Bocolainen esittäytyy: IP Specialist Kirsi Isokangas

IP Specialist (IPS) Kirsi Isokangas on työskennellyt patenttialalla jo vuodesta 1978. Pitkän uransa aikana Kirsiä on innostanut erityisesti tehtävien monipuolisuus ja itsenäisyys työssä. Valtavan teknisen murroksen lisäksi Kirsi korostaa patenttialan ilmapiirin muutosta vuosien saatossa rennommaksi ja ihmisläheisemmäksi. Vapaa-ajalla lattarirytmit vievät hänet mukanaan.

Miten sinusta tuli bocolainen?

Urani patenttialalla alkoi jo vuonna 1978, kun työskentelin aluksi Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH). Olen sittemmin tehnyt pitkän uran patenttitoimistossa. Vuonna 2011 näin Helsingin Sanomissa Bocon työpaikkailmoituksen ja päätin, että on aika kokeilla uutta. Siitä asti olen ollut bocolainen.

Olen alusta asti arvostanut Bocon avointa työkulttuuria. Koen, että saan täällä ääneni kuuluviin.

Mitä päivittäiseen työhösi kuuluu? Mikä on parasta työssäsi?

Toimin IP Specialistina, administration & formalites (IPS). Tärkeimpiä tähän liittyviä tehtäviäni ovat patentointiprosessin muodollisuuksien hallinnointi, määräpäivien valvonta sekä kirjeenvaihto asiakkaiden, ulkomaisten asiamiestoimistojen ja virastojen kanssa. Lisäksi vastuulleni on siirtynyt vuosimaksuvalvontaan liittyvät tehtävät sekä eurooppapatenttien validoinnit Suomessa ja Ruotsissa. Avustan myös taloushallinnon tehtävissä talouspäällikköämme Marjukka Hausaloa.

Hyvät suhteet asiakkaisiin ovat keskeisiä. Tiimissäni saan toimia melko itsenäisesti ja antaa jopa ehdotuksia patenttiasiamiehille. Työn monipuolisuus on ehdottomasti tärkeimpiä viihtyvyyteeni vaikuttavia tekijöitä. Bocolla IPSujen työtehtävät ovat hyvin laajat käsittäen patentointiprosessin kaikki vaiheet ­– aiemmassa työssäni olin tottunut hoitamaan ainoastaan yhtä osa-aluetta prosessista talous- ja vuosimaksutehtävien lisäksi.

Miten Boco IP ja patenttiala ovat muuttunut urasi aikana?

Tulin alalle jo vuonna 1978, joten olen päässyt seuraamaan alan kehitystä pitkään. Nostaisin esille sen, että patenttiala on muuttunut vuosien saatossa rennommaksi. Ennen yhteydenpito viranomaisiin oli virallisempaa ja tarkempaa muodoltaan. Toki nykyäänkin on tietyt säännöt, jotka määrittävät puitteet, mutta toiminta on ehdottomasti ihmisläheisempää. Esimerkiksi PRH:sta saatetaan soittaa hakemusprosessiin liittyvissä pikkuseikoissa sen sijaan, että jokaisesta asiasta lähetetään virallinen kirjelmä.

Myös yhteydenpito asiakkaiden kanssa on paljon rennompaa ja epämuodollisempaa kuin ennen. Viestintä on siirtynyt pääosin sähköpostiin. Kun aloitin työelämässä, käytettiin vielä kirjoituskonetta ja kalkkeerauspaperia. Muistan alkuajoilta, kuinka hakemusten kirjoittamista varten oleva tietokone tarvitsi patenttitoimistossa kokonaisen huoneen.

Omaa työtäni eniten koskeva muutos on toiminnan muuttuminen pääosin paperittomaksi. Tämä on mielestäni suuri edistysaskel. Kun kaikki tarvittava tieto löytyy sähköisenä, se helpottaa tiimin sisäistä viestintää ja mahdollistaa etätyöskentelyn tehokkaasti.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajalla nautin tanssista lattarirytmien tahdissa. Käyn myös aktiivisesti salilla. Kutsumme usein kotiimme ystäviä illanviettoon hyvän ruoan ja viinin ääreen. Myös matkustaminen on lähellä sydäntäni.

Nopeat

Tutkinnot: merkonomi  

Jos ei olisi IP Specialist, olisi: huonekalujen entisöijä

Motto: Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi.

Suosittelen

Kirja: Arto Paasilinnan kirjat

Laulu/bändi: George Michael 

Laji: Lattarit

Kuvataiteen teos: Harri Åberg: Että joskus pääsis perille 

Elokuva: Ice Age -elokuvat

Kirjoittanut Milja Saarimaa

Uusimmat blogiartikkelit

Kolme bocolaista nimitetty Markkinaoikeuden asiantuntijajäseniksi 

Market Explorer -rahoituksella tukea PK- ja midcap yrityksille

Boco IP yksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place To Work® -listalla

Vanteista vahinkoihin: suomalaisen maahantuojan oppitunti tavaramerkkioikeuksista 

Esittelyssä Boco IP:n Essi Karppanen

Brändiuudistus – kolhuja IPR-vesilasissa?

Kirjoittaja