Erään bocolaisen tarina

Aivan aluksi minun täytyy pyytää, ettette katsoisi minua noin. Miten niin muka pöytä ei osaa puhua? Te ihmiset teette aina tuon saman virheen – oletatte, että koska pöydät ja ylipäänsä esineet ovat elottomia, ne eivät voi kokea tai nähdä, saati kertoa kokemuksistaan. Tai no, enhän tietenkään voi puhua maailman kaikkien pöytien puolesta, mutta minulle tällainen kyky on kuitenkin suotu. Istukaahan hetkeksi, niin kerron tarinan vailla vertaa!

Enpä tiennyt veistämössä muodon saadessani, millainen elämä minua odottaisi! Se alkaa vuodesta 1928, jolloin päädyin Robert Borenius -nimisen miehen omistukseen. Hän oli diplomi-insinööri, joka oli perustanut nimeään kantavan yrityksen ja kaipasi työpöytää. Hän oli naimisissa Märta-nimisen herttaisen naisen kanssa. Märta hymyili lempeästi ja muisti aina pyyhkiä pölyt pinnaltani. Pölyhuisku kutitti ikävästi, mutta koettelemuksen jälkeen kiilsin niin kauniisti, että olisin käynyt peilistä.

Robertin työhuoneessa Borenius & Co:ssa kävi jatkuvasti vieraita, ja keskusteluja hallitsivat puheet ”patenteista”. Alussa en tietenkään ymmärtänyt, mistä oli kyse. Melko pian minulle kuitenkin selvisi, että Robert pyrki varmistamaan, ettei kukaan varastaisi mitään toisen keksimää tai yrittäisi luvattomasti hyötyä siitä. Se kuulosti tärkeältä, ja ilmeisestikin Robert hoiti työnsä hyvin, sillä vieraat tuntuivat luottavan häneen. Olin kovin ylpeä omistajastani ja pyrin parhaani mukaan helpottamaan hänen työtään pitämällä tärkeät paperit hyvässä järjestyksessä laatikoissani. Yritys kukoisti, vuodet ja vuosikymmenet kuluivat huomaamatta.

Koska olen jykevää tekoa eikä ajan kuluminen vaikuta minuun käytännössä mitenkään, en ollut osannut kuvitellakaan, että teidän ihmisten laita olisi toisin. Minuun koski nähdä, miten Märtan askel lyheni ja selkä painui kumaraan. Robert väsyi herkästi ja joutui ottamaan minusta tukea noustessaan seisomaan tai kulkiessaan ohi. Lopulta koitti se päivä, jolloin en nähnyt enää kumpaakaan. Ikävöin ystäviäni valtavasti, mutta elämän oli jatkuttava.

Tutustuin Ingmar Hjeltiin, josta tuli yrityksen johtohahmo Robertin jälkeen. Hän oli verraton herrasmies, mutta kovin kiireinen ja paikalla useimmiten vain iltaisin. Oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että hän unohti tärkeitä papereitaan laatikoideni uumeniin kiiruhtaessaan paikasta toiseen. Ingmar luotsasi Boreniusta reilun vuosikymmenen, kunnes vuonna 1980 yritys myytiin hänen tomeralle miniälleen Pialle. Koska kuuluin Boreniuksen vakiokalustoon – kirjaimellisesti – siirryin kaupan myötä jälleen uudelle omistajalle. Pia oli vähintään yhtä aikaansaava kuin appensakin, ja nautin siitä, miten päivät täyttyivät hyväntuulisesta työnteosta. Yritykseen palkattiin uutta henkilökuntaa sitä mukaa kuin asiakkaiden määrä kasvoi. Piasta tuli Boreniuksen sydän ja sielu.

Muutamia vuosia sitten Pia jäi eläkkeelle, ja niin kävi suunnittelemattani myös minulle. Olin innokkaana odottanut pääseväni säilömään seuraavan omistajani papereita, mutta sen sijaan jouduinkin seuraamaan kauhunsekaisin tuntein, miten toimiston valtasivat aivan uudenlaiset pöydät. Niissä ei ollut jälkeäkään minun ylevyydestäni tai jylhästä ulkomuodostani, ja mikä oudointa, ne toimivat sähköllä! Te ihmiset olette jostain syystä saaneet päähänne, että liiallinen istuminen on pahasta, ja että sen takia töitä pitäisi tehdä seisten. Siitä en voi mitenkään olla samaa mieltä – minäkö muka vaarallinen?

Onneksi pitkää uraani yrityksen palveluksessa kuitenkin arvostettiin, ja sain jäädä taloon. Nykyään vietän leppoisia eläkepäiviä Historia -nimisessä neuvotteluhuoneessa. Silloin tällöin täällä käy asiakkaita, mutta koska toimistolla on pari suurempaa neuvotteluhuonetta, saan olla suurimman osan ajasta omissa oloissani. Pia poikkeaa katsomassa minua aina vierailulla käydessään, ja tiedättekö mitä? Seinälle, minua vastapäätä, on ripustettu rakkaiden ystävieni Robertin ja Märtan valokuvat!

Halusin kertoa tarinani juuri nyt, koska ensi vuonna tulee kuluneeksi yhdeksän vuosikymmentä siitä, kun Robert Boreniuksen perustaman patenttitoimiston toiminta käynnistyi. Vuosien aikana yrityksen nimi on muuttunut Boco IP:ksi, eikä alkuperäisestä henkilökunnasta ole jäljellä muita kuin minä. Entisiä ja nykyisiä bocolaisia kuitenkin yhdistää asiakkaiden parhaaksi toimiminen, yhdessä tekemisen ilo. On ollut kunnia saada olla mukana tällä ainutlaatuisella matkalla, auttamassa teitä! Kiitos, että kuuntelitte tarinani. Kiitos, että uskoitte minun pystyvän kertomaan sen.

Lämpimin ajatuksin
Robertin ja Pian työpöytä

Lue lisää pitkästä historiastamme aina perheyritys Borenius & Co:n alkuajoista Boco IP:n nykypäivään kansainvälisesti toimivana asiantuntijaorganisaationa.