IP-lakimies Laura Roselius: Miksi tavaramerkki kannattaa suojata rekisteröimällä?

Tavaramerkkiloukkaukset voivat aiheuttaa sekä taloudellisia että imagollisia tappioita. Parhaiten ikävyydet välttää tavaramerkkiin yksinoikeuden antavalla rekisteröinnillä. Suojan voi saada myös vakiinnuttamisen kautta, mutta rekisteröinti takaa välittömän ja varman suojauksen.

– Rekisteröimättömien tavaramerkkien käyttö altistaa yrityksen liiketoiminnallisille riskeille. Vain rekisteröinti antaa haltijalleen oikeuden kieltää kilpailijoita käyttämästä sekaannusvaaran aiheuttavaa merkkiä samankaltaisten tuotteiden tai palveluiden yhteydessä. Tavaramerkit noudattavat first to file -periaatetta, eli oikeudet nimeen saa se, joka rekisteröi sen ensimmäiseksi, kertoo IP-lakimiehemme Laura Roselius.

Roselius muun muassa hoitaa eurooppalaisia, kotimaisia ja kansainvälisiä tavaramerkkihakemuksia ja on mukana laatimassa asiakkaiden tavaramerkkien suojausstrategioita. Hän suosittelee aloittamaan tavaramerkin rekisteröintiprosessin hyvissä ajoin ennen tuotteen julkistamista.

–  Suojausprosessi on syytä aloittaa ennakkotutkimuksella, jolla selvitetään mahdolliset samankaltaisuudet aiemmin rekisteröityihin tuotteisiin. Tutkimuksella voidaan välttää riitatilanteet ja kompromissiratkaisut ennalta. Merkkien rekisteröintiprosessit kestävät tavallisesti puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

Tavaramerkkien rekisteröinnissä on myös syytä muistaa, että tavaramerkki tulee pääsääntöisesti rekisteröidä erikseen jokaiselle markkina-alueelle.

– Suojaukseen hyvä lähtökohta on EU-tavaramerkkihakemus, joka suojaa merkin koko EU-alueella. Suojaukset muille alueille harkitaan tapauskohtaisesti todellisen tarpeen mukaan, Roselius sanoo.

Lue lisää tavamerkeistä blogikirjoituksistamme:

http://www.bocoip.com/blogi/vahvan-tavaramerkin-ainekset-oodi-erottamiskyvylle/

http://www.bocoip.com/blogi/tavaramerkit-digitalisaatio-tavarasta-tuli-palvelu/

http://www.bocoip.com/blogi/perunoita-naistenvaateosastolla/

Kirjoittanut Panu Lempiäinen

Uusimmat blogiartikkelit

Kolme bocolaista nimitetty Markkinaoikeuden asiantuntijajäseniksi 

Market Explorer -rahoituksella tukea PK- ja midcap yrityksille

Boco IP yksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place To Work® -listalla

Vanteista vahinkoihin: suomalaisen maahantuojan oppitunti tavaramerkkioikeuksista 

Esittelyssä Boco IP:n Essi Karppanen

Brändiuudistus – kolhuja IPR-vesilasissa?

Kirjoittaja