We know how to protect know-how™ We know how to protect know-how™

VTT saa teknologialle hintalapun

VTT tarvitsee arvonmäärityksiä, kun kaupallisesti kiinnostavaa teknologiaa siirretään sijoituksina spin off -yrityksiin. ”Teemme Boco IP:n kanssa valuaatioita, ja yhteistyö on sujunut erittäin hyvin”, sanoo Timo Joutsenoja VTT:stä.

Teknologian tutkimuskeskus VTT tarvitsee patenttien arvonmäärityksiä etenkin silloin, kun tutkijat ovat kehittäneet lupaavaa teknologiaa, jonka haluavat kaupallistaa uudessa yrityksessä. Tällöin VTT voi siirtää omistamansa immateriaalioikeudet apporttisijoituksena perustettavaan yritykseen.

Spin off -sijoituksia hoitaa erillinen yhtiö, VTT Ventures Oy, jonka salkussa on parikymmentä yritystä. Kansainvälistymiseen ja kasvuun tähtääviä korkean teknologian yrityksiä syntyy vuosittain 2-5 kappaletta.

”Näissä spinnoissa siirrettävän teknologian hinnan pitää olla kohdillaan ja arvon pitää olla todellinen. Yhteisestä näkemyksestä neuvotellaan yrittäjien ja VTT:n kesken, ja patenttitoimiston puolueeton näkemys on silloin arvokas”, kertoo IPR-päällikkö Timo Joutsenoja.

Joustava palvelu auttaa asiakasta

Joutsenojan mukaan Boco IP käyttää valuaatiossa tarkoituksenmukaisia, sopivan läpinäkyviä menetelmiä, jolloin tiedetään, miten parametrit vaikuttavat lopulliseen arvoon. Myös raportit ovat kattavia ja hyvin viilattuja.

”Yhteistyömme Bocon kanssa on sujunut oikein hyvin, ja palvelu on erittäin korrektia ja ystävällistä. Etenkin joustavuus on hienoa, koska valuaatiot tulevat yleensä lyhyellä varoitusajalla ja kiire on kova”, Joutsenoja sanoo.

Valuaatiossa arvioidaan, miten suuri osa uudesta liiketoiminnasta olisi riippuvaista VTT:n kehittämästä teknologiasta. Mutkikkaissa tapauksissa arvioitavana voi olla – patenttien omistuksen siirron lisäksi – myös lisenssisopimuksia, ohjelmistoja ja tutkimuskeskuksen sisäistä tietotaitoa.

Boco IP Oy Ab

Itämerenkatu 5
00180 Helsinki

Puh: +358 9 686 6840
Fax: +358 9 686 68444
mail@bocoip.com

Liity postituslistalle

Boco IP:n postituslistalla saat ajantasaiset kuulumiset aineettomän pääoman viimeisimmistä käänteistä ensimmäisenä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Muistilista

  • Palvelut

    • Henkilöt