Bocolainen esittäytyy: konsultointijohtaja Petri Nieminen

Konsultointijohtaja Petri Niemisestä tuli bocolainen vuonna 2008, kun Boco IP osti IP:n kaupallistamiseen erikoistuneen Iprboxin. Iprboxin konsultointi- ja toimitusjohtajalle siirtyminen aiemmista IT:n ja konsultoinnin haasteista IP-maailmaan oli luontevaa. Asiakkaan haasteiden ratkaiseminen ja mukana eläminen asiakasyrityksen kasvutarinassa innostavat Petriä: asiakkaan menestys on hänelle paras onnistumisen mittari. IP-alan merkityksen kasvu ja patenttitoimistojen siirtyminen yritysten strategisiksi kumppaneiksi ovat olleet merkittäviä muutoksia hänen uransa aikana. Vapaa-ajalla entinen jalkapalloisä nauttii nyt omasta ajasta remontoiden mökkiä, matkustellen, kuntoillen ja lukien.

Miten sinusta tuli bocolainen?

Minusta tuli bocolainen vuonna 2008 Iprbox-liiketoimintakaupan myötä. Vuonna 2005 perustettu Iprbox auttoi yrityksiä kaupallistamaan IP:tä. Työskentelin siellä ensin konsultointijohtaja ja sittemmin toimitusjohtajana.

Aiempi taustani, ennen kuin päädyin IP-maailmaan, on konsultoinnissa, koulutuksessa ja IT-puolella: ensin toimin Accenturella konsulttina eri tehtävissä, ja siirryin sieltä johtavan konsultin paikalta IT-puolelle korkean käytettävyyden verkkosivuihin erikoistuneeseen Bea Systemsiin konsultiksi ja myöhemmin konsultoinnin ja koulutuspalveluiden vetäjäksi. Asiakkaiden tukemisesta teknisessä menestyksessä minulle oli luontevaa siirtyä Iprboxiin ja IP-alalle auttamaan heitä kilpailukyvyn suojaamisessa, sillä nämä asiat liittyvät vahvasti yhteen.

Millaista on työsi? Mikä on parasta työssäsi?

Työskentelen asiakasrajapinnassa; vastuullani on Bocon palvelut ja myynti.
Tehtävänihän on sinänsä kuunnella ja ymmärtää asiakkaiden haasteita sekä ehdottaa heille ratkaisuja. Teemme asiakkaiden kanssa paljon töitä kilpailuedun saamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Kun esimerkiksi start up -yritys tekee läpimurron, se joutuu isompienkin kilpailijoiden tutkan alle. Työskentelen asiakkaan IP road mapin parissa, teen IP-strategiaan liittyvää konsultointia ja arvonmäärityksiä.

Parasta työssäni on se, kun saan oman asiantuntemukseni kautta auttaa asiakkaita menestymään ja pääsemään eteenpäin. Pidän työstäni valtavasti.

Mikä on ollut mieleenpainuvaa?

Mieleen ovat jääneet erityisesti onnistumiset asiakkaiden kanssa – etenkin kun pieni start up -yritys onnistuu tekemään jotain ainutlaatuista ja lyömään läpi. Näitä menestystarinoita on aina huikeata seurata sivusta. Erityisiä kohokohtia urallani on ollut vuosituhannen vaihteen IT-buumi, kun suomalaisetkin start upit lähtivät tekemään sovelluksia maailmanmarkkinoille.

Ylipäätänsä nautin pienistä asioista, kuten asiakkaan tukemisesta myös konkreettisesti ja olemalla osa heidän menestystarinaansa: tilaan itselleni usein näitä uusia suomalaisia innovaatiota heti ensimmäisten joukossa, esim. Kickstarterin kautta. On hienoa saada työskennellä yritysten kanssa, joilla on selkeä visio siitä, miten ne ovat omassa erikoistumisalueessaan parhaita.

Miten patenttiala ja Boco ovat muuttunut urasi aikana?

Ala on muuttunut urani aikana strategisempaan suuntaan: IP:t nähdään nykyään yrityksissä tärkeänä osana yrityksen strategiaa. Perinteisistä patenttitoimistoista on tullut entistä enemmän yritysten johdon kumppaneita heidän tiekartassaan ja tulevaisuuden suunnittelussaan. Enää ei ainoastaan tuijoteta, mitä tuotekehitys on tehnyt ja sitten suojata se, vaan katsotaan, missä yrityksen kilpailuetu on. Aiemmin alalla toimittiin enemmän reaktiivisesti ja hoidettiin asiakkaan suojaukset hyvin, kun keksintö tuli tietoon. Nykyään pohditaan ja ohjataan IP:n avulla tuotekehityksestä suuntaan, jossa yritykselle on siitä eniten hyötyä.

Myös Bocolla suurin muutos on tullut IPR360°-ajattelun ja -palveluvalikoiman myötä. Boco on täyden palvelun IP-toimisto, joka auttaa asiakasta kokonaisvaltaisesti strategiasta erilaisten tutkimusten ja suojauksen kautta IP:n puolustamiseen ja IP-salkun arvonhallintaan.

Millainen työpaikka Boco on?

Boco on moderni ja aikaansa seuraava toimisto, jossa ihmiset viihtyvät hyvin.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Minusta tuntuu, että minulla on nyt ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen kunnolla vapaa-aikaa: vuosikaudet olin poikieni jalkapalloharrastuksessa joukkueenjohtajana kentän laidalla kiinni, mutta nyt molemmat ovat jo aikuistuneet. Projekteina suunnitelmissa on remontointihommia kesämökillä ja kotona. Matkustelen mielelläni. Kuntoilu on minulle tärkeää, ja olenkin toimistomme johtava lounas-gym-tulenkantaja – olen innostanut myös muita bocolaisia mukaan kuntoilurinkiin talon salille järjestämällä ohjausta. Aikaa on nykyään enemmän myös lukemiseen, erityisesti olen tykästynyt Kindle-sovellukseen, jonka avulla satojen kirjojen valikoima kulkee mukanani joka paikkaan.

Nopeat

Jos ei olisi konsultointijohtaja, olisi: historian opettaja

Motto: Do, or do not – there is no try.

Suosittelen

Kirja: Tällä hetkellä luen Yuval Hararin ”21 Lessons for the 21st Century”, joka on viiltävää analyysiä siitä kuinka selviämme tulevaisuuden haasteista aina tekoälystä maapallon ylikuormittamiseen.

Musiikki: kaikki hyvä musiikki, barokista r&b:hen ja mitä sieltä löytyykään

Laji: laskettelu, kuntosali, jalkapallo

Kuvataiteen teos/taitelija: luontovalokuvaus yleisesti, maalaustaiteessa jäänyt erityisesti mieleen nuoruuden vierailu Lontoon National Galleryssä ja kuvaus yhden aikakauden lopusta: Turnerin ”The Fighting Temeraire”

Elokuva: Mikä tahansa, missä on Jackie Chan!

Kirjoittanut Milja Saarimaa

Uusimmat blogiartikkelit

Kolme bocolaista nimitetty Markkinaoikeuden asiantuntijajäseniksi 

Market Explorer -rahoituksella tukea PK- ja midcap yrityksille

Boco IP yksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place To Work® -listalla

Vanteista vahinkoihin: suomalaisen maahantuojan oppitunti tavaramerkkioikeuksista 

Esittelyssä Boco IP:n Essi Karppanen

Brändiuudistus – kolhuja IPR-vesilasissa?

Kirjoittaja