Haastattelussa patenttikäsittelijä Kati Lassila

Patenttikäsittelijä Kati Lassila hoitaa Bocolla kemian alan patentointiin liittyviä kysymyksiä. Kati on rautainen kemian alan osaaja

“Tulin Bocolle alun perin vuonna 1999 muutama vuosi valmistumiseni jälkeen. Ajauduin alalle sattumalta, kun olin ollut jonkin aikaa tutkijana ja aloin etsiä muita töitä. Boco haki uutta työntekijää ja vaikken patenttialasta mitään tiennytkään, kuulosti ala hyvin mielenkiintoiselta. Minut palkattiin Bocolle ja sen jälkeen en ole katunut alan vaihtoa kertaakaan.” kertoo Kati uransa alusta.

Mutta Kati on tehnyt muutakin kuin patenttikäsittelijän töitä. Hän valottaa asiaa seuraavassa: “olin Bocolla kuusi vuotta asiamiehenä, kunnes veri alkoi vetää maailmalle ja päätin pitää vuoden mittaisen välivuoden. Tuo vuosi venähti ja asuin melkein seitsemän vuotta Thaimaassa, jona aikana toimin pääasiassa sukelluskouluttajana.

Suomeen paluun jälkeen tein vaihtelevasti eri alojen töitä muutaman vuoden, mutta koska missään ei ollut samanlaista vetoa kuin patenttialassa, palasin patenttien pariin patentti-insinööriksi pörssiyritykseen. Toimin yrityksessä biopolttoaineiden parissa vastaten muun muassa uusien liiketoiminta-alueiden IPR-strategian suunnittelusta ja toteutuksesta. Reilun kolmen vuoden rupeaman jälkeen matka taas kuitenkin jatkui takaisin Bocolle, jonne palasin vuosi sitten.”

Mikä on saanut Katin hakeutumaan takaisin patenttialalle? Kati kertoo, että “kiehtovinta patenttialassa on sen monipuolisuus ja mahdollisuus seurata läheltä asiakkaiden tuotekehitystä. Uusiin asioihin saa perehtyä jo ennen kuin niitä on julkistettu missään.”

Kysymykseen miten Kati näkee patenttialan tulevaisuuden, hän vastaa, että “kymmenen vuoden aikana, jolloin en toiminut patenttien parissa, patenttiala ehti sähköistyä ja kansainvälistyä paljon ja tämä suuntaus näyttää jatkuvan. Perusperiaatteet pysyvät kuitenkin samoina ja se tuokin työhön mukavan vankan pohjan, jota kautta uusia asioita käsitellään.”

Lisää Katista voit lukea täältä: https://www.bocoip.com/henkilo/kati-lassila/

Muistilista

  • Palvelut

    • Henkilöt