omakin työ tuntuu siksi niin merkityksellistä.

Työhyvinvointiasiat ovat Bocolla paljon esillä; tämä on työpaikka, jonne on aamulla mukava tulla. Täällä arvostetaan työkaveria ja nostetaan työilmapiiriin liittyviä asioita esiin. Kiinnostuin Bocolla aloitettuani työhyvinvoinnista aiheena niin, että aloitin työn ohessa työyhteisökehittäjän opinnot. Minua kiehtoo selvittää, mistä tekijöistä toimiva työyhteisö ja työpaikan ilmapiiri koostuu ja mitä työntekijät voivat tehdä sen eteen.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Tällä hetkellä opiskelu vie ison osan vapaa-ajastani. Muuten tykkään ulkoilla perheen kanssa ja harrastaa erilaista liikuntaa. Uiminen, lenkkeily ja pyöräily ovat minulle mieluisia lajeja. Musiikilla on erityinen asema sydämessäni: kuuntelen, laulan ja soitan eri soittimia. Teen myös itse musiikkia, mutta toistaiseksi tuotokseni ovat olleet vielä pöytälaatikossa.

Nopeat

Tutkinnot, arvonimet: tradenomi

Jos ei olisi Office Manager, olisi: sosiaalipsykologi tai näyttelijä

Motto: Kaikki järjestyy aina.

Suosittelen

Kirja: Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Laulu/bändi: Mad Caddies

Laji: wakeboarding

Taitelija: Riikka Hyvönen

Elokuva: Piano

Kirjoittanut Milja Saarimaa

Uusimmat blogiartikkelit

Kolme bocolaista nimitetty Markkinaoikeuden asiantuntijajäseniksi 

Market Explorer -rahoituksella tukea PK- ja midcap yrityksille

Boco IP yksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place To Work® -listalla

Vanteista vahinkoihin: suomalaisen maahantuojan oppitunti tavaramerkkioikeuksista 

Esittelyssä Boco IP:n Essi Karppanen

Brändiuudistus – kolhuja IPR-vesilasissa?

Kirjoittaja